Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 07.09.2016 klo 19.00
Xbox Onelle taaksepäin yhteensopivien Xbox 360 -pelien joukkoon on tänään jälleen päässyt kolme uutta ilmaispeliä, kertoo Larry "Major Nelson" Hryb omalla Twitter-kanavallaan. Bejeweled 3, räiskintäpeli Gatling Gears ja Monkey Islandeista tunnetu... Lue lisää
Peliuutinen 07.09.2016 klo 16.57
Eurogamer kertoo, että Virtua Fighter 5 : Final Showdown saapuu pelattavaksi PlayStation 4:lle. Pelaamisessa on vain pieni mutka, sillä peli pitää ensin löytää Yakuza 6:n mafiapahiksia täynnä olevan kaupungin pelihallista. Samasta hallista löyt... Lue lisää
Peliuutinen 07.09.2016 klo 15.40
Polygon uutisoi, että Forza Motorsport 6 Apex, eli Windows 10 -koneilla ajeltava ilmainen Forza-peli on saatu valmiiks ja löytyy Windows 10 Storesta. Tekijöiden mukaan Forza 6 Apex on "ohjattu yksinpelikierros sarjan parhaaseen sisältöön". FM... Lue lisää
Peliuutinen 07.09.2016 klo 13.35
Spore aiheutti lupausten ja niiden täyttämisen suhteen aikoinaan jopa suuremman kohun kuin No Man's Sky äskettäin. Näyttäisi kuitenkin siltä, että aika on vähän kullannut muistoja. Kotaku kertoo, että aika tarkkaan kahdeksan vuotta vanha peli o... Lue lisää
Peliuutinen 07.09.2016 klo 11.00
Monien luvattujen ominaisuuksien puuttumisen ja itseään toistavan pelirakenteen vuoksi paljon parjattu, massiivinen avaruusseikkailu No Man's Sky on kuitenkin potentiaalinen pohja vaikka mille. Ei olisi ensimmäinen peli, joka on isojen päivitysten ... Lue lisää
Peliuutinen 06.09.2016 klo 21.00
Rocksteadyn Batman-pelien remasteroiduista versioista on tänään julkaistu uusi traileri, jossa vertaillaan pelien vanhoja PS3-versioita uusiin, Virtuosin päivittämiin PS4-versioihin. Pelit Batman: Arkham Asylum ja Batman: Arkham City sisältävä Batman... Lue lisää
Peliuutinen 06.09.2016 klo 19.00
Tänään julkistettu Humble Mobile Bundle sisältää tällä kertaa Android-laitteille muun muassa ensimmäiset kaksi Tomb Raider -pelisarjan osaa ja pari enemmän mobiililaitteille suunniteltua peliä. 90 sentillä saa itselleen Tomb Raidereiden lisäksi L... Lue lisää
Peliuutinen 06.09.2016 klo 17.00
Sen, mitä nykyään pidämme videopeleinä, alkupisteen voi määritellä monellakin tapaa. Vuonna 1958 pelattiin Tennis for Two -peliä oskilloskoopin ruudulla Vuonna 1962 tehtiin ensimmäinen tietokonepeli, SpaceWar! PDP-1 -tietokoneelle Vuonna 1972 ... Lue lisää
Peliuutinen 06.09.2016 klo 15.15
Titanfall 2 -pelistä on julkaistu sarja videoita, jotka esittelevät sen kuutta uutta titaanirobottia. Tässä ovat Northstar, Legion, Ronin, Tone, Scorch ja Ion. Kenet sinä valitsisit? ... Lue lisää
Peliuutinen 06.09.2016 klo 13.13
Uudet kuvat Dishonored 2 -pelistä esittelevät tyylikkäitä ympäristöjä, pääkalloja ja tuimia katseita. Dishonored 2 julkaistaan 11.11. (PC, X1, PS4). ... Lue lisää
Peliuutinen 06.09.2016 klo 11.00
Freeware- ja indiepelejä tarjoava Gamejolt-sivusto tiedottaa saaneensa Nintendon lakimiesosastolta ns. DMCA-kirjeen. Nintendo on aina ollut tarkka hahmojensa käytöstä, joten nyt yli 500 tekijänoikeuslakeja rikkovaa faniprojektia on poistettu Gamejolt... Lue lisää
Peliuutinen 05.09.2016 klo 22.00
Suomalainen elektroniseen urheiluun keskittynyt peliyhtiö Critical Force on tänään saanut neljän miljoonan euron rahoituksen korealaiselta pelikehittäjältä ja -julkaisijalta NHN Entertainment Korealta, joka tunnetaan muun muassa pelistään Hangame. Ra... Lue lisää
Peliuutinen 05.09.2016 klo 20.00
Mode 7 Games on varmistanut, että "Syndicaten ja GTA 1:n lehtolapseksi" kuvailtu Tokyo 42 saa julkaisunsa PC:n lisäksi myös PlayStation 4:lle. Molemmat versiot julkaistaan ensi vuoden alussa. Isometrisestä kuvakulmasta pelattava neonvärikäs toimi... Lue lisää
Peliuutinen 05.09.2016 klo 18.00
Destructoid kertoo Sonyn toimitusjohtajan Kaz Hirain silmien avautuneen mobiilipelien markkinoille Pokemon Gon menestyksen myötä. "Pokemon Go muutti tilanteen täysin", kertoi Hirai haastattelussa, "olen erittäin kiinnostunut siitä, että sillä o... Lue lisää
Peliuutinen 05.09.2016 klo 16.21
Maanviljelysimulaattorit ja traktorinrattiohjaimet ovat jo tuttuja juttuja, mutta miten käy, kun metsurin hommat viedään virtuaalitodellisuuteen? Jos Limberjack-mainospelin tilaajaa Husqvarnaa on uskominen, silloin kaikilla on hauskaa! Tosin... Lue lisää
Peliuutinen 05.09.2016 klo 13.20
Mafia III:n tekijät listasivat 7.lokakuuta saapuvaan peliin tulevia ilmaisia ja DLC-laajennuksia PAX West -tapahtumassa. Tällaista siellä kuultiin: - kuukauden kuluttua julkaisusta pelaajat saavat uusia asuja hahmoilleen, sekä ajoneuvojen kustom... Lue lisää
Peliuutinen 05.09.2016 klo 11.00
Ruslan Sokolovsky tiesi kyllä, mitä seurauksia saattoi olla luvassa, kun kuvasi itseään pelaamassa Pokemon Go -mobiilipeliä historiallisessa katedraalissa Venäjällä. Silti viranomaisten reaktio kuulostaa vähän ylilyödyltä, sillä Gizmodo kertoo, ett... Lue lisää
Peliuutinen 04.09.2016 klo 17.00
Telltalen episodisarjojen vyöryssä on meinannut unohtua, että The Walking Dead oli alkujaan se ensimmäinen megamenestys. Suosikkizombeilun kaksi ensimmäistä kautta saivat alkuvuodesta seurakseen Michonne-lyhytsarjan, mutta loppuvuodesta on luvassa ... Lue lisää
Peliuutinen 04.09.2016 klo 14.00
Megahitiksi noussut Pokémon Go on saamassa tuoreen päivityksen. Tällä kertaa painotuksen kohteena on kouluttajan kaverihirviöt. Asiasta kerrottiin pelin kotisivuilla. Vastaisuudessa pelaaja voi valita itselleen Pokémon-kaveriotuksen, jonka av... Lue lisää
Peliuutinen 04.09.2016 klo 11.00
Duke Nukem, tuo rääväsuisten räiskijöiden kuningas, juhlii kuluvana vuonna parikymppisiään. Juhlavuosi ei jää pelkästään nimelliseksi, sillä Gearbox on ilmoittanut julkaisevansa Duke Nukem 3D: 20th Anniversary World Tour -teoksen osana merkkipaaluv... Lue lisää
Peliuutinen 03.09.2016 klo 21.58
Seb Lee-Delisle on muokannut Nintendon Zapper -valopistoolia "hieman" - nyt se ampuu valonsäteitä ja savuaa! Osumaefektit seinällä tulevat toisesta projektorista, silti tyylikästä sekin! Luigi vs. Kirby oikeassa showpainimatsisa ... Lue lisää
Peliuutinen 03.09.2016 klo 17.00
Vastikään julkaistun Deus Ex: Mankind Dividedin ensimmäinen lisäsisältöpaketti tuo mukanaan tutun hahmon Human Revolution -osasta. Syyskuun 23. päivä ilmestyvä laajennus yhdistää Frank Pritchardin ja Adam Jensenin tiet. ”System Rift -laajennus pal... Lue lisää
Peliuutinen 03.09.2016 klo 14.00
Rallikausi käy kuumana, kun Jari-Matti Latvala ja kumppanit painavat pikataipaleilla talla pohjassa. Myös virtuaaliradoilla on sopivaa pöhinää, kun WRC 6 tekee tuloaan tuoreiden uudistusten kera. Tuore videopätkä esittelee sarjan fanien toivoman... Lue lisää
Peliuutinen 03.09.2016 klo 11.00
Telltale on ilmoittanut Batman-sarjansa jatkuvan syyskuun lopulla. Children of Arkham -niminen kakkosepisodi ilmestyy tuoreen tiedon mukaan syyskuun 20. päivä. Jakso on tällöin saatavissa PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Samalla kerr... Lue lisää
Peliuutinen 02.09.2016 klo 21.00
Entinen lapsitähti Lindsay Lohan on hävinnyt oikeudessa peliyhtiöitä Rockstar ja Take-Two vastaan nostamansa kanteen. Näyttelijä väitti, että Grand Theft Auto V -pelin "punaisten bikinien tyttö" ja "poliisin pidättämä blondi" perustuivat Lohanin ulko... Lue lisää
Peliuutinen 02.09.2016 klo 19.00
Alle kaksi kuukautta sitten julkaistu Nianticin mobiilipeli Pokémon GO on tienannut analysointipalvelu SensorTowerin mukaan 440 miljoonaa dollaria eli vajaat 400 miljoonaa euroa. Nianticin liikevaihto on artikkelin mukaan nyt 308 miljoonaa dollaria e... Lue lisää
Peliuutinen 02.09.2016 klo 17.05
Pienen trendin aikoinaan aiheuttanut Gears of Warin Horde-pelitila on tietenkin mukana myös Gears of War 4:ssä. Viiden pelaajan co-op-tila on saanut versionumerokseen 3.0 ja mukana on uusia hahmoluokkia, taitoja, kykyjä ja muuta. Viholliset vyöryvä... Lue lisää
Peliuutinen 02.09.2016 klo 15.13
NVIDIA kertoo julkaisseensa Fallout 4:ään modin nimeltä Vault 1080. Tietenkin se on tehty mainosmielessä, joten modin visuaalit pursuavat volumetrista valaistusta, varjoja ja valonsäteitä. Modi on kuitenkin "synkkä ja pahaenteinen matka vihamielise... Lue lisää
Peliuutinen 02.09.2016 klo 13.11
Eilen illalla järjestettiin Nintendo Direct 3DS, joten palataanpa hetkeksi siihen aiheeseen. Tässä uusia trailereita muutamasta eilen käsitellystä pelistä. Mario Party Star Rush Pokémon Sun / Moon Picross 3D: Round 2 Muista... Lue lisää
Peliuutinen 02.09.2016 klo 11.00
Kotaku kertoo, että vaikka Overwatchin päivitys piti tulla ensi viikolla, se löytyy jo nyt ainakin PC:ltä ja Xbox Onelta (PS4:ltä pian). Päivitys: Blizzardilta ilmoitettiin juuri, että vain PC, Xbox Onekin ensi viikolla. Päivitys #2: Xbox Onekin... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu