Tuorein sisältö

Lisää Wii U:n tekniikasta: graffapiiri, levyformaatti, verkko

08.06.2011 klo 09.21 | Luettu: 20059 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Yön aikana on selvinnyt hieman lisätietoja siitä, mitä Wii U:n konepellin alta löytyy.

- Kotaku kertoo, että grafiikkapiirinä on varta vasten konsolia varten kehitetty AMD Radeon HD GPU, mutta tarkemmin sen ominaisuuksia ei vielä kerrottu
- Next-Gen.biz kertoo Reggie Fils-Aimen pysyneen vielä vaitonaisena laitteen verkkopalvelusta. Hän kuitenkin sanoi, että se tehdään yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa voimavarat yhdistäen ja asiasta kerrotaan lisää lähipäivinä
- Kotaku on saanut myös vahvistuksen sille, että Wii U:n levyformaatille mahtuu 25GB dataa. Sitä ei vielä vahvistettu, että laitteen sisällä olisi 8GB:n Flash-muisti
- Niinkuin moni epäilikin, Wii U -pelejä esitellyt traileri esitteli itse asiassa pelikuvaa PS3-, X360- ja PC-alustoilta, mutta Wii U pystyy ainakin likimain samanlaiseen grafiikkaan: Paikan päällä olleet ovat vahvistaneet, että alla näkyvät grafiikkademot olivat ainakin sen verran interaktiivisia, että kameraa pystyi liikuttelemaan





V2.fi | Manu Pärssinen
< Ensimmäiset vihjeet ... Kuvaa kahdesta uudes... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (25 viestiä)

Maade

08.06.2011 klo 10.00

"Niinkuin moni epäilikin, Wii U -pelejä esitellyt traileri esitteli itse asiassa pelikuvaa PS3-, X360- ja PC-alustoilta"

Tuota en ihan purematta niele. Voisikohan Manu laittaa lähteen tuohonkin? Tuntuu jokseenkin nurinkuriselta että demoja esiteltäisiin kilpailevilla alustoilla. PC on asia erikseen koska demot ja pelit kuitenkin tehdään sillä, mutta että XBOX360 ja PS3?
lainaa
harhar

08.06.2011 klo 10.05

aika koomiselta joo kuulostaa

"näytämme muiden konsolien pelejä mutta kyllä meidän konsoli pystyy ihan samaan ja hieman parempaankin"
"räkänauru katsojilta"
lainaa
Kettu

08.06.2011 klo 10.08

http://www.thisismynext.com/audio/reggie.m4a
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.06.2011 klo 10.11

Maade kirjoitti:

Tuota en ihan purematta niele. Voisikohan Manu laittaa lähteen tuohonkin?


http://www.vg247.com/2011/06/08/wii-u-third-party-footage

"Nintendo of America president Reggie Fils-Aime has confirmed footage of third-party titles seen in the Wii U reveal was actually generated from PC, PlayStation 3 and Xbox 360 versions."

Arcane delivers.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

08.06.2011 klo 10.15

facepalm @ kommentit

Tietenkin toi on vähintään PS3 / X360 tasoinen ja todennäköisesti aika reilusti tehokkaampikin, kumpikaan kun ei mitään uutta rautaa todellakaan enää ole.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

08.06.2011 klo 10.17

Toivottavasti niistä kaverikoodeista päästäisiin jo viihdoin eroon ja tähän tulisi nimimerkkeihin perustuva -systeemi. Tosin vähän luulen että näin ei käy.
lainaa
Maade

08.06.2011 klo 10.24

Arcane kirjoitti:
Maade kirjoitti:

Tuota en ihan purematta niele. Voisikohan Manu laittaa lähteen tuohonkin?


http://www.vg247.com/2011/06/08/wii-u-third-party-footage

"Nintendo of America president Reggie Fils-Aime has confirmed footage of third-party titles seen in the Wii U reveal was actually generated from PC, PlayStation 3 and Xbox 360 versions."

Arcane delivers.


Joo ja lähteen lähteessä haastattelija sanoo että "A lot of the footage was from XBOX360 or PS3 games" johon vastataan "Absolutely because we are talking a year away from the system is going to launch". Eli missä se oikea lähde on? Se että näytetään jotain pelidemoja ei tarkoita yhtään mitään..
lainaa
Maade

08.06.2011 klo 10.29

Eikä nuo demot liity mitenkään edes tuohon kommenttiin. Nuo demot pyörivät tuolla Nintendon masiinalla, ja kommentti liittyi vaan joihinkin XBOX360 ja PS3 peleihin..
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

08.06.2011 klo 10.41

Bamboocha kirjoitti:
facepalm @ kommentit

Tietenkin toi on vähintään PS3 / X360 tasoinen ja todennäköisesti aika reilusti tehokkaampikin, kumpikaan kun ei mitään uutta rautaa todellakaan enää ole.

Vähän epäilen että se olisi paljoa pleikan maksimeja tehokkaampi.
Joka tapauksessa, pleikalla on jo pitkään pystynyt pelaamaan psp:n kanssa, joskin ei niin että yhdistelmästä tulisi DS:n tyyppinen kahden ruudun kokonaisuus. Sanoisin että Vitalla pystyy tekemään pitkälti samat jutut kuin Wii U:lla.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

08.06.2011 klo 10.47

Demonoid kirjoitti:
Bamboocha kirjoitti:
facepalm @ kommentit

Tietenkin toi on vähintään PS3 / X360 tasoinen ja todennäköisesti aika reilusti tehokkaampikin, kumpikaan kun ei mitään uutta rautaa todellakaan enää ole.

Vähän epäilen että se olisi paljoa pleikan maksimeja tehokkaampi.
Joka tapauksessa, pleikalla on jo pitkään pystynyt pelaamaan psp:n kanssa, joskin ei niin että yhdistelmästä tulisi DS:n tyyppinen kahden ruudun kokonaisuus. Sanoisin että Vitalla pystyy tekemään pitkälti samat jutut kuin Wii U:lla.

No siis se on tehokkaampi kuin nykyiset konsolit, muttei tietenkään mitään true next gen kamaa. Se seuraava iso hyppäys tällä hetkellä tehojen kannalta olisikin aika itseään jalkaan ampumista pelien kehityskustannuksien kannalta.

Pelien graffat tulee varmaan yleisesti ottaen olemaan ainakin multiplattarien kohdalla PS3 / X360 tasoa, mutta kyl tosta enemmänkin tehoa saa irti jos kehittäjät siihen rupee.

Toivon vaan, että nähdään komeita yksinoikeuksia ja varsinkin sitä, että tolle ohjaimelle keskitään hyvää käyttöä HC-peleissä. Tossa on nimittäin aivan perkeleesti potentiaalia.

Ja en tosiaan ihmettelis jos Sony alkais jotain PSV + PS3 juttua tekemään, mut toisaalta se myös vaatii molempien laitteiden omistamisen enkä usko, että kovin moni kehittäjä lähtee siltä pohjalta pelejä sille tekemään. Potentiaalia on, mutta sille kehittäminen voi olla aikamoinen riski. WiiU:n kohdalla tätä riskiä ei ole.
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

08.06.2011 klo 10.51

Tuota lintudemoa katsoessa tuli sellainen fiilis että vois olla aika uudelle pikmin pelille noilla grafiikoilla :D Jännää nähdä nintendon tekevän "kunnon" grafiikkaa, ainakin nuo kaksi videota näyttävät kyllä niin hyviltä :P

Jo nykykonsolien grafiikat riittävät itselleni hyvin, ongelmana vaan on se että tehokkaallakin raudalla saa tehtyä niin älyttömän tylsän näköisiä pelejä.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

08.06.2011 klo 11.03

Maade kirjoitti:
"Niinkuin moni epäilikin, Wii U -pelejä esitellyt traileri esitteli itse asiassa pelikuvaa PS3-, X360- ja PC-alustoilta"

Tuota en ihan purematta niele. Voisikohan Manu laittaa lähteen tuohonkin? Tuntuu jokseenkin nurinkuriselta että demoja esiteltäisiin kilpailevilla alustoilla. PC on asia erikseen koska demot ja pelit kuitenkin tehdään sillä, mutta että XBOX360 ja PS3?

PS3 2005 anyone?
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

08.06.2011 klo 12.29

Maade kirjoitti:
Arcane kirjoitti:
Maade kirjoitti:

Tuota en ihan purematta niele. Voisikohan Manu laittaa lähteen tuohonkin?


http://www.vg247.com/2011/06/08/wii-u-third-party-footage

"Nintendo of America president Reggie Fils-Aime has confirmed footage of third-party titles seen in the Wii U reveal was actually generated from PC, PlayStation 3 and Xbox 360 versions."

Arcane delivers.


Joo ja lähteen lähteessä haastattelija sanoo että "A lot of the footage was from XBOX360 or PS3 games" johon vastataan "Absolutely because we are talking a year away from the system is going to launch". Eli missä se oikea lähde on? Se että näytetään jotain pelidemoja ei tarkoita yhtään mitään..

Mikä ihmeen oikea lähde? Etkö ymmärrä selvää englantia? Reggie suoraan myöntää, että ko. peleistä nähty materiaali oli PS3:lta ja Xbox 360:ltä.

Heh, tässä vaiheessa Sony olisi valehtelija ja petturi, mutta Nintendolle tottakai voidaan tämä antaa anteeksi.
lainaa
KodinSuperTietokone

08.06.2011 klo 14.23

Bladekill kirjoitti:

Heh, tässä vaiheessa Sony olisi valehtelija ja petturi, mutta Nintendolle tottakai voidaan tämä antaa anteeksi.


Sony ON valehtelija ja petturi. Aina ollut. Sonyn lupaukset ja todellisuus eivät kohtaa kovinkaan usein.
lainaa
asdf

08.06.2011 klo 14.28

Äänen puhutun ja kirjoitetun kielen ymmärtäminen on hyvin helppoa...vaikka sitten Reggien amerikan lontoon kielellä. Nintendon pelimontaasissa nähdyt 3rd-party peliklipit olivat kaikki naapurikonsolista (Assasins creed, Batman, Ninja Gaiden, ...) kuten Reggie myönsi haastattelussa.

WiiU devkitti on hyvin harvalla Nipan ulkopuolelta käytettävissä, Epicillä se taitaa olla unreal moottorin porttauksen takia. Mutta esimerkiksi DICE battlefieldin tekijöiltä sitä ei löydy.
lainaa
Napu_

08.06.2011 klo 14.44

KodinSuperTietokone kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Heh, tässä vaiheessa Sony olisi valehtelija ja petturi, mutta Nintendolle tottakai voidaan tämä antaa anteeksi.


Sony ON valehtelija ja petturi. Aina ollut. Sonyn lupaukset ja todellisuus eivät kohtaa kovinkaan usein.

En komppaa valehtelu ja petturiosastoa, mutta samaa sarjaa paskanjauhannassa Molyneux:n kanssa.
lainaa
Azzi

08.06.2011 klo 16.01

Prosessoriteknologia on mennyt aika paljon eteenpäin siitä kun xbox360 ja ps3 julkaistiin eli niiden tehojen ylittäminen ei pitäisi olla isokaan temppu.
lainaa
welho

08.06.2011 klo 16.10

No tietysti peliklipit olivat kilpailevalta alustalta. Wii U tulee vasta ensi vuonna niin luulitteko että sillä olisi jo nyt kasa valmiita pelejä. Mutta kun se sitten tulee nähdyt pelit käännettäneen sille. "batman is going to be on new console" sanoi eräs...
lainaa
Onnimanni

Rekisteröitynyt 22.04.2007

08.06.2011 klo 17.29

Bladekill kirjoitti:
Heh, tässä vaiheessa Sony olisi valehtelija ja petturi, mutta Nintendolle tottakai voidaan tämä antaa anteeksi.

Mitä anteeksi annettavaa tässä ylipäänsä olisi, jos asioiden oikea laita myönnetään suoraan?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

08.06.2011 klo 18.33

Joutuu varmaan odottamaan ensivuoteen, ennenkuin WiiU:n graafisesta suorituskyvystä saadaan näyttöä. WiiU:n Graafinen suorituskyky ei kuitenkaan vaikuta hirveän future proofilta.
lainaa
minäsevaan

08.06.2011 klo 18.57

mitä silläki kaikel on välii jollei tul iso liuta exclusiive pelei, siis muitakin kuin pokimonii liugiii mariooo zelddaa 10000 kerran.

siis paljon eri hc pelei, joita ei muilla alustoilla nähdä ollenkaan.

tuskin tulee tapahtumaan. jotn ei hirveesti syytä meikäl hankkia jo 4ttä laitetta vain pelatakseni suurinpiirtein sama katalogiaa
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

08.06.2011 klo 21.58

Onnimanni kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Heh, tässä vaiheessa Sony olisi valehtelija ja petturi, mutta Nintendolle tottakai voidaan tämä antaa anteeksi.

Mitä anteeksi annettavaa tässä ylipäänsä olisi, jos asioiden oikea laita myönnetään suoraan?

Sitä minäkin mietin vaikka asiaa ei kyllä milläänlailla ilmaistu itse tilaisuudessa. Mielestäni tosiaan on aivan yksi lysti vaikka firma x näyttäisikin muiden konsolien videoita tai esirendattua materiaalia kunhan lopullinen tuote vastaa sitä suhteellisen hyvin.
lainaa
asd

08.06.2011 klo 22.02

mitä tääl oikee kinastellaa. iha sama mitä siä on sisällä, kuha siin on vaa mario ja zelda pelejä ja kyljessä lukee NINTENDO, nii se tulee myymää enemmä ku ps 3 tai xbox 360 ikinä
lainaa
Onnimanni

Rekisteröitynyt 22.04.2007

09.06.2011 klo 11.14

Bladekill kirjoitti:
Sitä minäkin mietin vaikka asiaa ei kyllä milläänlailla ilmaistu itse tilaisuudessa.

En tiedä sinusta, mutta jos itse saisin konsolivalmistajana päättää, niin mainostaisin mieluummin omaa konsoliani kuin kilpailijoiden. Varsinkin, kun puhutaan kerran vuodessa järjestettävästä jättitapahtumasta.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

09.06.2011 klo 12.34

Onnimanni kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Sitä minäkin mietin vaikka asiaa ei kyllä milläänlailla ilmaistu itse tilaisuudessa.

En tiedä sinusta, mutta jos itse saisin konsolivalmistajana päättää, niin mainostaisin mieluummin omaa konsoliani kuin kilpailijoiden. Varsinkin, kun puhutaan kerran vuodessa järjestettävästä jättitapahtumasta.

Kukapa ei, mutta jos matskua ei ole niin sitä ei silloin ole.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova