Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 13.05.2013 klo 15.00
Edge kertoo Square Enixin viime vuoden tuloksesta, eikä se ole kovin somaa luettavaa. Yhtiöllä on ollut erityisiä vaikeuksia Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinoilla, ja koko konsernin tulos painui pakkaselle käytännössä ainoastaan siksi, etteivät i... Lue lisää
Peliuutinen 13.05.2013 klo 12.27
Codemastersin kuun lopussa julkaistavasta GRID 2 -autopelistä on tipahtanut jakoon pari pelikuvaakin sisältävää traileria: Jos käyt tänä kesänä Tampereen Särkänniemessä, voit törmätä sen pelihallissa myös uuden uutukaiseen GRID-peliautomaa... Lue lisää
Peliuutinen 13.05.2013 klo 10.09
Uutisoimme viikonloppuna Shadow of the Eternals -pelin trailerista ja joukkorahoituksen käynnistymisestä. Sen jälkeen internetissä on kuhistu monenlaista tähän asiaan liittyen, joten kerättäköön muutamia tiedonpalasia tähän. - Kuten tiedetään, Ete... Lue lisää
Peliuutinen 12.05.2013 klo 19.07
Hyvätkin elokuvat, tv-sarjat ja kirjat muuttuvat ajoittain kamaliksi peleiksi. Mutta millaisia ovat lisenssipelit, jotka perustuvat jo lähtökohtaisesti typeriin ideoihin? Sitä selvittää Listasunnuntai #188: Kurjimmat lisenssi-ideat Muista myös ... Lue lisää
Peliuutinen 12.05.2013 klo 17.49
Youtubeen on ilmaantunut kuusi minuuttia puhdasta pelikuvaa Watch_Dogs -pelistä. Eri sivustojen ennakkotuntumat pelistä vaikuttavat varsin positiivisilta. - Guardian - MTV Multiplayer - PC Gamer sanoo: "PC:lle ei tule GTA V:tä? Ei huolta... Lue lisää
Peliuutinen 12.05.2013 klo 15.00
Viime kuussa internetiin ilmestyi yllättäen tietoja kahdesta Sega Pluto -konsolin prototyypistä, jotka ovat ilmeisesti ainoat olemassa olevat. Toinen, josta omistaja kertoo maksaneensa dollarin kirpputorilla, päätyi myös eBaylle myyntiin. Konso... Lue lisää
Peliuutinen 12.05.2013 klo 11.27
Kotaku kertoo, että EA Sportsin varatoimitusjohtaja ja Origin-palvelun vastuumies Andrew Wilson on myynyt kaikki EA:n osakkeensa. Wilson nettosi niistä hieman yli 500 000 euroa ja peliteollisuudessa liikettä hieman ihmetellään. Wilson ei ole kui... Lue lisää
Peliuutinen 11.05.2013 klo 21.38
Lauantai-illan Kevyiden 114. virallinen episodi sisältää muun muassa seuraavaa: - vuoristoratailua ja pään katkomista Oculus Riftillä - Drive-leffaa Megadrive-tyylillä - Skyrimiä C64-tyylillä - Taffel Chips -pelimainos - Mario Karttia pitkin... Lue lisää
Peliuutinen 11.05.2013 klo 15.02
Shadow of the Eternals -projektista on julkaistu reilu 9 minuuttia pelikuvaa. Gamecuben Eternal Darkness -pelin tunnelmissa tehtävä peli hakee yleisöltä 1,5 miljoonaa dollaria täällä. ... Lue lisää
Peliuutinen 11.05.2013 klo 11.00
Yksi pelihistorian isoimmista nimistä, mies alkuperäisten SimCityjen ja The Simsien takaa, Will Wright, jyrähti alkuviikolla uuden Simcityn palvelinongelmista. Sen pelin kanssa hänellä ei kuitenkaan ollut juurikaan tekemistä. Eurogamer sen sijaa... Lue lisää
Peliuutinen 11.05.2013 klo 00.47
Gamezone kertoo, että Ascend: New Gods -peli on vaihtanut nimeään ja tunnetaan tästä lähin nimellä Ascend: Hand of Kul. Sen tietääkin sitten, mihin muotoon nimi Suomessa väännetään. Peli on tulossa ilmaiseksi Xbox 360:lle ilmeisesti joskus tämän v... Lue lisää
Peliuutinen 10.05.2013 klo 20.47
Demosceneklubi järjestetään jälleen huomenna Tampereella O'Haras Freehousen alakerrassa kello 20-03. Illan teemana on "scifi & avaruus" ja valkokankaalla nähdään muun muassa legendaarinen (tai ainakin legendaarisen pitkä) Amiga-demo Odyssey kokonaisu... Lue lisää
Peliuutinen 10.05.2013 klo 19.07
Road Redemption -pelin Kickstarter näytti jo jonkin aikaa siltä, ettei haluttua summaa saavuteta. Niin kuitenkin kävi, ja aikaakin on vielä pari vuorokautta. Road Redemption lainailee reilusti Road Rash -pelisarjalta, jonka viimeisestä osasta on 10 v... Lue lisää
Peliuutinen 10.05.2013 klo 17.27
Sarjisfanien odottamasta Deadpool-pelistä ei juuri ole pelikuvaa nähty, mutta Rev3Games on sitä päässyt jo hieman testaamaan. Tulokset alla olevalla videolla. ... Lue lisää
Peliuutinen 10.05.2013 klo 14.24
Eurogamer kertoo, että Kiinassa työstetään peliä nimeltä Project Tank (Tank Grounds War/Ground War Tanks) ja World of Tanks -jätti on jyrähtänyt pelien samankaltaisuudesta. Project Tankin tekijät väittävät, että WoT-firma on jatkuvasti aiheuttanu... Lue lisää
Peliuutinen 10.05.2013 klo 13.00
Seuraavan Batman-pelin vaihdettu pelistudio ja Batmanin menneisyyteen palaaminen ovat aiheuttaneet jonkin verran huolta Arkham-pelien faneissa. Uusimmat kuvat Batman : Arkham Originsista vaikuttavat kuitenkin ihan päteviltä. Suurempina s... Lue lisää
Peliuutinen 10.05.2013 klo 11.00
Epic Gamesin varajohtaja Mark Rein on puhunut Game Horizon -tapahtumassa seuraavan sukupolven konsolien free2play-peleistä, kertoo Joystiq. Hänen mukaansa sekä Sony että Microsoft ovat painottaneet pelintekijöille, että firmat ovat panostamassa... Lue lisää
Peliuutinen 09.05.2013 klo 21.10
World of Warcraftin suosio on ollut hiljalleen hiipumassa jo pitkään, onhan sillä ollut pitkä ja menestyksekäs taival takanaan. Viimeisten kuukausien aikana pelaajakato on ollutkin sitten melkoista, kertoo Eurogamer. WoWista on tammi-maaliskuus... Lue lisää
Peliuutinen 09.05.2013 klo 17.21
Gamesindustry kertoo, että ainakin 15 EA:n peliä jäänee näkemättä Wii U:lla, sillä Frostbite 3 -pelimoottoria ei kyseiselle laitteelle ole tehty. Frostbite 3 on moottorina ainakin Battlefield 4:lle, Command and Conquer Generalsille, Dragon Age 3... Lue lisää
Peliuutinen 09.05.2013 klo 13.30
Muutama päivä sitten uutisoimme, että EA on hankkinut Disneyltä oikeudet Star Wars -peleihin ja niitä tekemässä ovat muun muassa DICE ja Visceral Games.' Nyt Gamespot uutisoi, että LucasFilm, jonka Disney siis omistaa, on rekisteröinyt joukkion ... Lue lisää
Peliuutinen 09.05.2013 klo 10.38
Tässä ovat ensimmäiset kuvat Playstation 4:lle tulevasta inFAMOUS: The Second Son -pelistä. Redditistä löytyy myös paljon yksityiskohtia pelin päähenkilöstä ja juonesta. Keskipisteessä on savua hallitseva intiaanisukuinen Delsin Row... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 23.30
VG247 kertoo, että Diablo III:n Auction Housessa olleen bugin vuoksi tavaroiden myynti ja ostelu on pistetty toistaiseksi jäihin. Kaupanteon pystyi perumaan ennen kuin se oli vahvistettu ja bugista seurasi rahamäärän tuplaantuminen. Tästä syntyi po... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 23.00
Juuri julkistettuun Wolfenstein: The New Orderiin ei tule moninpeliä, uutisoi Gamespot. Sen tekijätiimi MachineGames kertoo olevansa täpinöissään siitä, että on päässyt tekemään Wolfenstein-peliä ja lupaa suhtautua siihen asian vaatimalla vakavuude... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 22.31
Sony juhlistaa ensi viikolla Gran Turismo -pelisarjan 15-vuotissyntymäpäiviä ja merkit viittaavat siihen, että paljon huhuiltu Gran Turismo 6 julkistetaan tuolloin. Juhlistaminen tapahtuu Silverstonen kilparadalla ensi viikon keskiviikkona, 15. päi... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 19.26
EA ei aio aivan heti luopua suosituimmista pelisarjoistaan. Saapunut lehdistötiedote kertoo että EA ja FIFA ovat jatkaneet lisenssisopimustaan vuoteen 2022 asti, joten sinä vuonna ilmestyisi sitten FIFA 2023. IGN taas kertoo, että EA on rekiste... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 17.00
Euroopan Playstation-blogi kertoo "Knights and Witches" -alennusmyynnistä, jossa on monenmoista ostettavaa roolipeleistä ja muusta taianomaisesta kiinnostuneille. PS Plus -jäsenet saavat osasta näistä vielä 10% lisäalennuksen. Samalla blogi ilmoitt... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 15.00
Special Stage Systemsin Ming Mecca on pelikonsoli, joka asennetaan osaksi Eurorack-formaatin modulaarisia syntetisaattoreita. Alla oleva video esittelee tätä outoutta ehkä paremmin kuin tuhat sanaa. Laitteeseen voi kytkeä myös Nintendon NES-pelikon... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 13.00
Assassin's Creed -pelisarjan luojana tunnettu Patrice Désilets ei ole enää/taas Ubisoftin leivissä, mutta tällä kertaa lähtö ei ilmeisesti johtunut miehen omasta tahdosta. Vuonna 2010 mies lähti Ubisoftilta pitääkseen luovan tauon, mutta päätyi kui... Lue lisää
Peliuutinen 08.05.2013 klo 11.00
V2.fi:n kuva-arkistoon on lisätty nyt viimeisin satsi Grand Theft Auto V -kuvia. Mukana on menoa ja meininkiä niin kaduilta, strippiklubeilta, ilmasta kuin veden altakin. ... Lue lisää
Peliuutinen 07.05.2013 klo 21.34
Storybundle tarjoaa kasan peliaiheisia e-kirjoja siihen hintaan, jonka ostaja haluaa maksaa. Tosin 10 dollarin rajan ylittämällä saa kolme mukavaa bonuskirjaa, joten sitä kannattaa harkita. Kirjat ovat: Jordan Mechner : The Making of Karateka ... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

