Tuorein sisältö

Linux-tuen poisto PS3:sta rikkoo EU-direktiiviä?

01.04.2010 klo 11.14 | Luettu: 84044 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

VGChartz.comin käyttäjä on selaillut EU-lainsäädäntöä ja löytänyt mielenkiintoisen direktiivin 1999/44/EY koskien kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita (alkup. teksti täällä).

Direktiivin artikla 2 kertoo seuraavaa:

1. Myyjän on luovutettava kulutustavarat kuluttajalle kauppasopimuksen mukaisina.

2. Kulutustavaroiden oletetaan olevan sopimuksen mukaisia, jos:

a) ne ovat myyjän niistä antaman kuvauksen mukaisia ja niillä on samat ominaisuudet kuin myyjän kuluttajalle esittämällä näytteellä tai mallilla;

b) ne soveltuvat siihen erityiseen tarkoitukseen, johon kuluttaja niitä tarvitsee, jonka kuluttaja on sopimuksen tekohetkellä saattanut myyjän tietoon, ja jonka myyjä on hyväksynyt;

c) ne soveltuvat tarkoituksiin, joihin vastaavanlaisia tavaroita yleensä käytetään;

d) niiden laatu ja ominaisuudet ovat sellaisia kuin vastaavanlaisilla tavaroilla tavanomaisesti ja joita kuluttaja voi kohtuudella edellyttää ottaen huomioon tavaroiden luonne sekä myyjän, tuottajan tai tämän edustajan erityisesti mainoksissa tai päällysmerkinnöissä niistä antamat tavaroiden erityisiä ominaisuuksia koskevat julkiset maininnat.

Kuten tunnettua, on olemassa tulkinnanvaraisuuksia, epämääräisyyksiä, ja sitten vielä EU-lainsäädäntö. Ei kuitenkaan ole täysin tuulesta temmattua väittää, että Sonyn poistaessa luvatun ja mainostetun Linux-tuen konsolistaan tuote ei enää täytä kohtien a) ja d) ehtoja.

Seuraamme tilanteen kehittymistä.

Päivitys: V2.fi otti yhteyttä Kuluttajavirastoon, jossa kysymys ohjattiin lakimiestiimille. Päivitämme juttua, jos saamme asiassa vastauksen.

Päivitys 2: Kuluttajavirasto on saanut useammankin yhteydenoton asiasta, ja asiaa selvitetään heti pääsiäisen jälkeen.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Epic paljastaa seura... iPadiin lisälaitteel... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (110 viestiä)

Drangna

01.04.2010 klo 11.26 1 tykkää tästä

Olis kerrankin hyötyä EU;sta
lainaa
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

01.04.2010 klo 11.29

Miten käy jos sony poistaa tuen ja se on lakia vastaan, sakot vai tuki takaisin? Tai sitten sony onkin niin kusipää että poistaa PS3:men myynnin EU-lainsäädäntöä käyttävistä maista.
lainaa
lasdlads

01.04.2010 klo 11.31 1 tykkää tästä

Siinä onkin sitten peruste purkaa kauppasopimus. Hyvä tuuri niille, jotka ostivat PS3:n julkaisuhetkellä, hinta korvattaneen alkuperäisenä (700 euroa?). Sitten voi ostaa slimin ja jää vielä 400 euroa ylimääräistä.
lainaa
RoHS

01.04.2010 klo 11.31

Mitähän tästäkin syntyy?
lainaa
tyhmät_xbotit

01.04.2010 klo 11.33 1 tykkää tästä

RoHS kirjoitti:
Mitähän tästäkin syntyy?

Ei mitään, sony maksaa herroille jonkun miljuunan jotta nämä tukkisivat turpansa, ja kuluttajalla ei ole asiaan nokan koputtamista. Näinhän se menee kaikkien isojen firmojen kohdalla ;)
lainaa
moafo

01.04.2010 klo 11.34

Päivityshän ei ole PAKOLLINEN, joten tässä ei pitäisi olla ongelmaa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 11.35

moafo kirjoitti:
Päivityshän ei ole PAKOLLINEN, joten tässä ei pitäisi olla ongelmaa.

Niin, mutta jos päivitystä ei tee, ei saa käytettyä PSN:ää eikä pelattua uusia pelejä, joissa esim. tulee firmispäivitys mukana levyllä. Ettei tämä ihan ongelmaton tilanne ole.
lainaa
Bonfire

01.04.2010 klo 11.37

On tämä teko ainakin Suomen kuluttajansuojalain 13§ vastainen missä todetaan tuotteen virheellisyys. Enpä päivitä ohjelmistoa vaan odotellaan nyt ihan rauhassa. Tuskin tämäkään juttu ainakaan Sonyn mainetta parantaa.
lainaa
Hannu_Karpo

01.04.2010 klo 11.40

Onhan tuo kuluttajan höynäyttämistä, jos ostetusta tuotteesta poistetaan ominaisuuksia. Kyllähän kuluttaja on periaatteessa oikeutettu jonkinlaiseen korvaukseen tällaisessa tapauksessa. Tai vähintäänkin kahvipakettiin ja kukkapuskaan.
lainaa
Ensio_Itkonen

01.04.2010 klo 11.44

Oisko aprillipila? :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 11.45

Ensio_Itkonen kirjoitti:
Oisko aprillipila? :)

Voit uskoa että tarkistimme tämän ennen juttuun tarttumista - ei ole.
lainaa
idiootit

01.04.2010 klo 12.08

Kyllä on taas ollut asianajajat liikkeellä.

Okei, aloitetaan lukella tuota direktiiviä:
"Myyjän on luovutettava kulutustavarat kuluttajalle kauppasopimuksen mukaisina."
Ok, tuote luovutettiin minulle, siinä oli kaikki ominaisuudet mitä sopimuksessa sanottiin. Jepjep.

Mitäs sitten? Sanotaanko tuossa jotain luovutuksen jälkeen tapahtuvasta muutoksesta, johon minun ei tarvitse suostua?
Ei.
Ja okei, en pääse PSN:ään. Harmi kun en lukenut PSN:n sopimusta..
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

01.04.2010 klo 12.11

Enpä keksi tähän kuin että "awwww". En kyllä käsitä miks joku ees ostais Pleikkarin sen takia että voi sitte kotona asentaa siihen sen linuxin.. No, ehkä joku siitä sitte kostuu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 12.17

idiootit kirjoitti:

Mitäs sitten? Sanotaanko tuossa jotain luovutuksen jälkeen tapahtuvasta muutoksesta, johon minun ei tarvitse suostua?
Ei.
Ja okei, en pääse PSN:ään. Harmi kun en lukenut PSN:n sopimusta..

Se on vaan niinkin tässä kohtaa, että nämä EULA:t ja muut eivät oikeastaan vapauta myyjää vastuusta. Esim. seikkailusafarin järjestäjä voi sanoa, että osallistut omalla vastuulla, mutta lain silmissä osallistujat ovat kuitenkin järjestäjän vastuulla.

Digitaalisesti tapahtuva ominaisuuksien poistaminen jälkikäteen on kyllä todellakin rajanvetotapaus, ja siksi olisi mielenkiintoista, jos joku innostuisi ottamaan kuluttajaviraston kannan tähän asiaan.
lainaa
Hmm

01.04.2010 klo 12.21

Siis tämä on direktiivi. Lainsäädäntöohje. Ei asetus.

Ottakaas se SUOMEN lakikirja käteen. Kuluttajansuojalaki. Hetken kun plärää, niin huomaa, ettei tällaisista tapauksista ole mitään pykäliä.

On se tekniikan kehitys sitten mukavaa =)
lainaa
RRR

01.04.2010 klo 12.45

Direkiivien mukaan tehdään ennakkopäätös, jos Sony päätetän haastaa oikeuteen.
Vastavaa tapausta ei tarvita.
lainaa
Itsekin_tulilinjalla

01.04.2010 klo 13.20

PS3:a ostettiin kasapäin mm.laitoksiin Linux-tuen takia. Ihmettelen jos ei lähde ryhmäkanne vetämään, ja silloin Sony ei ole vahvoilla.
Käsittääkseni tilannetta voisi verrata siihen, että ostat minkä tahansa PC:n jossa yhtenä myyntiartikkelina on tietyn käyttöjärjestelmän tuki, ja sitten koneen valmistaja vetää tuen pois. Oli alunperin virhearvio pistää Linux-tuki PS3:een, koska sitä ostettiin paljon juuri sen takia, eikä pelikoneeksi. Nyt näyttää siltä, että virhearviot vain kasvavat.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

01.04.2010 klo 13.25

Itsekin_tulilinjalla kirjoitti:
PS3:a ostettiin kasapäin mm.laitoksiin Linux-tuen takia. Ihmettelen jos ei lähde ryhmäkanne vetämään, ja silloin Sony ei ole vahvoilla.

Tutkimuskäytössä olevilla PS3:silla ei ole mitään ongelmaa, kun niiden firmwarea ei muutenkaan päivitetä.
lainaa
Sonyn_tulilinjalla

01.04.2010 klo 13.39

"Tutkimuskäytössä olevilla PS3:silla ei ole mitään ongelmaa, kun niiden firmwarea ei muutenkaan päivitetä."

Mitäs versiota tutkimuslaitokset käyttävät? :D
Eikä sillä ole väliä päivättävätkö vai ei, kyse on oikeudesta päivittää ja sen seurauksista. Siis siinä tapauksessa että mennään oikeuteen. Ehkäpä joku 300 konetta ostanut taho äkkää tilaisuuden tulleen?
lainaa
kikko

01.04.2010 klo 14.19

Mikko kirjoitti:
eikä pelattua uusia pelejä, joissa esim. tulee firmispäivitys mukana levyllä. Ettei tämä ihan ongelmaton tilanne ole.

Just joo, en ole tavannut vielä yhtään peliä PS3:lla jossa olisi mukana firmware päivitys tai joka vaatisi päivittämään firmwaren uudempaan että pääsisi pelaamaan.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 14.25

kikko kirjoitti:

Just joo, en ole tavannut vielä yhtään peliä PS3:lla jossa olisi mukana firmware päivitys tai joka vaatisi päivittämään firmwaren uudempaan että pääsisi pelaamaan.

...onko koneesi mahdollisesti internetissä kiinni? Silloinhan se on saanut sen päivityksen automaattisesti.
lainaa
kikko

01.04.2010 klo 14.34

Pelipäivitykset ja koko konsolin päivittävä system software update ovat asia erikseen. System softwarea eli firmwarea PS3:n ei pitäisi päivittää automaattisesti tai kysymättä käyttäjältä ja kaikkia pelien päivityksiään ei ole pakko ladata jos ei halua.
lainaa
vieras

01.04.2010 klo 14.37

Eiköhän siellä jossain PS3 lisenssisopimuksessa ole tämä asia jo selvitetty. Sony omistaa kaikkien myymiensä konsolien muokkausoikeudet.
lainaa
PS3FTW

01.04.2010 klo 14.38

Itsekin_tulilinjalla kirjoitti:
PS3:a ostettiin kasapäin mm.laitoksiin Linux-tuen takia.

Jaa mihin laitoksiin? Jos ukrainan kansaneläkelaitos pyörii PS3:n ympärillä, niin tuskin siellä tullaan itkemään katoavan PSN-tuen tai pelipäivitysten perään. Ainakaan laitoslogiikalla.
lainaa
heh

01.04.2010 klo 14.45

"Eikä sillä ole väliä päivättävätkö vai ei, kyse on oikeudesta päivittää ja sen seurauksista."

Sinulla on oikeus päivittää uudempaan ohjelmistoon, jolloin häviät oikeuden Other Os ominaisuuden käyttämiseen, koska olet itse vastuussa koneesi päivittämisestä :D
lainaa
StanK

01.04.2010 klo 14.46

"Eiköhän siellä jossain PS3 lisenssisopimuksessa ole tämä asia jo selvitetty. Sony omistaa kaikkien myymiensä konsolien muokkausoikeudet."

Itsekin luulen Sonyn toimivan tältä pohjalta, mutta niin luuli MS:kin omistavansa käyttöjärjestelmänsä oikeudet EU:ssa. No, nähtäväksi jää voidaanko asiaa pitää kohtuullisena muokkauksena, vai sotiiko tämä muokkaus asiakkaan oikeuksia vastaan. Noita koneita on kuitenkin varmasti lähemmäs 20 miljoonaa.
Itseäni ihmetyttä Sonyn lupaus pitää linux fatilla, ja sitten salaillaan loppuun asti sitä, että se poistuu. Käytös ei viittaa mitenkään itsevarmaan päätökseen.
lainaa
Sony_ampuu_kovilla

01.04.2010 klo 14.49

"Sinulla on oikeus päivittää uudempaan ohjelmistoon, jolloin häviät oikeuden Other Os ominaisuuden käyttämiseen, koska olet itse vastuussa koneesi päivittämisestä :D"

Ei ole vastuussa, jos se on mandatory päivitys. Ilman tuota pleikalla ei enää voi tehdä mitään. Ikään kuin kiristetään asiakas suostumaan.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 14.51

kikko kirjoitti:

Pelipäivitykset ja koko konsolin päivittävä system software update ovat asia erikseen. System softwarea eli firmwarea PS3:n ei pitäisi päivittää automaattisesti tai kysymättä käyttäjältä ja kaikkia pelien päivityksiään ei ole pakko ladata jos ei halua.

Osa Sonyn päivityksistä on valinnaisia, osa on pakollisia. 3.15 oli valinnainen ja muuttui sitten pakolliseksi, 3.21 on pakollinen.

Peli- ja systeemiupdatet ovat eri asioita, mutta esim. PSN:ään ei voi yhdistää hakematta pakollista fw-päivitystä ja asentamatta sitä, ja useammankin lähteen mukaan tulevat pelit tulevat vaatimaan tämän päivityksen toimiakseen, koskapa se on pakollinen. PS3:n pelilevyillä on mahdollisuus firmware-päivitykseen, esim. Tekken 6 sisälsi myös FW-updaten tietyillä regioneilla. PSP:tähän on vuosien varrella patchattu samalla systeemillä kymmeniä kertoja.
lainaa
IMHO

01.04.2010 klo 14.57

Ei ole pahemmin Sony kommentoinut tai pahoitellut asiaa niiltä kaikilta joilla linux oli pyörimässä koneella. Törkeimipiä vetoja mitä on tullut nähtyä.
lainaa
alex

01.04.2010 klo 15.08

tyhmät_xbotit kirjoitti:
RoHS kirjoitti:
Mitähän tästäkin syntyy?

Ei mitään, sony maksaa herroille jonkun miljuunan jotta nämä tukkisivat turpansa, ja kuluttajalla ei ole asiaan nokan koputtamista. Näinhän se menee kaikkien isojen firmojen kohdalla ;)

että noi pleikkarin yleiskäyttäjät on tyhmiä nyt ei kyllä ihan muutamat miljoonbat riitä ettää EU lakien yli mennään :S
lainaa
Eorze

01.04.2010 klo 15.09

Mikko kirjoitti:
PSP:tähän on vuosien varrella patchattu samalla systeemillä kymmeniä kertoja.

Juu, piratismin takia. Samaa ongelmaa PS3:lla ei vielä ole ollut, joten firmwareja ei ole tarvinnut pelilevyille sisällyttää.
lainaa
ahnejapsipulju

01.04.2010 klo 15.22

100-150€ korvaus jokaiselle PS3:n ostaneelle ja roimat sakot olisi sopiva rangaistus Sonylle.

lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 15.24

Eorze kirjoitti:
Juu, piratismin takia. Samaa ongelmaa PS3:lla ei vielä ole ollut, joten firmwareja ei ole tarvinnut pelilevyille sisällyttää.

Mainitsemani Tekken 6 pakottaa 3.00-firmikseen tai ei käynnisty.
lainaa
SonyTheHog

01.04.2010 klo 15.32

Aivan samantekevää, miten EU-direktiivin kanssa käy. Mitä Sony tästä joka tapauksessa oppii:
--> Ehdoton ei kaikenlaiselle Linux-pelleilylle
--> Jatkossa vielä tarkemmat sopimukset, vaatimukset ja uhkailut loppukäyttäjille.
--> Myydään jatkossa pelkkiä "Sonylla ei ole mitään vastuuta ja ja asiakkaalla ei ole mitään oikeuksia"-tyyppisiä palveluita.
lainaa
päävadille

01.04.2010 klo 15.56

Mahtaiskohan ymmärtäjiä ja puolustajia riittää jos vaikkapa Apple pakollisella firmware-päivityksellään poistaisi iPhonesta kameran tai musiikkisoittimen?
lainaa
Azerach

01.04.2010 klo 16.14

Mikko kirjoitti:
moafo kirjoitti:
Päivityshän ei ole PAKOLLINEN, joten tässä ei pitäisi olla ongelmaa.

Niin, mutta jos päivitystä ei tee, ei saa käytettyä PSN:ää eikä pelattua uusia pelejä, joissa esim. tulee firmispäivitys mukana levyllä. Ettei tämä ihan ongelmaton tilanne ole.

PSN ei kuulu pakettiin jonka ostat kun ostat PS3:n kaupasta, se on ilmainen palvelu johonka voi liittyä ilmaiseksi. Sony voi mielivaltaisesti estää pääsyn palveluun jos kone ei ole päivitetty, eikä asiasta voi valittaa koska kyseessä ei ole julkinen domain. Mitä peleihin tulee niin jokaisessa pelissä on takakannessa ohjeet mistä löydät pelin käyttöehdot, käyttöehdoissa varmasti lukee mikä firmisversio tulee olla jnejne. kun avaat pelin ja laitat sen koneeseen, olet jo periaatteessa hyväksynyt pelin käyttöehdot... Periaatteessa siis tämä direktiivi ei päde tässä tapauksessa, koska kone toimii juuri niin kuin pitääkin vaikka et päivittäisi firmwarea. Linux, toimii. Pelit, toimii (ellei käyttöehdoissa vaadita tuoreempaa firmistä)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 16.21

Azerach kirjoitti:

Tulkintoja riittää yhtä monta kuin tulkitsijoita. Yleinen väärinkäsitys on, että pelin sisäiset tai mitkään ylimääräiset ruudulta luettavat käyttöehdot ohittaisivat kuluttajan lakisääteisiä oikeuksia. Näin vain ei ole millään muotoa. Sony on käyttänyt markkinoinnissaan sekä Linuxia että PSN:ää argumentteina, jolloin kuluttaja on voinut kohtuudella olettaa, että nämä molemmat ovat saatavana, jos PS3:n ostaa. Jos koneella ei voi pelata pelejä, jotka on sille tarkoitettu, ilman että pakollinen fw-päivitys poistaa laitteesta ominaisuuksia, voi tuotteessa katsoa olevan olennaisen virheen.

Kukaan ei voi vakavalla naamalla väittää, että tämä olisi mitenkään yksiselitteinen asia. Mm. siksi olen erittäin kiinnostunut kuulemaan, mitä Kuluttajaviraston juristit asiasta lausuvat.
lainaa
ryu

01.04.2010 klo 16.31

päävadille kirjoitti:
Mahtaiskohan ymmärtäjiä ja puolustajia riittää jos vaikkapa Apple pakollisella firmware-päivityksellään poistaisi iPhonesta kameran tai musiikkisoittimen?

Jälleen yksi naurettava vertaus. Sony on tahkonut kolme vuotta tappiota PS3 raudalla ja ainoastaan pelimyynnillä he voivat saada hiukan omiaan takaisin. Other OS tuki lähtee sen takia etteivät hakkerit hyödyntäisi Geohotin löytämiä aukkoja piraattipelien pyörittämiseksi. Asia ei ole oikein verrattavissa johonkin iPhonen kameraan.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

01.04.2010 klo 16.31 1 tykkää tästä

En tiedä teistä muista, mutta lähetin kuluttaja-asiamiehelle sähköpostia jo pelkästään siksi, että he huomaisivat tämän tilanteen.
lainaa
rehellinen_näkemys

01.04.2010 klo 16.31

Tekipä Sony mitä tahansa, niin anteeksipyynnön se on velkaa yhteisölle (ennen kaikkea Linux-yhteisölle, jota se kernaasti vuosia sitten ylisti suureksi ystäväkseen).

Luultavasti Sony on niin ovelasti sopimuspräntit säätänyt, ettei heille tämän ominaisuuden poistamisesta tule ongelma. Aika näyttää sitten.

Siinä, missä Microsoft on lisännyt Xboxin ominaisuuksia vuosi vuodelta niin Sony on taas poistanut ominaisuuksia. Tämä on selkeä imagotappio, katsoi sitä sitten minkälaisten lasien alta.
lainaa
error32

01.04.2010 klo 16.35

ryu kirjoitti:
päävadille kirjoitti:
Mahtaiskohan ymmärtäjiä ja puolustajia riittää jos vaikkapa Apple pakollisella firmware-päivityksellään poistaisi iPhonesta kameran tai musiikkisoittimen?

Jälleen yksi naurettava vertaus. Sony on tahkonut kolme vuotta tappiota PS3 raudalla ja ainoastaan pelimyynnillä he voivat saada hiukan omiaan takaisin. Other OS tuki lähtee sen takia etteivät hakkerit hyödyntäisi Geohotin löytämiä aukkoja piraattipelien pyörittämiseksi. Asia ei ole oikein verrattavissa johonkin iPhonen kameraan.

Ei mitenkään naurettava vertaus. Mut sun argumentti onkin.
lainaa
Azerach

01.04.2010 klo 16.36

Mikko kirjoitti:
Kukaan ei voi vakavalla naamalla väittää, että tämä olisi mitenkään yksiselitteinen asia. Mm. siksi olen erittäin kiinnostunut kuulemaan, mitä Kuluttajaviraston juristit asiasta lausuvat.

Ehkä toimiva vertaus noiden pelien toimivuuden suhteen on PC-pelit ja niiden laitteistovaatimukset. Pelit on kuitenkin tarkoitettu PC:llä pelattavaksi mutta jos rauta tai käyttis ei ole pienellä präntättyjen vaatimusten tasolla niin tuotteesta ei ole kuin frisbeeksi...

Omasta mielestä vaan aika kaukaa haettua tuo että jotain korvausta tästä voisi saada raastuvan kautta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 16.43

Kuluttajavirasto vastaa:

"Hei

Olemme saaneet asiasta Kuluttajavirastoon myös toisen yhteydenoton tänään.

Valitettavasti asia on sen tyyppinen, että siihen ei voi ottaa kantaa tarkemmin perehtymättä.

Sen vuoksi olen ohjannut asian apulaisjohtajalle katsottavaksi."

Palaavat asiaan ensi viikolla.
lainaa
Eorze

01.04.2010 klo 16.46

Mikko kirjoitti:
Eorze kirjoitti:
Juu, piratismin takia. Samaa ongelmaa PS3:lla ei vielä ole ollut, joten firmwareja ei ole tarvinnut pelilevyille sisällyttää.

Mainitsemani Tekken 6 pakottaa 3.00-firmikseen tai ei käynnisty.

Poikkeus vahvistaaa säännön. Yleisesti ottaen noille ei ole ollut tarvetta PS3:lla kuten PSP puolella jossa yritetään virallisilla firmware päivityksillä taistella Custom firmiksiä ja piratismia vastaan.
lainaa
Mad_defence

01.04.2010 klo 16.47

"Omasta mielestä vaan aika kaukaa haettua tuo että jotain korvausta tästä voisi saada raastuvan kautta."

Itsellä olisi tuossa oston yhteydessä kaupasta saatu ominaisuuslistaus, jossa yhtenä pääominaisuutena mainitaan linux -asennusmahdollisuus ja valotetaan linux mediaserverin etuja.
No, se onkin sitten mukavaa jos koetaan valmistajan toimivan oikein tässä kohtaa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 16.47

Eorze kirjoitti:

Poikkeus vahvistaaa säännön. Yleisesti ottaen noille ei ole ollut tarvetta PS3:lla kuten PSP puolella jossa yritetään virallisilla firmware päivityksillä taistella Custom firmiksiä ja piratismia vastaan.

Kysehän olikin vain siitä, että tuossa joku mainitsi, ettei PS3:a voi muka pelilevyltä päivittää - kyllä voi, ja niin on tehty ennenkin.
lainaa
sonybotitimevätmelaa

01.04.2010 klo 16.48

ryu kirjoitti:
päävadille kirjoitti:
Mahtaiskohan ymmärtäjiä ja puolustajia riittää jos vaikkapa Apple pakollisella firmware-päivityksellään poistaisi iPhonesta kameran tai musiikkisoittimen?

Jälleen yksi naurettava vertaus. Sony on tahkonut kolme vuotta tappiota PS3 raudalla ja ainoastaan pelimyynnillä he voivat saada hiukan omiaan takaisin. Other OS tuki lähtee sen takia etteivät hakkerit hyödyntäisi Geohotin löytämiä aukkoja piraattipelien pyörittämiseksi. Asia ei ole oikein verrattavissa johonkin iPhonen kameraan.

Heh, sinä olet naurettava ja säälittävä sonybotti :)
lainaa
Jonkun_puututtava

01.04.2010 klo 16.54 1 tykkää tästä

Juurihan tuli ensimmäinen päätös, että Nokia joutuu korvaamaan asiakkaalle uuden puhelimen, sillä akku kesti puhuessa vain 2,5h ostohetkellä luvatun 5h:n sijaan. Tuote ei enää vastannut luvattuja ominaisuuksia. Ihmettelenpä miten PS3 fat voisi tästä päivästä eteenpäin vastata luvattuja ominaisuuksia? Kun ei se enää vain tarjoa ominaisuuksia joita oli ostohetkellä ja silti maksoit täyden hinnan. Onpas Sony muuten hiljaa...fanboyt joutuu hoitamaan puolustuksen kokonaan.
lainaa
Azerach

01.04.2010 klo 16.55

Mad_defence kirjoitti:
Itsellä olisi tuossa oston yhteydessä kaupasta saatu ominaisuuslistaus, jossa yhtenä pääominaisuutena mainitaan linux -asennusmahdollisuus ja valotetaan linux mediaserverin etuja.
No, se onkin sitten mukavaa jos koetaan valmistajan toimivan oikein tässä kohtaa.

Ja mainitaanko siellä PSN? Omassa PS3:n laatikossa ei ole kuin PSN mainos, "sign up for free blah blah".

Sähän et menetä tuota linux asennusmahdollisuutta kun et päivitä, etkä varmasti menetä mitään muutakaan ominaisuuslistauksessa mainittua. Just saying...

Ei Sonyn toiminta millään tavoin ole kaunista tai kuluttajaa kohtaan reilua, mutta hehän ei vasten kuluttajan tahtoa poista mitään. Jos kone ei toimisi päivittämättä ollenkaan/niin kuin on mainostettu niin siinä tapauksessa olisi varmasti erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa käräjillä tämä tapaus.
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

01.04.2010 klo 17.08

Erinomaisen tärkeä teko ja uutisointi: ei ole ensimmäinen kerta, kun "firma tekee mitä firma tahtoo" -mentaliteetti sekä EULAt ovat paukkuneet kuluttajaoikeuksia vasten. Seuraan kiinnostuksella.
lainaa
Delete

01.04.2010 klo 17.15

******** Onnistuuko jos hankkii toisen kiintolevyn esim. 500gb ja siihen ajaa uuden päivityksen.
Ja vanhan kiintolevyn 80gb jättää linuxtuen ohjelmaversion.
Ja vaihtelee kiintolevyjtarpeen mukaan.

********* Tuli imuroitua vanha ohjelmaversio Sonyn sivuilta alkuviikosta tietokoneelle. Jos kone menee sekasiin niin, eikö sen saa päivitettyy ns. tehdasasetuksiin. Vaai onko ns. tehdasasetukset muuttuneet. 80gb versio
*************************************************************
*'************'
lainaa
Pöö

01.04.2010 klo 17.55

Eikös tässä olisi hyvä paikka kokeilla sitä joukkokannetta jota kukaan ei ole vielä Suomessa käyttänyt...
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2010 klo 17.56

Delete kirjoitti:
Onnistuuko jos hankkii toisen kiintolevyn esim. 500gb ja siihen ajaa uuden päivityksen.
Ja vanhan kiintolevyn 80gb jättää linuxtuen ohjelmaversion.
Ja vaihtelee kiintolevyjtarpeen mukaan.

Mitenkähän on, taitaa mennä laitteen muistiin tuo firmis.
lainaa
WORD

01.04.2010 klo 18.29

http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/huijaukset/huijauste
lainaa
truu-dat

01.04.2010 klo 18.53

EU-direktiivit nyt on muutenkin hanurista...
lainaa
updates

01.04.2010 klo 19.11

rehellinen_näkemys kirjoitti:
Siinä, missä Microsoft on lisännyt Xboxin ominaisuuksia vuosi vuodelta niin Sony on taas poistanut ominaisuuksia.

Tuo nyt ei pidä aivan paikkaansa. PS3:een on sen julkaisun jälkeen lisätty esimerkiksi sellaisia toimintoja kuten Remote Play, tuki Bluetooth näppiksille ja hiirille, taustalataus, Folding Home, Life with PlayStation, PlayStation HOME, tärinätuki, DLNA-tuki, DivX / Xvid-tuki, BD-Live tuki, DTS-HD Master Audio ja DTS-HD tuet, in-game-XMB, trophy-tuki, BRAVIA Sync-tuki, Vizdone musiikkivideopalvelu, PSP minis tuki jne. Pian tulossa myös 3D-tuki Bluray elokuville ja peleille.
lainaa
tero

01.04.2010 klo 20.48

Hyvä että selvitätte jutun hyvin.
lainaa
Tommy820

01.04.2010 klo 22.48

updates kirjoitti:
rehellinen_näkemys kirjoitti:
Siinä, missä Microsoft on lisännyt Xboxin ominaisuuksia vuosi vuodelta niin Sony on taas poistanut ominaisuuksia.

Tuo nyt ei pidä aivan paikkaansa. PS3:een on sen julkaisun jälkeen lisätty esimerkiksi sellaisia toimintoja kuten Remote Play, tuki Bluetooth näppiksille ja hiirille, taustalataus, Folding Home, Life with PlayStation, PlayStation HOME, tärinätuki, DLNA-tuki, DivX / Xvid-tuki, BD-Live tuki, DTS-HD Master Audio ja DTS-HD tuet, in-game-XMB, trophy-tuki, BRAVIA Sync-tuki, Vizdone musiikkivideopalvelu, PSP minis tuki jne. Pian tulossa myös 3D-tuki Bluray elokuville ja peleille.

Peruskauraa suurin osa noista, joiden kuuluisi olla modernin viihdelaitteen mukana jo alkuvaiheessa...
lainaa
GTuristi

02.04.2010 klo 12.16

Valmistajillahan on aina pykälä jossa he voivat tehdä muutoksia tuotteisiinsa ilman eri ilmoitusta. Luulen että tässä se astuu voimaan.
lainaa
ps3linuxonturha

02.04.2010 klo 12.40

Linkatkaa minulle se mainos jossa Sony mainosti, että PS3:een voi asentaa Linuxin
lainaa
Sonyn_laki

02.04.2010 klo 14.03

http://www.playstation.com/ps3-openplatform/manual.html

Mainoksista en tiedä muuta kuin mitä olen nähnyt kaupan tekemän mainoksen, mutta tuolla virallisella Playstation sivustolla on vielä ohjeetkin. :D
Mites se kaikkein tärkein asia: Sony lupasi, ettei tukea poisteta, ensimmäisen varoituksen jälkeen meni vain 2-3pv kun tuki poistettiin. Ei annettu turhan paljon aikaa niille joita asia koski. Onko tämäkin laillista? Taitaa olla....
lainaa
Nikki

02.04.2010 klo 14.55

Aivan hanuristahan tämä on, ei tarvi storesta sitten ostella enään mitään koska minä en konettani päivitä. Jännä nähä miten asian kanssa käy.
lainaa
Lastpil0t

Rekisteröitynyt 01.04.2010

02.04.2010 klo 16.40

Sony saa poistaa mitä haluaa, koska EU:n direktiivit eivät heihin vaikuta millään tavalla.
lainaa
Bonfire

02.04.2010 klo 17.06

"Valmistajillahan on aina pykälä jossa he voivat tehdä muutoksia tuotteisiinsa ilman eri ilmoitusta. Luulen että tässä se astuu voimaan."

Tarkoitatko sitä että valmistajalla on yksipuolinen oikeus tehdä
tuote virheelliseksi? Jos ei suostu päivittämään niin tuote lakkaa toimimasta sille ominaisella tavalla. Ennen päivityksen asentamista kysytään suostumusta asennukseen, jos et suostu asennusehtoihin, laite lakkaa toimimasta sille ominaisella tavalla. Kuluttajan pitäytyessä oikeuksiinsa maksamiinsa tuotteisiin, tavara muuttuu virheelliseksi. Kuka virheen aiheuttaa, on tilanteeseen syypää. Tässä tapauksessa syyllinen on päivityksen julkaisija eli valmistaja. Muutenkin tälläinen julkisuus ei ole yrityksen etu. Linux harrastajat ovat pienehkö osa käyttäjistä, ja suurin osa ei olisi tiennyt hakkerointi mahdollisuudesta mitään. Nyt se tiedetään kautta maailman. Paljonkohan niitä koneita jäi nyt odottamaan läpimurtoa? Taisi Sony nyt sahata omaa oksaansa poikki. Paljon jää pelejä storesta ja kaupoista myymättä, kun ekat 25 miljoonaa konetta taitaa olla niitä fattyja.
lainaa
Ei_sitä_tarvi

02.04.2010 klo 17.51

Tulee mieleen tilanne jossa veisin auton huoltoon ja huollossa poistettaisiin ilmastointi autosta ja annettaisiin pokalla naamalla takaisin.
lainaa
hepukka

02.04.2010 klo 18.02 1 tykkää tästä

MS:ää on aina parjattu ties mistä, mutta näköjään sony se vasta osaa olla kuluttajaystävällinen. Vaikka linuxia ei tarvitsisikaan niin on aika irstas temppu valmistajalta, jonkun ominaisuudeen poistaminen, tuotteen myymisen jälkeen.
lainaa
Homy

03.04.2010 klo 01.42

Tommy820 kirjoitti:

Peruskauraa suurin osa noista, joiden kuuluisi olla modernin viihdelaitteen mukana jo alkuvaiheessa...

Kuten Wiissä tai Xboxissa? Eipä vaan löydy.
lainaa
näinon

03.04.2010 klo 11.40

ps3linuxonturha kirjoitti:
Linkatkaa minulle se mainos jossa Sony mainosti, että PS3:een voi asentaa Linuxin

Juu PS3 pelimainoksia olen kyllä silloin tällöin nähnyt televisiossa pyörivän, mutta en koskaan sellaista TV-mainosta jossa PS3:sta myytäisiin Linuxiin vedoten.
lainaa
forgosan

03.04.2010 klo 12.59

hepukka kirjoitti:
MS:ää on aina parjattu ties mistä, mutta näköjään sony se vasta osaa olla kuluttajaystävällinen. Vaikka linuxia ei tarvitsisikaan niin on aika irstas temppu valmistajalta, jonkun ominaisuudeen poistaminen, tuotteen myymisen jälkeen.

Kyllä näitä piratismin kitkemistempauksia löytyy Xboxinkin puolelta. Esimerkiksi DVD-asemien flash piirejä on vaihdettu rom piireihin joita ei voi flashata. Ja viime vuoden puolella Livestä bannattiin lähes miljoona modatun konsolin käyttäjää jne.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

03.04.2010 klo 13.51

forgosan kirjoitti:
hepukka kirjoitti:
MS:ää on aina parjattu ties mistä, mutta näköjään sony se vasta osaa olla kuluttajaystävällinen. Vaikka linuxia ei tarvitsisikaan niin on aika irstas temppu valmistajalta, jonkun ominaisuudeen poistaminen, tuotteen myymisen jälkeen.

Kyllä näitä piratismin kitkemistempauksia löytyy Xboxinkin puolelta. Esimerkiksi DVD-asemien flash piirejä on vaihdettu rom piireihin joita ei voi flashata. Ja viime vuoden puolella Livestä bannattiin lähes miljoona modatun konsolin käyttäjää jne.

Tuo nyt on surkein vertaus ikinä. Oma vikansa on jos boxiaan yrittänyt modailla. Ja tuollaiset DVD-asemien flashpiirien vaihdot ei vaikuta normaaliin käyttöön mitenkään, mitä taas boxin modailu ei ole. Sonyn tapauksessa kärsii TAVALLISET kuluttajat joille tuo linux ominaisuus on tavalla tai toisella tärkeä. Ja on väärin että tavallinen kuluttaja joka linuxistaan tykkää ja pleikkarilla sitä käyttelee joutuu pakosta joko luopumaan linuxistaan tai sitten PSN-palveluista. Xboxin modaus ja siitä aiheutuva banni ei ole vertailukelponen kyllä tämän asian kanssa.
lainaa
forgosan

03.04.2010 klo 14.09

Protec kirjoitti:

Oma vikansa on jos boxiaan yrittänyt modailla. Ja tuollaiset DVD-asemien flashpiirien vaihdot ei vaikuta normaaliin käyttöön mitenkään, mitä taas boxin modailu ei ole...

Älä mussuta. Syy tähän ruljanssiin löytyy Geohotin modailuista. Eli piratismin ehkäiseminen on molemmissa takana. Eikä Linuxin poistaminenkaan vaikuta PS3:n normaaliin käyttöön.
lainaa
Sharky

03.04.2010 klo 15.21

updates kirjoitti:
rehellinen_näkemys kirjoitti:
Siinä, missä Microsoft on lisännyt Xboxin ominaisuuksia vuosi vuodelta niin Sony on taas poistanut ominaisuuksia.

Tuo nyt ei pidä aivan paikkaansa. PS3:een on sen julkaisun jälkeen lisätty esimerkiksi sellaisia toimintoja kuten Remote Play, tuki Bluetooth näppiksille ja hiirille, taustalataus, Folding Home, Life with PlayStation, PlayStation HOME, tärinätuki, DLNA-tuki, DivX / Xvid-tuki, BD-Live tuki, DTS-HD Master Audio ja DTS-HD tuet, in-game-XMB, trophy-tuki, BRAVIA Sync-tuki, Vizdone musiikkivideopalvelu, PSP minis tuki jne. Pian tulossa myös 3D-tuki Bluray elokuville ja peleille.

Ei tuollaisia kukaan muista tai kiittele, mutta siitä voi olla varma että tästä other os tuen poistamisesta kuullaan vielä moneen otteeseen vihaajien suusta :D
lainaa
huilu

03.04.2010 klo 16.09

Kyse ei ole siitä miten tärkeä tämä linux on, vaan siitä, että valmistaja on poistamassa tätä ominaisuutta, jo asiakkaalle myydystä laitteesta.
Jos tuote on myyty sellaisena, että siihen pystytään linuxi asentamaan, ja asiakas sen sellaisena ostaa, niin eihän tämmönen disablointi voi mitenkään olla hyväksyttävää toimintaa. Sekään ei ole hyväksyttävä vaihtoehto, jättää konsoli päivittämättä ,koska silloin jäisi muita ominaisuuksia pois. En tajua miten kukaan voi hyväksyä tämmöstä ylimielisyyttä , miltään valmistajalta, vaikka ominaisuutta ei itse käyttäisikään.
lainaa
MSt

03.04.2010 klo 20.07

Niin, siis sonyn lisenssiteksteillä ja euloilla yms teksteillä ei ole merkitystä koska lait ja sopimukset toimivat hierrarkisesti. Eli mikäli laki sanoo eri tavalla kuin sony niin kyllä laki on se minkä mukaan toimitaan.

Kuluttajansuojalaissa on useampiakin pykäliä mitä voidaan soveltaa tässä tapauksessa, tuoltahan näitä voi lainailla http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038

Markkinointi on ollut ainakin asiatonta, mikäli toisen luvun kolmatta pykälää on uskominen. "Menettelyä pidetään sopimattomana, jos se on: omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ostopäätös // ja johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei ilman menettelyä olisi tehnyt. Jos menettely on suunnattu tietylle kuluttajaryhmälle, menettelyn sopimattomuutta arvioidaan tämän kuluttajaryhmän näkökulmasta." Samoin myös 2. Luvun 6. pykälän 1. Momentti.

Neljännen luvun 1. ja 2. pykälän nojalla Sonyn kirjoitukset siitä, että oikeus muuttaa ohjelmistoa heidän vapaan tahtonsa mukaan saadaan kumottua olennaisilta osin: "Jos ehdon sovittelu tai sen jättäminen huomioon ottamatta koskee sellaista ehtoa, joka hyvän tavan vastaisesti johtaa osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi, sopimusta ei voida sovitella muilta osin."

Myös 5. Luvun 12. Pykälä toteaa että tavaran on oltava ominaisuuksiltaan sitä, minkä voidaan katsoa sovitun. Lisäksi 13. Pykälään voidaan nojata moneen kertaan keskustellun lausahduksen ”Please be assured that SCE is committed to continue the support for previously sold models that have the "Install Other OS" feature and that this feature will not be disabled in future firmware releases.” perusteella.

5. Luvun 19. Pykälän nojalla voi vaatia osaa kauppasummasta takaisin mikäli Sony ei kykene palauttamaan Other OS -toimintoa konsoleihinsa.

Se, että asiasta ei ole säädetty suoraan omia pykäliään, ei tarkoita etteikö lakia luettaisi järkeä käyttämällä. Tästä syntyy vielä melkoinen sota meillä & muualla...
lainaa
MSt

03.04.2010 klo 20.10

Ostat uuden auton kaupasta. Kahden kuukauden kuluttua ostosta autovalmistaja takaisinkutsuu kaikki myymänsä autot moottorinohjausjärjestelmässä olevan vian vuoksi. Ratkaisuna autovalmistaja poistaa moottorinohjausjärjestelmän ohjelmiston autosta jolloin autolla ajaminen on mahdotonta. Vaihtoehtoisesti valmistaja antaa mahdollisuuden olla poistamatta moottorinohjausjärjestelmään, mutta rajoittaa auton huippunopeuden 30km/h nopeuteen ja kieltää auton huoltamisen. Mikäli auton kuitenkin huolletaan, poistetaan huollon yhteydessä moottorinohjausjärjestelmän ohjelmisto automaattisesti.

Missä menee raja immateriaalisten asioiden kanssa, jos moottorinohjausjärjestelmää ei saa poistaa, saako sähkölasien ohjausjärjestelmän, vilkkujen ohjauksen, sisävalon?

Jos kyseessä olisi kännykkä, saisiko siitä poistaa taustavalon ohjauksen, tekstiviestien lähetysominaisuuden tai näppäimistön numeron 3 toiminnan?

Jos kyseessä olisi PlayStation 3 -järjestelmä, saako siitä poistaa dvd -katselumahdollisuuden, internet -ominaisuudet tai other os -ominaisuuden?

Kaikista näistä ominaisuuksista on maksettu laitetta/laitteistoa ostettaessa, vaikkei niitä välttämättä erikseen myytäessä ole mainostettu.
lainaa
Hmm

03.04.2010 klo 23.15

MSt kirjoitti:
Tästä syntyy vielä melkoinen sota meillä & muualla...

Jos se mikroprosentti käyttäjistä haluaa/uskaltaa/jaksaa lähteä sotaan Sonya vastaan..
lainaa
trent67

Rekisteröitynyt 12.04.2007

04.04.2010 klo 00.24

Elisa ainakin onnistui poistamaan Elisa Viihteestä kaikkein parhaimman ja käytetyimmän ominaisuuden 36h tallennuksen ilman ongelmia. Mainoksissa se saa puhua paskaa vaikka kuinka ja asiakas ei voi mitään. Jos Elisa voi noin tehdä, niin miksei Sonykin. Sille harvalle joka jaksaa asiasta valittaa ja uhkaa seuraamuksilla luvataan laitteesta rahat takaisin tai annetaa storesta joku vitosen peli ilmaiseksi.
lainaa
Bonfire

04.04.2010 klo 01.03

Elisan tuotteen voi palauttaa ja palvelusopimuksen purkaa kun se lakkaa miellyttämästä. Pleikkarin kohdalla tälläista etuisuutta ei ole, vaan mahdollinen vahinko jää kuluttajalle. Tässä asiassa mitään myötätuntoa ei Sonylle pidä antaa.
lainaa
Battlefield

Rekisteröitynyt 11.07.2007

04.04.2010 klo 05.16

joopjoop kirjoitti:
Miten käy jos sony poistaa tuen ja se on lakia vastaan, sakot vai tuki takaisin? Tai sitten sony onkin niin kusipää että poistaa PS3:men myynnin EU-lainsäädäntöä käyttävistä maista.

Vaikka Sony rikkoisi kaikkia EU:n lakeja, niin mitään sakkoja ei tarvitse maksaa.
lainaa
hepukka

04.04.2010 klo 11.04

Bonfire kirjoitti:
Elisan tuotteen voi palauttaa ja Tässä asiassa mitään myötätuntoa ei Sonylle pidä antaa.

Juuri näin. Tärkeintä olisi tässä vaiheessa, saada selkeä viesti menemään perille valmistajalle: kuluttajat ei hyväksi tällaista, mielivaltaista toimintaa. Kaikki ketkä omistaa kyseisen konsolin, ja hyväksyy tämmösen ylimielisyyden valmistajalta, kusee lopulta omiin muroihin, koska tulevaisuudessa voidaan ties mitä ominaisuuksia muutellla digitaalisesti etänä konsoliin.
lainaa
Regel

04.04.2010 klo 11.55

Pitänee odotella joku hetki ja sitten vaatia hinnanalennusta tai kaupanpurkua ostopaikasta, jollei ominaisuutta palauteta.
lainaa
Hmm

05.04.2010 klo 10.50

hepukka kirjoitti:
Kaikki ketkä omistaa kyseisen konsolin, ja hyväksyy tämmösen ylimielisyyden valmistajalta, kusee lopulta omiin muroihin, koska tulevaisuudessa voidaan ties mitä ominaisuuksia muutellla digitaalisesti etänä konsoliin.

Kuinka niin? Mistä näin päättelet? Koska tulevaisuudessa?

Jos poistetaan jotain, joka ei ketään kiinnosta, niin ei silloin kusta mihinkään muroihin.
lainaa
smag

05.04.2010 klo 11.05

MSt kirjoitti:
Ostat uuden auton kaupasta. Kahden kuukauden kuluttua ostosta autovalmistaja takaisinkutsuu kaikki myymänsä autot moottorinohjausjärjestelmässä olevan vian vuoksi. Ratkaisuna autovalmistaja poistaa moottorinohjausjärjestelmän ohjelmiston autosta jolloin autolla ajaminen on mahdotonta. Vaihtoehtoisesti valmistaja antaa mahdollisuuden olla poistamatta moottorinohjausjärjestelmään, mutta rajoittaa auton huippunopeuden 30km/h nopeuteen ja kieltää auton huoltamisen. Mikäli auton kuitenkin huolletaan, poistetaan huollon yhteydessä moottorinohjausjärjestelmän ohjelmisto automaattisesti.

Huono trolli. PS3:n Other OS toiminnan poistaminen ei estä PS3:lla pelaamista tai esimerkiksi leffojen katselua. Ne on ne laitteen pääasialliset käyttötarkoitukset, kuten autolla on ajaminen.
lainaa
hahaaa

05.04.2010 klo 11.34

Regel kirjoitti:
Pitänee odotella joku hetki ja sitten vaatia hinnanalennusta tai kaupanpurkua ostopaikasta, jollei ominaisuutta palauteta.

Onnea yritykselle jos olet phat mallin ostanut joskus vuosia sitten.
lainaa
MSt

05.04.2010 klo 12.12

smag, mikäli olisit lukenut seuraavankin kappaleen, ymmärtäisit asian pointin. Tarkoitus olikin etsiä sitä rajaa mitä laitteesta saa poistaa ja mitä ei.

Sitäpaitsi joku on voinut ostaa PlayStationin pääasiallisesti tietokonekäyttöä varten, ja vähän pelaamiseenkin. Tällöin kuluttajansuojalaissa todetaan että "Jos menettely on suunnattu tietylle kuluttajaryhmälle, menettelyn sopimattomuutta arvioidaan tämän kuluttajaryhmän näkökulmasta." Eli se suomen yksi pääasiallinen ps3-linux -käyttäjä on tässä asiassa se jota kuunnellaan eikä ne puoli miljoonaa pelaajaa.
lainaa
MSt

05.04.2010 klo 12.15

Ja omasta mielestäni laitteesta ei saa poistaa yhtään ominaisuutta joka on siinä ollut sen ostohetkellä, koska niistä ominaisuuksista olen maksanut.
lainaa
freegames

05.04.2010 klo 13.23

huilu kirjoitti:
En tajua miten kukaan voi hyväksyä tämmöstä ylimielisyyttä, miltään valmistajalta, vaikka ominaisuutta ei itse käyttäisikään.

Ylimielistä on mielestäsi siis poistaa hakkerien hyväksikäyttämä ominaisuus piratismin pelossa? Yeah right. Ei sitä huvikseen tai vain vittuillakseen poisteta. Kaikki liiketoiminta perustuu voiton tavoittelemiseen ja Sonyn täytyy saada myytyä pelejä alustalle jonka rauta on tehnyt useamman vuoden ajan tappiota.
lainaa
Mopez

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.04.2010 klo 15.35

freegames taitaa olla asiantuntija, hän tietää kaiken [/sarkasmi]
lainaa
aapeli

05.04.2010 klo 17.37

MSt kirjoitti:
Ja omasta mielestäni laitteesta ei saa poistaa yhtään ominaisuutta joka on siinä ollut sen ostohetkellä, koska niistä ominaisuuksista olen maksanut.

Täysin totta.
lainaa
stfu_retard

05.04.2010 klo 18.14

freegames kirjoitti:

Ylimielistä on mielestäsi siis poistaa hakkerien hyväksikäyttämä ominaisuus piratismin pelossa?

Kuluttajan kusettamista se on, laitettiin syyksi mitkä tahansa merirosvot tai pinkit ponit, tai oli niitä "linux-pellejä" sitten vain se 10k miljoonista ps-omistajista.
lainaa
Europol

05.04.2010 klo 18.22

Toivottavasti EU läiskäisee sellaiset sakot Sonylle että tuntuu. Muistaa sitten ensi kerralla kun tulee mieleen alkaa nyrkittää kuluttajaa kakkoseen.
lainaa
Jetroh

06.04.2010 klo 09.37

smag kirjoitti:
MSt kirjoitti:
Ostat uuden auton kaupasta. Kahden kuukauden kuluttua ostosta autovalmistaja takaisinkutsuu kaikki myymänsä autot moottorinohjausjärjestelmässä olevan vian vuoksi. Ratkaisuna autovalmistaja poistaa moottorinohjausjärjestelmän ohjelmiston autosta jolloin autolla ajaminen on mahdotonta. Vaihtoehtoisesti valmistaja antaa mahdollisuuden olla poistamatta moottorinohjausjärjestelmään, mutta rajoittaa auton huippunopeuden 30km/h nopeuteen ja kieltää auton huoltamisen. Mikäli auton kuitenkin huolletaan, poistetaan huollon yhteydessä moottorinohjausjärjestelmän ohjelmisto automaattisesti.

Huono trolli. PS3:n Other OS toiminnan poistaminen ei estä PS3:lla pelaamista tai esimerkiksi leffojen katselua. Ne on ne laitteen pääasialliset käyttötarkoitukset, kuten autolla on ajaminen.

Käytännössähän verkko-ominaisuudet poistuvat. Eipä sillä autolla kovin hääppöistä ole vain omassa pihassa kaasutella, maantielle on ihan kiva päästä. Vaikka en itse ole kys. ominaisuutta ole säännöllisesti käyttänytkään, tulee silti hieman petetty olo. Nähtäväksi jää, kuinka käy.
lainaa
huilu

06.04.2010 klo 20.58

freegames kirjoitti:
huilu kirjoitti:
En tajua miten kukaan voi hyväksyä tämmöstä ylimielisyyttä, miltään valmistajalta, vaikka ominaisuutta ei itse käyttäisikään.

Ylimielistä on mielestäsi siis poistaa hakkerien hyväksikäyttämä ominaisuus piratismin pelossa? Yeah right. Ei sitä huvikseen tai vain vittuillakseen poisteta. Kaikki liiketoiminta perustuu voiton tavoittelemiseen ja Sonyn täytyy saada myytyä pelejä alustalle jonka rauta on tehnyt useamman vuoden ajan tappiota.

Valmistaja on kykenemätön muunlaisiin ratkaisuihin piratismin torjumikseksi, ja päättää napsaista, tuosta vaan linux tuen mäkeen, korvaamatta, tai edes kertomatta asiakkailleen asiasta sen enempää. En ole etukäteen henk.koht saanut sonylta mitään tiedotetta asiasta. Lisäksi kuluttajalle ei kuulu minkään vertaa, kantaa huolta jonkin ostamansa tuotteen, valmistajan finanssipuolesta. Piratismin torjunta, ja valmistajan talousasiat eivät ole kuluttajan vastuulla.
lainaa
Bonfire

06.04.2010 klo 21.32

"dmac plazalta

NF:n vastine Kuluttajaneuvojalle tuskin yllättää:"

”Mahdollisuus toisten käyttöjärjestelmien asentamiseen on poistunut uusimman vapaaehtoisen järjestelmäpäivityksemme yhteydessä.

Pahoittelemme toisen käyttöjärjestelmän käyttäjille (esim. Linux), että Sony Computer Entertainment on päättänyt poistaa tämän ominaisuuden edellisessä vapaaehtoisessa käyttöjärjestelmäpäivityksessään. Sony Computer Entertainment Incorporated (SCEI) on tehnyt edellämainitun päätöksen turvallisuussyistä, eli SCEI on joutunut poistamaan ominaisuuden johtuen potentiaalisista turvallisuusriskeistä.

PlayStation 3 kehittyy jatkuvasti käyttöjärjestelmäpaivitysten kautta ja Sony Computer Entertainment on pystynyt parantamaan konsolin toiminnallisuutta ja laajentamaan laitteen ominaisuuksia viimeisen kolmen vuoden ajan PlayStation 3:n julkaisusta. Näiden nimenomaisten käyttöjärjestelmäpäivitysten tuomien muutosten takia pakkauksessakin ilmoitetaan, että "Design and specifications are subject to change without notice". Tämän lisäksi käyttöohjeissa mainitaan, että dokumenteissa julkaistut tiedot järjestelmän toiminnoista saattavat erota oman PS3-järjestelmän tiedoista sen mukaan mikä ohjelmistoversio on käytössä.

Tässä tapauksessa kyseinen ominaisuus valitettavasti jouduttiin poistamaan järjestelmän turvallisuuden takaamiseksi.

Päätös ominaisuuden poistamisesta on ollut vaikea, vaikkakin erittäin pieni määrä PlayStation 3 -konsolin käyttäjistä hyödyntää kyseistä ominaisuutta. Järjestelmän toiminnallisuudesta ja turvallisuudesta hyötyvät tulevaisuudessa kuitenkin kaikki käyttäjät.

Toivottavasti tämä viesti selventää kantamme kyseisessä asiassa.”

Samaa roskaa kuin aiemminkin. Perusteluna ollut päivityksen vapaaehtoisuus on täyttä puppua. Kuluttajan mahdollisuudet senkun paranee tuollaisella vastauksella. On oikeutettua poistaa jotain mikä koskee pientä joukkoa, tuskinpa. Kysymys on maksetusta ominaisuudesta, jonka valmistaja löyhin perustein päätti poistaa. Siitä vain parantelemaan suojauksia jos olo tuntuu turvattomalta.
lainaa
ile

07.04.2010 klo 00.07

Tuli päivitettyä laite. Sitä ennen otin varmuuskopion kiintolevyn sisällöstä PS3:n backup utilitylla. Seurasin firmware updaten ohjeita ja formatoin PS3:n kiintolevyn kokonaan PS3-partitioksi. Kertokaapas joku millä nyt palautan backup utilityn avulla pelkän PS3 osion, enkä myös Linux osiota kun tahtoisin matskuni takaisin konsolille??

Sonyn seuraava konsoli saa jäädä puolestani kauppaan. Tätä käytän kunnes jää tekniikaltaan vanhaksi.... Ensin poistetaan PS2-tuki, sitten linux-tuki, koska ne helvetin PS-pelit lakkaa toimimasta? Pelit tulee eurooppaan puoli vuotta myöhemmin kuin muualle, meidän PSN-store on yksi vitsi verrattuna esim US-storeen, kaikki ominaisuudet tulee (jos tulee) meille myöhässä jos silloinkaan. Piti tehdä Japanin ja US:n accountit että sai edes jotain lataamisen arvoista PSN-storesta.

Joukkokanne Linux-tuen poistamisesta kiinnostaa. Kuka alkaa organisoimaan? Vähän aikaa sitten kuluttaja pistettiin päättämään; joko PS3:n vanhempi versio Linux-tuella, tai PS3-slim paremmilla Dolbyn äänituilla. Käytännössä näin... nyt ne jotka valitsivat linuxin saivat kylmää vettä niskaan.

Ja teille miljoonalle muulle jotka ette linuxia käyttäneet, jos ei tähän ominaisuuksieen karsintaan puututa niin kukaties seuraava ominaisuus on teillekin arvokkaampi. Siksi kannustaisinkin teitä ajattelemaan sitä, että kuinka haluatte että teitä kuluttajina kohdellaan ja ilmaisemaan närkästyksenne vaikkei tällä kertaa ollutkaan teille iso menetys.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

07.04.2010 klo 10.38

Joukkokanne on vähän turhan voimakas menettely ehkä, mutta jos löytyy paljon jengiä sen taakse niin mikä ettei. Kyllä se vähän kiinnostaisi minuakin. Mutta veikkaan, että kuluttajariitalautakunta on se oikeampi paikka hakea korvauksia.

http://www.kuluttajariita.fi/
lainaa
MSt

07.04.2010 klo 11.07

toi ilen kommentin viimeinen kappale muuten on aika asiaa, ketään ei kiinnosta ennen ku napsahtaa omaan nilkkaan.. Tää lienee jonkunlainen ennakkotapaus, minkä perusteella tulevaisuudessakin asioista päätetään, nyt olis se tappelun paikka tässä asiassa.
lainaa
huilu

07.04.2010 klo 11.23

Jetroh kirjoitti:

Käytännössähän verkko-ominaisuudet poistuvat. Eipä sillä autolla kovin hääppöistä ole vain omassa pihassa kaasutella, maantielle on ihan kiva päästä.

Ei ne verkko-ominaisuudet mihinkään poistu jos ja kun päivität koneesi.
lainaa
Tkane

07.04.2010 klo 16.53 1 tykkää tästä

Soitin asiasta Sonyn asiakaspalveluun, josta vastasi hieman "puppelipojan" tuntuinen kaveri. Kerroin, että en tule kyseistä asiaa hyväksymään ja haluan purkaa kaupan. Tähän kaveri totesi, että ota yhteyttä laitteen myyjään. Kyselin kuitenkin vielä että miksi moinen päivitys on tehty, johon hän vastasi että tietoturvaongelma jota ei muuten voitu ratkaista....tähän väitteeseen totesin että paskapuhetta jolloin "puppelipoju" sanoi: "Minun ei tarvitse tuollaista puhetta kuunnella" ja löi luurin korvaan!! Hienoa asiakaspalvelua Sonyllä!!
No soitin sitten Anttilaan, josta laitteen olen ostanut siellä oli erittäin asiallinen henkilö lupasi tutkia asiaa ja soitella kun on saanut selvitettyä.
lainaa
ile

07.04.2010 klo 21.59 1 tykkää tästä

Tkane kirjoitti:
Soitin asiasta Sonyn asiakaspalveluun, josta vastasi hieman "puppelipojan" tuntuinen kaveri. Kerroin, että en tule kyseistä asiaa hyväksymään ja haluan purkaa kaupan. Tähän kaveri totesi, että ota yhteyttä laitteen myyjään. Kyselin kuitenkin vielä että miksi moinen päivitys on tehty, johon hän vastasi että tietoturvaongelma jota ei muuten voitu ratkaista....tähän väitteeseen totesin että paskapuhetta jolloin "puppelipoju" sanoi: "Minun ei tarvitse tuollaista puhetta kuunnella" ja löi luurin korvaan!! Hienoa asiakaspalvelua Sonyllä!!

En ihmettele jos löivät luurin korvaan, kun tuollaisen asennevammaisen haistattelua joutuivat kuuntelemaan.
lainaa
jakke

08.04.2010 klo 08.04

Ettei vaan ile olisi juuri noita miehiä?
lainaa
Tkane

08.04.2010 klo 13.27 1 tykkää tästä

Asennevammainen voin olla ja todennäköisesti olenkin, mutta niin tyhmä en sentään ole, että hyväksyisin osotohetkellä olleiden ominaisuuksien poistamista.

Ja mitä haistateeluun tuleen niin onko sana "paskapuhetta" haistattelua?

Jos hakeutuu asiakaspalveluun töihin niin joutuu todennäköisesti kuuntelemaan ihan todellista haistattelua ja paljon pahempaakin.
lainaa
321OO

08.04.2010 klo 16.50

Huolet pois, geohot pelastaa:
http://geohotps3.blogspot.com/2010/04/otheros-supported-o
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

08.04.2010 klo 23.52 1 tykkää tästä

Amazon maksoi jollekkin tyypille rahoja takaisin tuon toiminnon poistosta. :P
lainaa
ile

09.04.2010 klo 00.05 1 tykkää tästä

jakke kirjoitti:
Ettei vaan ile olisi juuri noita miehiä?

Tarkenna mitä haluat tuolla kommentilla sanoa?

Kirjoitin tuon pidemmän kommentin jossa herättelin niitäkin ihmisiä sinnikkäästi nostamaan melua asiasta jotka eivät Linuxia ole käyttäneet. En tiedä kuka on nyt sitten päättänyt käyttää samaa nimimerkkiä kuin millä aiemmin kirjoitin kun tuossa näkyy olevan samalla nimellä kirjoitettu lyhyt kommentti. Tämähän ei nimittän vaadi mitään rekisteröitymisiä että tänne käy kommentoimassa.

Joo, mielenkiinnolla olen seuraillut Geohotin touhuja ja tutustunut myös tuohon videoon jonka hän on julkaissut. Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni se oikea tapa säilyttää laitteen Other OS-tuki.

En ainakaan itse aio lähteä mihinkään custom firmware-pelleilyyn mukaan sen takia että ominaisuudet joista maksoin täyden hinnan säilyvät käytössäni. On tietysti hienoa että GeoHot tarjoaa ensiapua ominaisuuden säilyttämiseen, mutta ei minua ainakaan houkuttele missään nimessä alkaa pelleilemään epävirallisilla firmaware-versioilla ja odotella aina muutamia päiviä ilman PSN:ää että custom-versio firmwaresta valmistuu. Minä olen ostanut laitteeni ja maksanut siitä täyden hinnan. Silloin ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä siitä että saan myös rahoilleni vastinetta ja laitteeni ominaisuudet toimivat kuten pitää.

Piraattipelien hankinta ei minua kiinnosta enkä pyörittänyt Linuxia millään lailla piratismiin liittyvistä syistä. Olen aivan valmis maksamaan täyden hinnan peleistä joita ostan konsolilleni, mutta kun näin teen niin oletan että ne kanssa toimivat konsolillani ja pääsen niitä pelaamaan myös verkossa. Nyt ei paljon vaihtoehtoja annettu. Oli pakko päivittää jos halusi pelata verkossa.

Nyt sitten vähän aiheen vierestä:
Mikäli joku tätä ketjua lukevista on käyttänyt sitä verkossa julkaistua keinoa, millä pystyi kiertämään primary DNS:n muutoksen avulla sen ps3:n viimeisimmän version tarkastuksen ja yhdistämään firmwaren 3.15 -versiolla PSN:ään, niin suosittelen vaihtamaan PSN-networkin salasanan ihan varmuuden vuoksi. Voihan se olla että joku mukava kaveri on virittänyt meidän kaikkien iloksi menetelmän, jolla vanhallakin PS3-firmwarella voi pelailla, mutta jos, siis JOS tähän liittyy jotain tiedonkalastelua käyttäjätunnuksiin liittyen, niin vaikkei kukaan teidän täydellisiä luottokorttitietoja saisikaan niin pelkillä login-tiedoillahan pääsee käsiksi toisen ostamaan ladattavaan sisältöön PSN-storessa. Sieltähän saa sen muutaman kertaa ladattua samat ostokset uusiksi koneelle...

Mikäli sitä primary DNS-menetelmää olisi käyttänyt vaikka 5000 ihmistä ympäri maailmaa ja niistä vaikka joka neljäs olisi hankkinut jotain ladattavaa PSN-storesta niin kyllä sille tietojen kerääjälle ihan mukavasti kertyy ladattavaa sisältöä.

En väitä että näin on tapahtunut, siitä ei ole mitään todisteita. En edes suoraan sanottuna tiedä mitä kaikkea DNS-palvelin tutkii ja käsittelee kun siihen otetaan yhteyttä.

Jos joku asiantuntevampi henkilö osaa paremmin sanoa niin kuitatkoon tämän kuvailemani uhan höpöpuheeksi. Ajattelin vaan että parempi ottaa kuitenkin varman päälle ja vaihtaa se salasana ettei sitten myöhemmin harmita jos on tätä menetelmää käyttänyt.

En usko että asiat tästä miksikään muuttuvat vaikka ottaisimme yksittäin yhteyttä Sonyn asiakaspalveluun. Asiakaspalvelija ei ole vastuussa siitä että minkälaisia päätöksiä tässä tapauksessa on tehty. Kuluttajaviraston avulla saatetaan ehkä saada jotain pieniä hyvityksiä, mutta tuskin muuta. Toisaalta hyvityksetkin ovat jo moraalinen voitto.

Jatkan tämän uutisen seuraamista mielenkiinnolla ja toivotaan että tästä kaikesta Sonyn aiheuttamasta harmista seuraisi jotain hyvääkin. Ei kuluttajia sovi kohdella mielivaltaisesti vaikka teot koskisivatkin vain pientä osaa kuluttajista.
lainaa
MSt

09.04.2010 klo 14.35

ile kirjoitti:
Jatkan tämän uutisen seuraamista mielenkiinnolla ja toivotaan että tästä kaikesta Geohotin aiheuttamasta harmista seuraisi jotain hyvääkin.

Korjasin.
lainaa
ile

09.04.2010 klo 18.25

MSt kirjoitti:
ile kirjoitti:
Jatkan tämän uutisen seuraamista mielenkiinnolla ja toivotaan että tästä kaikesta Geohotin aiheuttamasta harmista seuraisi jotain hyvääkin.

Korjasin.
No on tuossa jotain pointtia... kuitenkin, tilaisuus tekee konsernistakin varkaan; Sony poistaa tuen uusista konsoleista kun other os ei tuota pennin latia,pitää kuluttajat tyytyväisenä lupaamalla että toimintoa kuitenkin tuetaan ja kaikki on ok. Sitten geohot julkaisee saavutuksensa ja tietonsa --> Onko parempaa tekosyytä IKINÄ tarjolla karsia kuluista joista ei juuri mitenkään voi saada tuottoa. Päätetään näpäyttää hakkeria oikein kunnolla ja näyttää vähän muillekin hakkereille miten kaikki PS3:n käyttäjät saadaan käännettyä sitä vastaan kuka yrittää ottaa ohjat omiin käsiinsä. Onneksi Geohot ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan vaan pelasti kasvonsa toistaiseksi. Eiköhän kaikki kuitenkin arvaa kuinka tässä lopulta käy. Geo napautti takaisin mutta tuskin juuri muuta pystyy tekemään. PS3lla kirj. =S
lainaa
MSt

12.04.2010 klo 19.58

No nyt menee ihan pelleilyks näköjään, on useampaa MSt -nimimerkillä kirjottelevaa liikkeellä..
lainaa
MSt

13.04.2010 klo 16.14

uubuhuu cry me a river retarded ps3 owners!!!! plixplox
lainaa
MSt

15.04.2010 klo 18.53

Elikkä minähän olen se alkuperäinen...
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova