Tuorein sisältö

Nintendolla peli- ja konsolipula

08.11.2007 klo 10.56 | Luettu: 2624 kertaa | Teksti: Matti Lintula


New Yorkin sijoittajatapaamisessa puhunut Nintendon Yhdysvaltojen johtaja Reggie Fils-Aime tuskasteli Wii-konsolin ja konsolille suunnattujen pelien tuotanto-ongelmien vuoksi. Fils-Aimen mukaan osa julkaisijoista on ajautunut tilanteeseen, jossa Nintendon tehtaiden pelien tuotantokapasiteetti ei riitä vastaamaan markkinoiden kysyntään. Fils-Aime kuitenkin vakuuttaa tilanteen olevan väliaikainen ja kaikkien potentiaalisten hittipelien olevan tehotuotannossa, jotteivat ne pääse loppumaan joulun ostorynnäkössä.

Kuluttajille selkeimmin näkyvä tuotanto-ongelma koskee kuitenkin itse konsolia. Fils-Aime kertoo Nintendon nostaneen Wiin vuotuisen menekkiarvionsa 17,5 miljoonaan yksikköön. Tehtaiden tuotantotasoa on pyritty nostamaan ja tavoitteena on saada kuukaudessa 1,8 miljoonaa Wii-konsolia liukuhihnalta kauppojen hyllylle.

Samassa tapahtumassa Fils-Aime nokitteli Microsoftille ja Sonylle kertoen firmojen olevan haastavassa tilanteessa, jossa sekä konsolin että pelien valmistuskustannukset ovat huippulukemissa. Fils-Aime ei usko kummankaan valmistajan sulattavan satunnaispelaajien sydämiä konsoleiden korkeiden hankintahintojen vuoksi.

Lähde: GameSpot

V2.fi | Matti Lintula
< Ubisoft uskoo Ninten... Sonyn mukaan PS3:n v... >

Keskustelut (2 viestiä)

Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.11.2007 klo 11.01

Reggie se onnistuu valokuvissa :D
lainaa
RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.11.2007 klo 13.04

Kyllä vain. Huikeasta tyypistä saa huikeita kuvia.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova