Tuorein sisältö

Indiemätkintä ei saa rahoitustaan ennen kuin peli on tehty

10.09.2013 klo 11.00 | Luettu: 4437 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Tässäpä pulma: Attack on Cataclysm -peli hankki IndieGoGo-yhteisörahoituksella tarvitsemansa 120 000 dollaria pelin kehittämiseen, mutta ei saa rahojaan. Pysäkkinä on Paypal, joka ei halua siirtää rahoja eteenpäin, ennen kuin peli on valmis ja sen ostaneille on jotain toimitettavaa. Pelin tekemiseen tarvittavia rahoja ei siis saataisi, ennen kuin peli on tehty.

Pelin tekijöissä on entisiä SNK:n työntekijöitä sekä King of Fighters -pelisarjan tekijöitä, ja Kotaku kertoo, että studion maine on vakaa. Sillä suunnalla ongelmia ei siis pitäisi olla. Kyseinen Nyu Media on myös toimittanut Paypalille pinon papereita, jotka selvittävät, mistä on kyse.

PayPalin päätös pohjautunee rahanpesun estämiskäytäntöihin, mutta internetkommentoijat epäilevät myös sitä, että rahojen maksamista pitkitetään sen aikaa, että ne kerryttävät maksupalvelun tilille vähän korkovoittoa. Mikäli Paypalin kanssa ei päästä sopimukseen, pelistudio palauttaa rahat niiden lahjoittajille ja etsii uutta rahoitustapaa pelille.

Samanlaisiin ongelmiin törmäsi myös Skullgirls-peli aikoinaan, eikä tämä jääne viimeiseksi kerraksi.



V2.fi | Manu Pärssinen
< StarCraft Universe s... The Bureau -palkinto... >

Keskustelut (5 viestiä)

Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

10.09.2013 klo 11.18 2 tykkää tästä

Aikaisemmin indiekäsikonsoli Pandoralla oli samoja ongelmia, joku ihmeen ehto jonka mukaan tuote on toimitettava määrätyn ajan sisällä tilaamisesta. Hienointa oli se että paypal vain jäädytti rahat eikä aluksi suostunut edes siihen että rahat palautettaisiin maksajille.
lainaa
köhköh

10.09.2013 klo 11.37 20 tykkää tästä

Gaeryc kirjoitti:
Aikaisemmin indiekäsikonsoli Pandoralla oli samoja ongelmia, joku ihmeen ehto jonka mukaan tuote on toimitettava määrätyn ajan sisällä tilaamisesta. Hienointa oli se että paypal vain jäädytti rahat eikä aluksi suostunut edes siihen että rahat palautettaisiin maksajille.


Sulla on muuten poni-avatar
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

10.09.2013 klo 14.24 3 tykkää tästä

Ei taida olla edes ensimmäinen kerta, kun Paypal omii rahoja ilman hyvää syytä.
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

10.09.2013 klo 18.16

köhköh kirjoitti:
Gaeryc kirjoitti:
Aikaisemmin indiekäsikonsoli Pandoralla oli samoja ongelmia, joku ihmeen ehto jonka mukaan tuote on toimitettava määrätyn ajan sisällä tilaamisesta. Hienointa oli se että paypal vain jäädytti rahat eikä aluksi suostunut edes siihen että rahat palautettaisiin maksajille.


Sulla on muuten poni-avatar

Ja vieläpä entisen kämppiksen tekemä sellainen, jota käytän ylpeydellä.
Muokannut: Gaeryc 10.09.2013 klo 19.24 lainaa
docventures

10.09.2013 klo 18.42 1 tykkää tästä

pankeissa rahat siirtyvät tililtä toiselle sekunnissa syy miksi pankeilla kestää 2 päivää toimittaa rahat jonkun tilille on että se siirtää ne rahat johonkin ulkomaille kasvamaan korkoa pariksi päiväksi ja sitten siirtää vasta maksun sinne tilille mutta ottaa sen koron siitä itselleen
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova