Tuorein sisältö

Assassin's Creed Unityssä konsolit pistettiin samalle viivalle, 'ettei tule riitaa'

06.10.2014 klo 21.41 | Luettu: 39459 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Videogamer kertoo haastatelleensa Assassin's Creed Unityn vanhempaa tuottajaa Vincent Pontbriandia, joka kertoi pelin konsoliversiosta mielenkiintoisen yksityiskohdan.

Sekä PS4- että Xbox One -versiot pyörivät nimittäin resoluutiolla 900p, nopeudella 30FPS. Toista ei haluttu pistää toisen edelle, vaan lukemat lukittiin näihin.

"Päätimme lukita ne samoihin, ettei tulisi väittelyä ja semmoista", sanoi Pontbriand. Miehen mukaan raja tuli vastaan konsolien prosessoritehossa, ei grafiikkapuolen suorituskyvyssä.

"GPU:t ovat tehokkaita ja grafiikat näyttävät melkoisen hyviltä, mutta CPU:n täytyy käsitellä tekoäly, NPC-hahmojen määrä ja kaikki nämä pyörivät yhtä aikaa."

"Voisimme pyörittää peliä vaikka 100FPS, jos kyseessä olisi pelkät grafiikat, mutta tekoälyn vuoksi maksimi on 30", kertoi tuottaja.

Siksi jääkin hieman kysymysmerkiksi, kumman konsolin ehdoilla tässä on menty. Ubisoft tosin julkaisi myös edellisen Assassin's Creed -pelin aluksi molemmilla konsoleilla 900p/30fps-tasoisena, mutta PS4-versio päivitettiin myöhemmin 1080p:ksi...

Pelin uusin traileri näyttää tältä:



Kiitos uutisvinkistä Keppanalle.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Metal Gear Solid: Gr... Ubisoftin The Crew h... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (46 viestiä)

hkhkhkhkhk

06.10.2014 klo 21.52 24 tykkää tästä

Odotan alle rähinää konsoleista ja pc rodun ylivertaisuuden julistamista
lainaa
make

06.10.2014 klo 21.53 32 tykkää tästä

Huhhuh PS4-pelaajat saavat kärsiä suxboxin paskasta raudasta. Kiitos Ubishit. Jätän tämän suosiolla ostamatta.
lainaa
Holo_Kaustinen

06.10.2014 klo 21.59 23 tykkää tästä

Jätän tämän vain tähän: http://i.imgur.com/I4YbH01.jpg
lainaa
seppopo

06.10.2014 klo 22.04 13 tykkää tästä

Paska developer. Boikottiin.
lainaa
Retardant

06.10.2014 klo 22.05 33 tykkää tästä

PC-versio tulee myös samalla logiikalla lukita 900p:hen ettei tule riitaa. Tai oikeastaan sen voisi lukita 480p:hen ja 15 frameen sekunnissa, ovat nuo PC-pelaajat sen verran mulkkua ja omahyväistä porukkaa.
lainaa
Tottahan_se_on

06.10.2014 klo 22.07 21 tykkää tästä

Muistaako kukaan muu sen ajan, kun ihmiset pelasivat pelejä välittämättä pikseleiden määrästä ja FPS:stä? Ihmiset pelasivat myös pelejä joista itse tykkäsi ja antoi muiden pelata niitä pelejä, mitä muut haluavat. Nykyään tilanne on erilainen. Ihme ja kumma nykyään ihmisillä on tapana itkeä, jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä. Naurettavaa touhua. :D

Voi niitä aikoja... no ainakin ihmisillä on muuten asiat hyvin, kun pitää näin pienistä asioista valittaa. :D
lainaa
xCryonic

Rekisteröitynyt 13.10.2009

06.10.2014 klo 22.08 27 tykkää tästä

Elikäs PS4:en tehoja ei käytetä parempaan resoluutioon ja korkeampaan FPS:ään koska kilpaileva konsoli on tehoiltaan heikompi?

Järkeä?

Ehei.

lainaa
eisuututetaketää

06.10.2014 klo 22.11 7 tykkää tästä

On tää Ubin suvaitsevaisuus ja tasa-arvoneutraliteetti viety niin pitkälle että
lainaa
Eepos

06.10.2014 klo 22.11 10 tykkää tästä

Voitaisiinko tässä puhua salaliitosta mikkiksen kanssa?

Edellisellä sukupolvella pelit pyörivät aika puhtaasti Xbox 360:n ehdoilla ja PS3:n pelit jäivät jalkoihin.

Nyt kun PS4 on se selkeästi parempi suorituskyvyltään, ei sille haluta antaa graafista etulyöntiasemaa vaan pelit lamaannutetaan Xbox Onen ehdoille.

Sinänsä minulle on aivan sama mitä kehittäjät tekevät. Kuitenkin itse odotan tämän sukupolven peleiltä vähintään sitä 1080p resoluutiota ja tasaista 30fps nopeutta, mielellään 60fps. Mikäli tuohon ei päästä, niin sellaiset pelit jäävät ihan suosiolla kaupan hyllyyn. Ihan tarpeeksi on tullut katsottu nykimistä ja sahalaitaa edellisellä sukupolvella.

Toki pelit ovat muutakin kuin pelkkä grafiikka, mutta esimerkiksi tässä uutisessa mainitun kaltainen toiminta on kehittäjien puolelta järjetöntä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.10.2014 klo 22.12 11 tykkää tästä

Hauskaa, että halusivat välttää turhaa foorumikinastelua tällä ratkaisulla, mutta onnistuivat aiheuttamaan enemmän foorumivihaa ja boikottiuhkauksia kun mitä versioiden väliset erot ovat saaneet aikaan.

Tyhmäähän se on, että toisesta alustasta ei oteta kaikkea irti, koska halutaan mennä huonomman ehdoilla.
Holo_Kaustinen kirjoitti:
Jätän tämän vain tähän: http://i.imgur.com/I4YbH01.jpg

Kannattaa muistaa, että Ubisoft on jo jäänyt kiinni WD:n PC-version huonontamisesta. Syy varmaan sama kuin tässäkin.
lainaa
ehittäjä

06.10.2014 klo 22.12 9 tykkää tästä

xCryonic kirjoitti:
Elikäs PS4:en tehoja ei käytetä parempaan resoluutioon ja korkeampaan FPS:ään koska kilpaileva konsoli on tehoiltaan heikompi?

Järkeä?

Ehei.



Jep ubishit pääsi virallisesti boikottilistalle. Imo ne vois jättää "heikommat" uikuttamaan rannalle, kun tehot ei riitä. Niin saataisiin konsolien kehitykseen kunnolla vauhtia.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.10.2014 klo 22.15 2 tykkää tästä

Tottahan_se_on kirjoitti:
Muistaako kukaan muu sen ajan, kun ihmiset pelasivat pelejä välittämättä pikseleiden määrästä ja FPS:stä? Ihmiset pelasivat myös pelejä joista itse tykkäsi ja antoi muiden pelata niitä pelejä, mitä muut haluavat. Nykyään tilanne on erilainen. Ihme ja kumma nykyään ihmisillä on tapana itkeä, jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä. Naurettavaa touhua. :D

Voi niitä aikoja... no ainakin ihmisillä on muuten asiat hyvin, kun pitää näin pienistä asioista valittaa. :D


Eipä silloin C64:n aikaan ollut niin paljon kilpailuakaan.
lainaa
Karma

Rekisteröitynyt 16.04.2012

06.10.2014 klo 22.29 8 tykkää tästä

Tottahan_se_on kirjoitti:
jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä.


Tartutaan nyt sitten. 900 p = 1600×900 = 1 440 000, (käytännössä aina) 1080p = 1920×1080 = 2 073 600, eli puuttuu niitä pikseleitä sentään hyvinkin reilut puolisen miljoonaa (633 600)

Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä, että tämä FPS-lukemien tuijottelu on mennyt ihan liian itsearvoisesti. Näyttäähän se kivemmalta, mutta en kyllä itse osaa nähdä siinä suurtakaan hyötyä valtaosassa peleistä.

Toisaalta olen hyvin tarkka sen suhteen, millä laadulla kuuntelen musiikkia (FLAC tai ei mitään), joten kaipa siinä, että jokaisen pitää päästä valittamaan jostakin, on sitten jotain syvällistä.
lainaa
vilke

06.10.2014 klo 22.31 7 tykkää tästä

Myin plege nelosen ja vaihdoin puuceeseen. Ei kaduta yhtään tällaisten uutisten jälkeen :P
lainaa
vilke

06.10.2014 klo 22.33 8 tykkää tästä

Karma kirjoitti:
Tottahan_se_on kirjoitti:
jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä.


Tartutaan nyt sitten. 900 p = 1600×900 = 1 440 000, (käytännössä aina) 1080p = 1920×1080 = 2 073 600, eli puuttuu niitä pikseleitä sentään hyvinkin reilut puolisen miljoonaa (633 600)

Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä, että tämä FPS-lukemien tuijottelu on mennyt ihan liian itsearvoisesti. Näyttäähän se kivemmalta, mutta en kyllä itse osaa nähdä siinä suurtakaan hyötyä valtaosassa peleistä.


http://30vs60.com
lainaa
Karma

Rekisteröitynyt 16.04.2012

06.10.2014 klo 22.43

vilke kirjoitti:
Karma kirjoitti:
Tottahan_se_on kirjoitti:
jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä.


Tartutaan nyt sitten. 900 p = 1600×900 = 1 440 000, (käytännössä aina) 1080p = 1920×1080 = 2 073 600, eli puuttuu niitä pikseleitä sentään hyvinkin reilut puolisen miljoonaa (633 600)

Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä, että tämä FPS-lukemien tuijottelu on mennyt ihan liian itsearvoisesti. Näyttäähän se kivemmalta, mutta en kyllä itse osaa nähdä siinä suurtakaan hyötyä valtaosassa peleistä.


http://30vs60.com


Kuten sanoin, näen kyllä eron, en vain ymmärrä mitä *hyötyä* siitä on. Eksplisiittisesti: monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että se FPS-lisäys vaikuttaa pelistä riippumatta suunnattomasti itse pelikokemukseen/"suoritukseen" – noista peleistä ainoa sellainen, jonka itse kokisin parempana (enkä siis vain paremman näköisenä) 60:llä kuin 30:llä FPS:lla on varmaankin Mirror's Edge. Nopeatempoisemmat online-FPS:t, tappelupelit ja semmoiset, OK. Mutta jotkut kevyemmät toimintapelit, ajopelit tai (näitäkin on nähty) strategiapelit? En vain käsitä.

Jos taas se on puhtaasti ulkonäöllinen seikka, niin kuin se minun silmiini yleensä on, mikseivät ihmiset ole yhtä innoistaan jostain fysiikkamoottorien hienouksista?
Muokannut: Karma 06.10.2014 klo 22.45 lainaa
Eepos

06.10.2014 klo 22.49 8 tykkää tästä

Karma kirjoitti:
vilke kirjoitti:
Karma kirjoitti:
Tottahan_se_on kirjoitti:
jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä.


Tartutaan nyt sitten. 900 p = 1600×900 = 1 440 000, (käytännössä aina) 1080p = 1920×1080 = 2 073 600, eli puuttuu niitä pikseleitä sentään hyvinkin reilut puolisen miljoonaa (633 600)

Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä, että tämä FPS-lukemien tuijottelu on mennyt ihan liian itsearvoisesti. Näyttäähän se kivemmalta, mutta en kyllä itse osaa nähdä siinä suurtakaan hyötyä valtaosassa peleistä.


http://30vs60.com


Kuten sanoin, näen kyllä eron, en vain ymmärrä mitä *hyötyä* siitä on. Eksplisiittisesti: monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että se FPS-lisäys vaikuttaa pelistä riippumatta suunnattomasti itse pelikokemukseen/"suoritukseen" – noista peleistä ainoa sellainen, jossa itse kokisin parempaa (enkä siis vain paremman näköistä) on varmaankin Mirror's Edge. Nopeatempoisemmat online-FPS:t, tappelupelit ja semmoiset, OK. Mutta jotkut kevyemmät toimintapelit, ajopelit tai (näitäkin on nähty) strategiapelit? En vain käsitä.

Jos taas se on puhtaasti ulkonäöllinen seikka, niin kuin se minun silmiini yleensä on, mikseivät ihmiset ole yhtä innoistaan jostain fysiikkamoottorien hienouksista?

Kyllähän aina sulavampi kuva on mielekkäämpää katseltavaa. Olennaista ei välttämättä aina ole kuitenkaan nopeus vaan tasaisuus. Sanotaan, että peli pyörii 30fps. Tällöin kuva näyttää jo riittävän sulavalta. Kuitenkin jos nopeus tipahtaa tuosta edes väliaikaisesti, se näyttää heti nykivältä. Omat tarpeeni on tyydytetty _tasaisella_ 30fps nopeudella ilman heittoja. 60fps on tietenkin aina miellyttävämpi kokemus, mutta sekin pitäisi sitten olla tasainen ilman heilahteluja. Ennemmin tasainen 30fps kuin heilahteleva 60fps.
lainaa
vilke

06.10.2014 klo 22.52 9 tykkää tästä

Karma kirjoitti:
vilke kirjoitti:
Karma kirjoitti:
Tottahan_se_on kirjoitti:
jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä.


Tartutaan nyt sitten. 900 p = 1600×900 = 1 440 000, (käytännössä aina) 1080p = 1920×1080 = 2 073 600, eli puuttuu niitä pikseleitä sentään hyvinkin reilut puolisen miljoonaa (633 600)

Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä, että tämä FPS-lukemien tuijottelu on mennyt ihan liian itsearvoisesti. Näyttäähän se kivemmalta, mutta en kyllä itse osaa nähdä siinä suurtakaan hyötyä valtaosassa peleistä.


http://30vs60.com


Kuten sanoin, näen kyllä eron, en vain ymmärrä mitä *hyötyä* siitä on. Eksplisiittisesti: monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että se FPS-lisäys vaikuttaa pelistä riippumatta suunnattomasti itse pelikokemukseen/"suoritukseen" – noista peleistä ainoa sellainen, jonka itse kokisin parempana (enkä siis vain paremman näköisenä) 60:llä kuin 30:llä FPS:lla on varmaankin Mirror's Edge. Nopeatempoisemmat online-FPS:t, tappelupelit ja semmoiset, OK. Mutta jotkut kevyemmät toimintapelit, ajopelit tai (näitäkin on nähty) strategiapelit? En vain käsitä.

Jos taas se on puhtaasti ulkonäöllinen seikka, niin kuin se minun silmiini yleensä on, mikseivät ihmiset ole yhtä innoistaan jostain fysiikkamoottorien hienouksista?


Tykkään että peli pyörii sulavasti. 30fps ei ole sulavaa.
lainaa
hgpkogfbpok

06.10.2014 klo 23.28 1 tykkää tästä

Hauska katella näitä kun ite pelaa edelleen lähinnä 800x600 resolla 30fps lock pelejä
lainaa
hmm

07.10.2014 klo 00.22 7 tykkää tästä

"Voisimme pyörittää peliä vaikka 100FPS, jos kyseessä olisi pelkät grafiikat, mutta tekoälyn vuoksi maksimi on 30", kertoi tuottaja.

Oho onko pelissä ihan tekoäly? No se selittää miksi AC:t on aina ollut niin vaikeita.
lainaa
jafpdiodsjpio

07.10.2014 klo 00.29

hmm kirjoitti:
"Voisimme pyörittää peliä vaikka 100FPS, jos kyseessä olisi pelkät grafiikat, mutta tekoälyn vuoksi maksimi on 30", kertoi tuottaja.

Oho onko pelissä ihan tekoäly? No se selittää miksi AC:t on aina ollut niin vaikeita.


Minkäs se tekoäly sille mahtaa että pelaajalla on supervastaiskut yms? Ihan sama käännettynä kun pelaajat valittavat tekoälyn saavan epäreiluja etuja jonkun räiskinnän vaikeammilla vaikeustasoilla. ACssä vain pelaaja on se haxorpwn
lainaa
esa

07.10.2014 klo 01.37 3 tykkää tästä

Joo nää uudet pelit syrjii 8-bittistä.
lainaa
puuceedota144fps

07.10.2014 klo 01.57 2 tykkää tästä

itse en kyllä nykyään pelaisi pelejä enää alle 144fps:n, onneksi ei tarvitsekaan näin puucee miehenä
lainaa
hmm

07.10.2014 klo 02.06

jafpdiodsjpio kirjoitti:
hmm kirjoitti:
"Voisimme pyörittää peliä vaikka 100FPS, jos kyseessä olisi pelkät grafiikat, mutta tekoälyn vuoksi maksimi on 30", kertoi tuottaja.

Oho onko pelissä ihan tekoäly? No se selittää miksi AC:t on aina ollut niin vaikeita.


Minkäs se tekoäly sille mahtaa että pelaajalla on supervastaiskut yms? Ihan sama käännettynä kun pelaajat valittavat tekoälyn saavan epäreiluja etuja jonkun räiskinnän vaikeammilla vaikeustasoilla. ACssä vain pelaaja on se haxorpwn


Näinpä. Peli olis ihan hyvä jos vaikeusastetta vois säätää eikä automaattisesti olisi casual.

Sanonpahan vielä ettei 30fps ja 60fps ero ole kauheen suuri ja AC fps ero ei hyödytä kauheasti. Veikkaan että 30fps vs 90fps ero on selvästi kannattavampi mistä kannattaisi jo äänestää lompakolla, tosin alkaa vaatia jo konetehojakin.
lainaa
Peni

Rekisteröitynyt 20.04.2007

07.10.2014 klo 02.28 1 tykkää tästä

make kirjoitti:
Huhhuh PS4-pelaajat saavat kärsiä suxboxin paskasta raudasta. Kiitos Ubishit. Jätän tämän suosiolla ostamatta.

Jos Ubisoft ei puhu paskaa ja prossut laahaa menoa on hyvä muistaa että prosessorit on molemmissa konsoleissa samat. Mut xone toimii 1,75 GHz ja ps4 1,6 GHz. Tosin miten sitten xonen DDR3 + eSRAM vs. ps4 GDDR5 jakaa tehot?
lainaa
Pettynyt

07.10.2014 klo 06.12 8 tykkää tästä

Hartkitsin tämän hankkimista. En harkitse enää.
lainaa
Lollero

07.10.2014 klo 08.54 12 tykkää tästä

Harkitsen vain tämän jättämistä tähän..
http://i.imgur.com/JvGwmAK.gif
lainaa
ubi_osaa

07.10.2014 klo 09.18 8 tykkää tästä

Voi voi konsolipoikia. PC:llä pääsee aina. Aina.

Tosin en yllättyisi, jos Ubi lukitsisi PC-versionkin... On se sen verran kusinen firma. Ensin Watch Dogs alas PC:llä, ettei konsolistit pillastu ja nyt uudestaan sama konsoleiden kesken. Katsotaan kun ilmestyy onko tämä rahansa väärti edes PC:llä... (Tosin modit korjaa, mutta niin...)
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

07.10.2014 klo 09.37 2 tykkää tästä

Karma kirjoitti:

Kuten sanoin, näen kyllä eron, en vain ymmärrä mitä *hyötyä* siitä on. Eksplisiittisesti: monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että se FPS-lisäys vaikuttaa pelistä riippumatta suunnattomasti itse pelikokemukseen/"suoritukseen" – noista peleistä ainoa sellainen, jonka itse kokisin parempana (enkä siis vain paremman näköisenä) 60:llä kuin 30:llä FPS:lla on varmaankin Mirror's Edge. Nopeatempoisemmat online-FPS:t, tappelupelit ja semmoiset, OK. Mutta jotkut kevyemmät toimintapelit, ajopelit tai (näitäkin on nähty) strategiapelit? En vain käsitä.

Jos taas se on puhtaasti ulkonäöllinen seikka, niin kuin se minun silmiini yleensä on, mikseivät ihmiset ole yhtä innoistaan jostain fysiikkamoottorien hienouksista?


Hiiriohjaus paranee mitä korkeammalla FPS:llä peli pyörii. Sama (itse ainakin huomaan) pätee myös padiohjaukseen, muttei ole läsnä yhtä voimakkaasti kuin hiirellä.
lainaa
niisku

07.10.2014 klo 09.56 2 tykkää tästä

Tässä on hyvä tietää, että konsolipelaajalle 30fps on riittävä, koska isompi fps on aika vierasta ja tulee varmaankin olemaan tämän sukupolven ajan. 60fps pieksee kaikessa oli peli mikä tahansa. Mutta kyseessä siis tottumis kysymys. Ei PC-pelaajalle 30fps kelpaa, ellei nyt ihan pakko ole, kuten LA Noire... Olihan sekin hieman tuskaista ajaessa, mutta onneksi peli oli enemmänkin etsiväntyöhön painottuva, joten toimintaa oli hyvin vähän.

Ja mitä tulee AC Unityn 30fps ja 900p molemmilla konsoleilla, niin tehot ei riitä. Ehkä PS4 voisi päästä 1080p:n, mutta tuskinpa sentään.
lainaa
Jusa

07.10.2014 klo 10.25 7 tykkää tästä

Lollero kirjoitti:
Harkitsen vain tämän jättämistä tähän..
http://i.imgur.com/JvGwmAK.gif


Repesin huutonauruun kesken luennon ja nyt kaikki tuijottaa. Kiitos sinulle
lainaa
fic

07.10.2014 klo 10.36 1 tykkää tästä

Tottahan_se_on kirjoitti:
Muistaako kukaan muu sen ajan, kun ihmiset pelasivat pelejä välittämättä pikseleiden määrästä ja FPS:stä? Ihmiset pelasivat myös pelejä joista itse tykkäsi ja antoi muiden pelata niitä pelejä, mitä muut haluavat. Nykyään tilanne on erilainen. Ihme ja kumma nykyään ihmisillä on tapana itkeä, jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä. Naurettavaa touhua. :D

Voi niitä aikoja... no ainakin ihmisillä on muuten asiat hyvin, kun pitää näin pienistä asioista valittaa. :D


Ja mitäs aikaa tämä oli, silloin kun pelattiin Pongia? Grafiikkaväittelyä ja konsolisotaa on ollut ihan aikojen alusta lähtien, ajat eivät ole miksikään muuttuneet.

":D"
lainaa
Liimaletti

07.10.2014 klo 10.43 2 tykkää tästä

Karma kirjoitti:
vilke kirjoitti:
Karma kirjoitti:
Tottahan_se_on kirjoitti:
jos pelistä puuttuu n. 100 pikseliä.


Tartutaan nyt sitten. 900 p = 1600×900 = 1 440 000, (käytännössä aina) 1080p = 1920×1080 = 2 073 600, eli puuttuu niitä pikseleitä sentään hyvinkin reilut puolisen miljoonaa (633 600)

Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä, että tämä FPS-lukemien tuijottelu on mennyt ihan liian itsearvoisesti. Näyttäähän se kivemmalta, mutta en kyllä itse osaa nähdä siinä suurtakaan hyötyä valtaosassa peleistä.


http://30vs60.com


Kuten sanoin, näen kyllä eron, en vain ymmärrä mitä *hyötyä* siitä on. Eksplisiittisesti: monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että se FPS-lisäys vaikuttaa pelistä riippumatta suunnattomasti itse pelikokemukseen/"suoritukseen" – noista peleistä ainoa sellainen, jonka itse kokisin parempana (enkä siis vain paremman näköisenä) 60:llä kuin 30:llä FPS:lla on varmaankin Mirror's Edge. Nopeatempoisemmat online-FPS:t, tappelupelit ja semmoiset, OK. Mutta jotkut kevyemmät toimintapelit, ajopelit tai (näitäkin on nähty) strategiapelit? En vain käsitä.

Jos taas se on puhtaasti ulkonäöllinen seikka, niin kuin se minun silmiini yleensä on, mikseivät ihmiset ole yhtä innoistaan jostain fysiikkamoottorien hienouksista?
Kuten itse sanoit, kuuntelet musiikkia vain FLAC muodossa. Häiritsevyystekijä 30 ja 60 framen välillä on joillekkin sama kuin sinulle se, että joutuisit kuutelemaan musiikkia Mp3:na. Se vain käy silmään ihan kuin FLAC:a huonompi musiikin laatu käy korvaan.

Ja kuten sanottu, hiiri soljuu 60 framessa HUOMATTAVASTI paremmin kuin 30 framella. Tästä syystä esim. strategiapelien 60 framea on todella tärkeää. Pelaan silti itsekin pädillä 30 framella ihan tyytyväisenä. Valitsen silti 60 aina kun se vain on mahdollista. Joissakin uusissa peleissä ei vain oma nykyinen PuuCee jaksa tasaista 60 framea pyörittää, joten lukittu tasainen 30 framea sekunnissa on parempi kuin pätkivä 60 framea sekunnissa.
lainaa
Ottakaa_selvää

07.10.2014 klo 10.44 2 tykkää tästä

Mitäs menivät laittamaan noin alitehoiset amd:n prossut näihit, sen siitä saa kun yrittää halvalla mahdollisimman pieneen kokoon änkeä, sen sijaan ihmettelen eikö Xbox:oneen olisi voinut laittaaa vähän erillaista tekniikkaa sisään kun konsoli on noinkin kookas. Nythän Amd jaguar hädin tuskis voittaa xbox 360:n power pc:n raassa laskentatehossa, toki käytännössä noista saadaan enenmän irti, välimuistien ynnä helpomman laitearkkitehtuurin takia, mutta onhan tämä uusisukuipolvi nyt todella pieni hyppäys teknisesti kun vertaa ps2 ja ps3 hyppäystä.

Myöskin aivan turhaa täällä jotkut räkättää jostain 30fps:stä, kyllä se on kehittäjistä kiinni millä nopeudella peli suunnittelevat pyörivän ei tehoista, vai MIkSI ps2_lla oli aikanaan enenmän 60fps pelejä kuin ps3:lla suhteutettuna pelien määrään, MIKSI? toki monet kehittäjän panostavat visuaaliseen puoleen ruudunpäivityksen kustannuksella, grafiikat myös myyvät.
Samoin ensimmäisellä Xboxilla oli muutama kymmenen 720p resoluutiolla pyörivä peliä ja 4 1080i peliä, samaan aikaan Gamecube ja ps2 eivät pystyneet tuohon(paitsi GT4 ps2::lla)
Kuitenkaan tämä ei todista sitä että eka Xbox olisi ollut mitenkään ylivertainen tekniikaltaan, esim shadow of the colossuksesta löytyy tuon konsolikauden suurimpia polygon counteja jopa 22000 per kolossi, xbox oli tuolloin vain muisteitaan ym muulta tekniikalta suunniteltu siten ettei se ottanut niin helposti vastaan resoa nostettaessa, samaan aikaan ps2 saattoi olla 480p resolla vahvempi joissain muissa asioissa 4mb edramin takia.

Muutama vuosi sitten täällä käytiin vielä ihan asiallista keskustelua, nyt eräiden trollien muodossa tämä saitti on muutunut pelkäksi paskamyrskyksi.
lainaa
PCPS360

07.10.2014 klo 11.08 1 tykkää tästä

niisku kirjoitti:
Tässä on hyvä tietää, että konsolipelaajalle 30fps on riittävä, koska isompi fps on aika vierasta ja tulee varmaankin olemaan tämän sukupolven ajan. 60fps pieksee kaikessa oli peli mikä tahansa. Mutta kyseessä siis tottumis kysymys. Ei PC-pelaajalle 30fps kelpaa, ellei nyt ihan pakko ole, kuten LA Noire... Olihan sekin hieman tuskaista ajaessa, mutta onneksi peli oli enemmänkin etsiväntyöhön painottuva, joten toimintaa oli hyvin vähän.

Ja mitä tulee AC Unityn 30fps ja 900p molemmilla konsoleilla, niin tehot ei riitä. Ehkä PS4 voisi päästä 1080p:n, mutta tuskinpa sentään.


Se että omistaa jonkun laitteen ei tarkoita että pitäisi tyytyä paskaan koodiin, itse omistan Pc:n ps3n ja Xbox 360:sen , silti kyllä olen käynyt katselemassa Digital foundrylta myös konsoli versioden toimivuutta, sisältääkö peli minkä verran screen tearingia ym. Esim Castlevania 2:sta en koskaan hankkisi muulle alustalle kuin pc:lle koska Castlevania 1 on konsoleilla hienompi kuin Castlevania 2 konsoliversio ja pyöriii myös suuremalla resoluutiolla, tuollaista en kuluttaja hyväksy tahdon että tekniikka menee eteenpäin myös konsoleilla niissä rajoissa kun pystytään ei taaksepäin.

Samoin Call of duty ghosts:sin freewekendia kokeilleena ihmettelin sen hurjia PC laitteistovaatimuksia, varsinkin muistin osalta, vaikka graafisesti se häpesi jopa 2011 vuoden Red orchesta 2:lle. Samaan aikaan ghostsin ps3 versiota pelanneena meinasi melkein silmät sulaa päästäni, siis ihmettelin miten hv:ssa pleikka 3:lle on saatu noin ruma peli aikaiseksi? kokeilin laitta 2006 vuoden resistancen levyasemaan vertailuksi mutta sekin löi cod ghostsin ps3 version leikiten, tuntuu jotenkin etteivät nämä crosgen tittelit hyödytä oikein mitää alustaa, uudella sukupolvella ei pääästä uutta rautaa hyödyntämään, vanhalla puolestaan kärsitään myös kun mennään uusien ehdoilla.
lainaa
abcd

07.10.2014 klo 11.23 1 tykkää tästä

Peni kirjoitti:
make kirjoitti:
Huhhuh PS4-pelaajat saavat kärsiä suxboxin paskasta raudasta. Kiitos Ubishit. Jätän tämän suosiolla ostamatta.

Jos Ubisoft ei puhu paskaa ja prossut laahaa menoa on hyvä muistaa että prosessorit on molemmissa konsoleissa samat. Mut xone toimii 1,75 GHz ja ps4 1,6 GHz. Tosin miten sitten xonen DDR3 + eSRAM vs. ps4 GDDR5 jakaa tehot?


Peni kirjoitti:
make kirjoitti:
Huhhuh PS4-pelaajat saavat kärsiä suxboxin paskasta raudasta. Kiitos Ubishit. Jätän tämän suosiolla ostamatta.

Jos Ubisoft ei puhu paskaa ja prossut laahaa menoa on hyvä muistaa että prosessorit on molemmissa konsoleissa samat. Mut xone toimii 1,75 GHz ja ps4 1,6 GHz. Tosin miten sitten xonen DDR3 + eSRAM vs. ps4 GDDR5 jakaa tehot?


Cell prosessori on tehokkaampi kuin kummankaan uuden konsolin cpu, fakta!
Toki käytännössä Amd:stä on paljon helpompi ottaa enenmän irti mutta x86 tekniikka tulee melko varmasti hidastamaan uusia konsoleita(kuten se on hidastanut tietokoneitakin), jo nyt monet kehittäjät panostavat grafikkaan niin paljon ettei luulisi kauaa menevän kun kaikki tehot on jo revitty.

https://www.youtube.com/watch?v=oLte5f34ya8 Pelkällä cell sirulla tehty ilman rsx:sää.
lainaa
pipebomb316

07.10.2014 klo 12.30

voi herrajumala minkä takia kaikki itkee. eikö ihmiset osaa lopettaa tota "boxi on paska, pleikkari on paska" .. microsoft ja sony kusee iha yhtälailla suuntaan ja toiseen :DD ... ja eikös pelit oo hyviä sillon kun ne on hyviä? ei peli oo hyvä jos siinä on hyvä grafiikka
lainaa
Shitsfuckedupson

07.10.2014 klo 13.13 2 tykkää tästä

Ubisoftin reiluus ei näemmä ulotu Wii U:hun asti, Watch Dogsikin tulee puoli vuotta myöhässä ja ilman DLC:tä. Ilmeisesti Nintendo ei ole yhtä hanakasti latonut rahaa tiskiin kuin Microsoft.

Fuck 'Em!
lainaa
BetterPC

07.10.2014 klo 14.13 2 tykkää tästä

Pelottavintahan tässä on se että tämä nykyinen konsolisukupolvi hidastaa pelien kehitystä parhaimmillaan yli 5 vuotta..
lainaa
abcd

07.10.2014 klo 16.11 1 tykkää tästä

Eepos kirjoitti:
Voitaisiinko tässä puhua salaliitosta mikkiksen kanssa?

Edellisellä sukupolvella pelit pyörivät aika puhtaasti Xbox 360:n ehdoilla ja PS3:n pelit jäivät jalkoihin.

Nyt kun PS4 on se selkeästi parempi suorituskyvyltään, ei sille haluta antaa graafista etulyöntiasemaa vaan pelit lamaannutetaan Xbox Onen ehdoille.

Sinänsä minulle on aivan sama mitä kehittäjät tekevät. Kuitenkin itse odotan tämän sukupolven peleiltä vähintään sitä 1080p resoluutiota ja tasaista 30fps nopeutta, mielellään 60fps. Mikäli tuohon ei päästä, niin sellaiset pelit jäävät ihan suosiolla kaupan hyllyyn. Ihan tarpeeksi on tullut katsottu nykimistä ja sahalaitaa edellisellä sukupolvella.

Toki pelit ovat muutakin kuin pelkkä grafiikka, mutta esimerkiksi tässä uutisessa mainitun kaltainen toiminta on kehittäjien puolelta järjetöntä.


Tämä asiaa!

Huomautan kuitenkin että 360 peleilläkin olisi ollut enemän kapasiteettia mutta niin monta boxin peliä kehitettiin samaan aikaan pc:lle ja 360lle joten pc esti boxista ottamasta kaikkea irti unreal engine 3:n takia. Tietenkin pc:ll'kin joudutaan menemään hyvin usein konsolien ehdoilla mutta se ei tarkoita todellakaan sitä etteikö koskaan konsoliversio kärsisi multiplattari kehityksestä, Halo 4:nen pyyhkii jokaista 360:n unreal engine 3:lla tehtyä peliä lattiaa.

Samalla otetaan esimerkkinä ps3:n God of war 3, uncharted 2 ja 3, heavy rain tai heavenly sword, kukaan tuskin väittää etteikö nämä pelit olisi kärsineet jos ne olisi kehitetty 360:lle tai pc:lle samaan aikaan, ei monissa ps3 exclusiveissa huvikseen omaa moottoria kehitetty cell arkkitehtuurille.
Nyt kun kaikki käyttävät x86 tekniikkaa luulisi kääntäminen alustalta toiselle olevan helpompaa eikä kompromisseja alustojen kesken tarvita niin paljon jos pelit vain tehdään kunnolla.
lainaa
Lensoftruth

07.10.2014 klo 17.38 2 tykkää tästä

Retardant kirjoitti:
PC-versio tulee myös samalla logiikalla lukita 900p:hen ettei tule riitaa. Tai oikeastaan sen voisi lukita 480p:hen ja 15 frameen sekunnissa, ovat nuo PC-pelaajat sen verran mulkkua ja omahyväistä porukkaa.


Suurin osa mitä tunnen, on mitä asiallisinta porukkaa, eivät valita joka asiasta ja pelaavat muillakin alustoilla kuin pcllä.

Sen sijaan näillä foormeilla pyörivät pc trollit todennäköisesti eivät edes omista kun varmaan jonkun nuhapumppu koneen, jonka takia tarvii itkeä joka asiasta, pilaavat muun pc väen maineen vain.
lainaa
Liki

07.10.2014 klo 21.41 1 tykkää tästä

Lensoftruth kirjoitti:
Retardant kirjoitti:
PC-versio tulee myös samalla logiikalla lukita 900p:hen ettei tule riitaa. Tai oikeastaan sen voisi lukita 480p:hen ja 15 frameen sekunnissa, ovat nuo PC-pelaajat sen verran mulkkua ja omahyväistä porukkaa.


Suurin osa mitä tunnen, on mitä asiallisinta porukkaa, eivät valita joka asiasta ja pelaavat muillakin alustoilla kuin pcllä.

Sen sijaan näillä foormeilla pyörivät pc trollit todennäköisesti eivät edes omista kun varmaan jonkun nuhapumppu koneen, jonka takia tarvii itkeä joka asiasta, pilaavat muun pc väen maineen vain.


Sitä sattuu, meikäläinen on pelannu pelejä konsolilla niin kauan kuin muistan. Tosin, osa "konsoli-jonneista" pilaa meijän konsoli-pelaajien maineen koska ne käy turhaa kamppailua PC-pelaajia vastaan kieltäen itseltään sen totuuden miten ylivertainen PC on oikeasti.
lainaa
asdasdasd

07.10.2014 klo 22.11

Tottahan_se_on kirjoitti:
Muistaako kukaan muu sen ajan, kun ihmiset pelasivat pelejä välittämättä pikseleiden määrästä ja FPS:stä?

Muistaa, koska suuri osa tämän(kään) pelin ostajista ei välitä tuon taivaallista ruudunpäivitysnopeudesta tai pikselien määrästä. Siinä mielessä turha temppu pistää samalle viivalle, jos pyörisi paremmin pleikalla niin antaa pyöriä sitten. Ei tosin vaikuta omaan päätökseeni ostaa ps4-versio heti julkaisussa.
lainaa
hohhoh

07.10.2014 klo 22.16 2 tykkää tästä

BetterPC kirjoitti:
Pelottavintahan tässä on se että tämä nykyinen konsolisukupolvi hidastaa pelien kehitystä parhaimmillaan yli 5 vuotta..

Not. PC:lle on omat kehittäjänsä, ja jos multiplättäreitä tuottavat pelitalot haluavat pitää maksavan yleisön (konsolipelaajat) eturivissä niin sitten se on enemmänkin pc-pelaajien vika.
lainaa
Tahvo

Rekisteröitynyt 18.01.2010

08.10.2014 klo 09.30

Juu eiköhän tää Pc/konsoli rage ollut tässä.
Ehkä Ubisoftin pitäisi tehdä Assasins Creedista paljon uudempi ja päivitetympi. Tuo heinäpaaluihin hyppely ja kuolemattomuus alkaa ottaa päähän ja ylipäätänsä pelin helppous.
Muutenkin kyllä ne sen 1080p saisi Xbonesta irti mutta kun on todella tiukka aikataulu ja julkaisu päivä lähestyy niin minkäs sille voi että saa pashaa tuupista. Tämä voi olla myös se syy miksi Ps4 ei myöskään tue 1080p kun pelintekijät ei vielä osaa koodata uudelle konsolisukupolvelle. Tietokoneelle ne osaa koodata mutta piratismi on niin helppoa aina ollut ettei ne tietokone julkaisuista paljoakaan rahaa saa. Tietokoneella myy ne hyvin missä kuluttajan on pakko ostaa nettiinsitoutuneen pelin takia. Esim Diablo 3 Sim City ja muut MMO pelit
lainaa
ehkämyöspcmies

12.10.2014 klo 22.28

Olen tässä ihmetellyt kun aina näissä keskusteluissa melskataan pc vs tietokone, että peli pc saa samaan rahaan kuin ps4 tai x1.

Pelaan itse pleikalla, mutta voisin olla kiinnostunut myös pc. Voisiko joku laittaa linkin valmis koneeseen tai listaa osista joilla uudet pelit pyörivät 1080p 60fps ilman ongelmia mielellään sen 3-4 vuotta. Voisi olla rinnalla myös tuollainen peli pc jos kerran sellaisen saa alle 400e. Sillä voisi näitä yksinpelejä sitten jauhaa ja jättää änärin ja fifan pleikalle.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova