Tuorein sisältö

PlayStation Vitan ominaisuuksia karsitaan

02.02.2015 klo 11.55 | Luettu: 13367 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Playstation Vitan omistajat ovat saaneet postiinsa tiedotteita siitä, että YouTube-sovellus, karttatoiminnot sekä near-ominaisuus poistuvat konsolista lähitulevaisuudessa. Jälkimmäiset nykäistään pois maaliskuussa saapuvalla järjestelmäpäivityksellä.

Playstation FAQ kertoo, että YouTube-sovelluksen tuki loppuu 20.4.2015, eikä sitä voi enää ladata PS Storesta. Tuubia voi edelleen katsella konsolin selaimella YouTuben mobiiliversion kautta.

Mitä taas tulee karttoihin, koko palvelu lakkaa olemasta, joten edes hylkäämällä käyttöjärjestelmän päivityksen ei voi jatkaa sovelluksen käyttämistä. Vaihtoehdoksi tarjotaan Google Mapsin käyttöä taskukonsolin selaimella.

Sony on selvästi ryhtynyt purkamaan päällekkäisyyksiä omasta palvelutarjonnastaan ja lopettamaan vähemmän käytettyjä palveluita. Tästä kertoo myös se, että Music Unlimited loppuu maaliskuun lopussa ja korvautuu Spotifyllä Playstation 4:ssä.

V2.fi | Mikko Heinonen
< EA:lla on yliluonnol... Just Cause 3 -pläjäy... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

sdfinfsdijpo

02.02.2015 klo 12.06 8 tykkää tästä

Onko Vitalle tulossa joku seuraaja vai miksi ihmeessä? Selaimeen ohjaaminen on ihan sama kuin sanoisi "haistakaa vittu käyttäkää kännykkäänne". Kun Vitan ainoa valtti on pelit ja sekin etumatka mobiililaitteisiin vain kapenee niin luulisivat että lisäpalveluiden käyttöhelppous ja nopeus olisi kriteeri
lainaa
JormaP

02.02.2015 klo 12.37 6 tykkää tästä

Vita on mulle pelkkä pelikone, jolla pelaan Vitan omia pelejä, ja muutamia PS4:n pelejä remote playlla. Nettiselaintakaan en ole käyttänyt koskaan, netin selailuun löytyy kätevämpiäki laitteita. Eli ei haittaa pätkääkään vaikka turhia ominaisuuksia karsitaan pois.
lainaa
nimimerkki

02.02.2015 klo 15.11

Viime aikoina Sony on kussut niskaan ja paljon. Playstation Plussan tarjoamat ilmaiset pelit ovat roskaa mm. indieitä suurin osa, karsii palveluita tai valehtelee niiden toimivuudesta (Killzone 3 käsikonsolilla) ja verkko on jatkuvasti alhaalla. Lisäksi Playstation Now on suorasanaisesti riistoa.

Toisaalta on Sony myös tehnyt paljon hyvää, mutta jää pienemmälle osalle verrattuna viime vuosiin.

PS. Ymmärrän kyllä, ettei tuosta vain tarjota AAA-pelejä ja käyttöehdoissakin Sony pesee kätensä Playstation Networkin toimivuudesta. Silti onhan se kuluttajana ikävää jatkuvasti todeta, että palvelu ei aina täsmää realistisia odotuksiani.
lainaa
uliuli

02.02.2015 klo 16.42 4 tykkää tästä

nimimerkki kirjoitti:
Lisäksi Playstation Now on suorasanaisesti riistoa.

Hahaha, nyt murjaisit jotain ihan omaa. Onko 20$/kk tai 45$/3kk diili mielestäsi PS Now:sta riistoa? Iso varasto pelejä ja monta eri laitetta jonka avulla pääset pelaamaan näitä pelejä, kohta jopa Samsungin uusissa Smart-telkkareissa joka sekin on jo bonus diili, vaatii vain käyttäjätunnuksen ja PS4-ohjaimen. Riisto my ass!
lainaa
nimimerkki

02.02.2015 klo 17.01 2 tykkää tästä

uliuli kirjoitti:
nimimerkki kirjoitti:
Lisäksi Playstation Now on suorasanaisesti riistoa.

Hahaha, nyt murjaisit jotain ihan omaa. Onko tai 45$/3kk diili mielestäsi PS Now:sta riistoa? Iso varasto pelejä ja monta eri laitetta jonka avulla pääset pelaamaan näitä pelejä, kohta jopa Samsungin uusissa Smart-telkkareissa joka sekin on jo bonus diili, vaatii vain käyttäjätunnuksen ja PS4-ohjaimen. Riisto my ass!

20$/kk pelistä, jonka jo omistan. Kyllä, riistoa.

En myöskään osta pelejä, joissa on kuukausimaksuja. Suosin itse kertamaksulla ostettavia pelejä.
lainaa
uliuli

02.02.2015 klo 17.29 6 tykkää tästä

20$/kk niin voi pelaa niin paljon listalla olevia pelejä kun haluaa, urpo. Vai oletko jämähtänyt viime vuodelle?
lainaa
ifdspiojfsdjpi

02.02.2015 klo 19.01 1 tykkää tästä

Tänä vuonna ei ole kyllä tullut yhtään järkevää peliä joten viime vuodelle jämähtäminen on ihan hyvä idea

Itselleni luultavasti riittäisi jos saisin vielä omistamani noin 30 PS1-peliä jotenkin smart-tv:n "soittolistalle". Ei ole aikaa eikä kiinnostusta juuri laajempaan kattaukseen. Mutta olis tosiaan aika hönöä maksaa kuukausimaksua peleistä jotka löytyy tuolta hyllystäkin
lainaa
nimimerkki

02.02.2015 klo 19.20 2 tykkää tästä

uliuli kirjoitti:
nimimerkki kirjoitti:
uliuli kirjoitti:
nimimerkki kirjoitti:
Lisäksi Playstation Now on suorasanaisesti riistoa.

Hahaha, nyt murjaisit jotain ihan omaa. Onko tai 45$/3kk diili mielestäsi PS Now:sta riistoa? Iso varasto pelejä ja monta eri laitetta jonka avulla pääset pelaamaan näitä pelejä, kohta jopa Samsungin uusissa Smart-telkkareissa joka sekin on jo bonus diili, vaatii vain käyttäjätunnuksen ja PS4-ohjaimen. Riisto my ass!

20$/kk pelistä, jonka jo omistan. Kyllä, riistoa.

En myöskään osta pelejä, joissa on kuukausimaksuja. Suosin itse kertamaksulla ostettavia pelejä.

20$/kk niin voi pelaa niin paljon listalla olevia pelejä kun haluaa, urpo. Vai oletko jämähtänyt viime vuodelle?

En siltikään aio maksaa palvelusta, joka tarjoaa jo omistamiani ja läpi vedettyjä pelejä ylihintaan.

Enkä ole urpo, jos en aio tehdä niin hullua asiaa kuin maksaa tuosta palvelusta penniäkään.
lainaa
muistoja_menneestä

03.02.2015 klo 12.57 4 tykkää tästä

Sony karsii konsoliaan? Tuleepa ihan PS3-ajat mieleen.
lainaa
vilke

03.02.2015 klo 16.18 2 tykkää tästä

nimimerkki kirjoitti:
uliuli kirjoitti:
nimimerkki kirjoitti:
uliuli kirjoitti:
nimimerkki kirjoitti:
Lisäksi Playstation Now on suorasanaisesti riistoa.

Hahaha, nyt murjaisit jotain ihan omaa. Onko tai 45$/3kk diili mielestäsi PS Now:sta riistoa? Iso varasto pelejä ja monta eri laitetta jonka avulla pääset pelaamaan näitä pelejä, kohta jopa Samsungin uusissa Smart-telkkareissa joka sekin on jo bonus diili, vaatii vain käyttäjätunnuksen ja PS4-ohjaimen. Riisto my ass!

20$/kk pelistä, jonka jo omistan. Kyllä, riistoa.

En myöskään osta pelejä, joissa on kuukausimaksuja. Suosin itse kertamaksulla ostettavia pelejä.

20$/kk niin voi pelaa niin paljon listalla olevia pelejä kun haluaa, urpo. Vai oletko jämähtänyt viime vuodelle?

En siltikään aio maksaa palvelusta, joka tarjoaa jo omistamiani ja läpi vedettyjä pelejä ylihintaan.

Enkä ole urpo, jos en aio tehdä niin hullua asiaa kuin maksaa tuosta palvelusta penniäkään.

Vittu sä oot idiootti :D
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova