Tuorein sisältö

Maksulliset modit Steamissa aiheuttavat kuhinaa

24.04.2015 klo 18.15 | Luettu: 20863 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eilen julkistettiin, että Steam Workshopissa julkaistavista modeista, kartoista ja esineistä voi jatkossa pyytää niin halutessaan rahaa. Toiminnolle pitää toki löytyä tuki itse peleistä ja ensimmäinen peli, joka näin teki, oli Skyrim.

Riemulla tätä tietoa ei kuitenkaan ole vastaanotettu. Vetoomuksen maksullisen sisällön poistamisesta on jo allekirjoittanut lähes 30 000 henkilöä ja yksi ensimmäisistä maksullisista modeista, Chesko's Fishing Mod, on jo poistettu myynnistä. Syynä oli, että se sisälsi jonkun ulkopuolisen tekemää sisältöä.

Eurogamer kertoo myös, että Skyrimiä saa pelata Steamissa ilmaiseksi tänä viikonloppuna ja mikäli sen haluaa ostaa itselleen, on hinta alle neljä euroa.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Assassin's Creedin i... Ihan, siis aivan pie... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (20 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

24.04.2015 klo 18.37 1 tykkää tästä

Väitetysti Steamin henkilökunta oli kehoittanut jotakuta näistä ensimmäisten maksullisten modien tekijöistä käyttämään muiden tekemien ilmaismodien sisältöä maksullisissa modeissa... Mut ei täs mitään vikaa ideana ole, toteutus vaan vähän jännä jos modin kyhääjälle jää skyrimin tapauksessa vain 25% modin hinnasta käteen. Onhan sekin jotain, mutta kuten moni on muunmuassa redditissä aiheesta todennut, todennäköisemmin paremmille rahoille pääsee antamalla modin ilmaiseksi spammien lahjoituslinkkiä lataajille.
Muokannut: Czerwony 24.04.2015 klo 18.39 lainaa
MorganKane

24.04.2015 klo 18.42

Henkilökohtaisesti uskon steamin ottavan jokaisen pelin kohdalla ~30% modien tuloista ja pelin omistajafirma saa itse päättää kuinka paljon he saavat modien tuotosta. Tällöin taktisena vetona pienemmät firmat voivat laittaa modeihinsa pienemmän royaltin, jolloin modaajille itselleen jäisi yli 50% tuotosta. (mutuilu on niin helppoa.)
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

24.04.2015 klo 19.17 1 tykkää tästä

MorganKane kirjoitti:
Henkilökohtaisesti uskon steamin ottavan jokaisen pelin kohdalla ~30% modien tuloista ja pelin omistajafirma saa itse päättää kuinka paljon he saavat modien tuotosta. Tällöin taktisena vetona pienemmät firmat voivat laittaa modeihinsa pienemmän royaltin, jolloin modaajille itselleen jäisi yli 50% tuotosta. (mutuilu on niin helppoa.)
Muunmuassa Starboundin päädevi vahvistaa tämän, mutta sanoisin ongelman olevan kuitenkin siinä miten Valve tämän toteutti - 75% steamille ja bethesdalle on järkyttävän huono tapa tuoda tämä ominaisuus markkinoille. Steamin 30% pelimyynneistäkin on jo hieman kyseenalaisen suuruinen osuus, tässä tapauksessa vielä arvelluttavampi. Ottaen myös huomioon, että hyvä modikanta yleisesti ottaen myy pelejä on Bethesdan ilmeisesti vieläkin suurempi osuus järjetön.
lainaa
pjiodsfpiojsdf

24.04.2015 klo 19.20

Tulee varmaan melkoista kyttäämistä. Mitä jos jonkun jossain modissa oleva miekka muistuttaa jotain mun tekeemääni miekkaa? Mitä jos tekijä on saanut inspiraation (suomeksi copypastennut) jossain toisessa modissa tai kuvassa tms näkemäänsä materiaalia?
lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

24.04.2015 klo 19.38 3 tykkää tästä

Steam 30%
Pelistudio 30%
Verottaja 30%

Palkka 10%
lainaa
PCKKA

24.04.2015 klo 20.12 1 tykkää tästä

pjiodsfpiojsdf kirjoitti:
Tulee varmaan melkoista kyttäämistä. Mitä jos jonkun jossain modissa oleva miekka muistuttaa jotain mun tekeemääni miekkaa? Mitä jos tekijä on saanut inspiraation (suomeksi copypastennut) jossain toisessa modissa tai kuvassa tms näkemäänsä materiaalia?


Idean kopioiminen ei missään ole kiellettyä tai laitointa, mutta koodia ei saa suoraan käyttää.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

24.04.2015 klo 21.07 3 tykkää tästä

Tästä on Steamissa ihan käsittämättömän paljon kitinää ja raivoa.

1. Kenenkään ei ole pakko maksaa mistään, lompakolla voi äänestää. Idioottikin ymmärtää ettei kannata maksaa kahta euroa yhdestä armorista (jota ei ole edes lisätty peliin, vaan sen saa ainostaan konsolikomennoilla käyttöönsä. true story), jos peruspelin saa neljällä eurolla.
2. Ilmaiset modit ovat ja pysyvät, eivät kaikki aio yrittää tienaa muutamaa euroa sillä, että on lisännyt peliin yhden teltan ja nimittää tätä player homeksi.
3. Mikäli tämän avulla modaajat voivat tehdä suurempia ja parempia kokonaisuuksia, niin aina vain parempi. Kaikki hyötyvät. Jotkin massiiviset modit ovat hyvinkin ansainneet muutaman euron, ja tämän myötä moisia laatutekeleitä saattaa tulla enemmänkin.
lainaa
MorganKane

24.04.2015 klo 22.19

Itselle tuli ensimmäisenä mieleen Hotline Miami 2, joiden devit ovat kertoneet "Hotline Miami 3 on sitten fanien tekemä", joka mitä luultavimmin viittaa juuri tähän modipäivitykseen. Dennatonhan on luomassa workshoppiin modityökaluja parasta aikaa.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

24.04.2015 klo 22.21

Siinä ei kaiketi ole mitään väärää, että modeista pyydetään rahaa. Jos joku haluaa maksaa niin siitä vain. Periaattessahan tämä mahdollistaisi upeiden kaupallisten modien saapumisen modeja tukeviin peleihin, ainakin täydellisessä maailmassa.

Toinen asia on sitten se, mitä tästä lopulta seuraa. Nythän monet kaupalliseen lisenssiin perustuvat modit (esim. Star Wars modi Sins of a Solar Empire peliin) ovat saaneet olla hengissä koska niistä ei pyydetä rahaa. Mitä sitten kun sitä aletaan yrittämään? Alkavatko alkuperäisten lisenssien haltijat tarttumaan tarkemmin modaamiseen ja se tapetaan alkutekijöihinsä vaikka siitä ei pyydettäisikään rahaa? Aletaanko modaamista kyttäämään tarkemmin muutenkin kuka kopioi, mitä ja mistä? Muistuttaako modi liikaa jonkun toisen tuotoksia? Saako ilmaisen modin osia lain puitteissa käyttää maksulliseen modiin, vaikka siihen ei alkuperäinen tekijä antaisikaan lupaa? Joutuuko ilmaisen modin tekijät jotekin suojaamaan omat ilmaiset modinsa, että niistä ei joku toinen ala tekemään rahaa? Voiko niin tehdä? Voiko joku toinen ladata ennestään lmaisen modin ja alkaa rahastamaan sillä ja väittää sitä omakseen? Kuka todistaa, että se ei ole hänen omansa? EDIT: Ja mitäs sitten kun pelintekijöiden päivitys rikkoo maksulliset modit. Nyt steamin säännöissä lukee, että 24h return period on päättynyt ja rahojaan ei saa takaisin. Skyrimin tapauksessa tätä tuskin tapahtuu, kun Bethesda ei muutenkaan ole kovin ahkera korjaamaan pelejään.

Tästä saadaan taatusti vielä ties mitä draamaa aikaiseksi. Pahoin pelkään, että modaaminen joutuu samanlaiseen tekijänoikeuspelleilyyn kuten kaikki muukin kaupallinen tuotos nykyisin on. Kaikenmaailman tekijäinoikeusmafiat ovat heti kärkkymässä omiaan.

Muutenkin tuo Valven (ja ties kenen muun) haukkaama 75% osuus on aika järkyttävä.
Muokannut: Duster 24.04.2015 klo 22.38 lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

24.04.2015 klo 22.28

Czerwony kirjoitti:
Väitetysti Steamin henkilökunta oli kehoittanut jotakuta näistä ensimmäisten maksullisten modien tekijöistä käyttämään muiden tekemien ilmaismodien sisältöä maksullisissa modeissa... Mut ei täs mitään vikaa ideana ole, toteutus vaan vähän jännä jos modin kyhääjälle jää skyrimin tapauksessa vain 25% modin hinnasta käteen. Onhan sekin jotain, mutta kuten moni on muunmuassa redditissä aiheesta todennut, todennäköisemmin paremmille rahoille pääsee antamalla modin ilmaiseksi spammien lahjoituslinkkiä lataajille.
Valve ei ollut kehoittanut tähän, vaan tuo Chesko's Fishing Mod tekijä oli kysynyt Valvelta saako maksulliseen modiin käyttää osia ilmaisesta. Tähän Valve oli vastannut myöntävästi tietyin ehdoin. Tästä juuri päästäänkin mielenkiintoiseen asetelmaan, vaikka modi otetteiinkin pois myynnistä tässä tapauksessa, niin olisiko sitä tarvinut lain puitteissa poistaa? Tuo Foren tekemä modi mihin Chesko's Fishing Mod osittain nojasi oli kuitenkin täysin ilmainen.

http://www.pcgamer.com/paid-for-skyrim-mod-removed-in-a-m
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

24.04.2015 klo 22.36 8 tykkää tästä

Muokannut: Duster 24.04.2015 klo 22.36 lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

24.04.2015 klo 23.42 1 tykkää tästä

Eli täysin riskivapaata, kulutonta DLC:n tuottoa, puhdasta bonus-tuloa, jonka budjetti 33,3 prossaa palvelun ylläpitäjälle ja 25 prossaa tekijälle. Mjust. Bäää.

Ekstra-vahinkona vielä se, että modien modaamisesta tulee laitonta, koska menetetty tuotto, mutta mitä väliä, this is for the gamers ;^)
Muokannut: Mirr5 24.04.2015 klo 23.43 lainaa
jussiboi

25.04.2015 klo 00.22

Tämä on aivan uskomatonta ahneutta valvelta ja bethesdalta(horse armor DLC v2 anyone). Saavat ilmaista sisältöä peliin ja kehtaavat vielä ottaa 75% tuotoista itselleen.
Itse voisin antaa jokusen euron modeille mitä eniten käytän, mutta en kyllä anna senttiäkään siipeilijöille.
ja kun tälle linjalle lähdetään niin fallout 4'ssä on jo DRM, ja vain steam workshop mahdollisuus. Ilmaiset modit tulevat olemaan pelkkä muisto. Tämähän on pelkkä kokeilu/totuttelukierros tulevaisuutta ajatellen
lainaa
eubn

25.04.2015 klo 00.37 4 tykkää tästä

Tämmönen hassunhauska kuva kuvaa osuvasti tätä nykytilannetta: http://steamcommunity.com/sharedfiles/filedetails/?id=431
lainaa
niintainäin

25.04.2015 klo 03.44

Ehkä positiivisena asiana pelintekijät ei enää kammoksu modeja jatko-osien myyntimenetyksinä kun niistäkin tulee tuottoa ja modityökaluista on ihan suoraa taloudellista hyötyä.
lainaa
hjpiohngtfrjio

25.04.2015 klo 08.56 5 tykkää tästä

Steam on pyhä! Gabe on Jumala!
lainaa
Karma

Rekisteröitynyt 16.04.2012

25.04.2015 klo 16.27

Duster kirjoitti:
--niin olisiko sitä tarvinut lain puitteissa poistaa? Tuo Foren tekemä modi mihin Chesko's Fishing Mod osittain nojasi oli kuitenkin täysin ilmainen.


En tunne tarkemmin juuri Steamin modien käyttöehtoja, mutta a priori se, että softwarea (ml. modit) jakaa ilmaisena ei niin millään tasolla tarkoita sitä, että sitä tai sen osia saisi edes levittää, saatika sitten kopioida osaksi muuta ohjelmistoa. Jollei tekijä ole joko itse erikseen maininnut, että koodia tai assetteja saa julkaista osana maksullista ohjelmistoa, tai jollei Steamin modausehdoissa ole jotain tämän automaattisesti sallivaa (en usko, koska modi otettiin pois), niin sitten näin ei saa tehdä.

Ilmaisuudella ei tämän kanssa ole mitään tekemistä, se ei ole sallittua välttämättä vaikka jopa modin lähdekoodi olisi julkaistu – jotkin avoimen lähdekoodin lisenssit eksplisiittisesti kieltävät koodin osana maksullista ohjelmaa, tai jopa koodin käyttämisen ylipäätään mihinkään kaupalliseen tarkoitukseen (käytän itse aina välillä esim. tieteelliseen laskentaan tarkoitettua avointa GSL-kirjastoa, jonka käyttöehdoissa mainitaan jälkimmäinen).

Varsinaisesta aiheesta: Maksulliset modit ovat periaatteessa hyvä idea, ns., tyhjiössä, mutta kyllä tämä näyttää nyt vähän huonolta. Tuo Valven & alkup. kehittäjän 75% siivu vaikuttaa turhan ahneelta, ja käytännössä Workshop täyttynee roskasta ja huijausyrityksistä. Bethesda oli jo jonkun kyselyyn siitä, mitä tehdä kun modi ei toimi, vastannut, että "kannattaa pyytää kauniisti kehittäjältä että korjaisi bugin". Modeilla ei ymmärtääkseni ole minkäänlaista laadunvalvontaa tai -taetta, mahdollisuutta saada rahojaan takaisin tai kommentteja lukuun ottamatta mitään indikaattoria siitä, että modi ylipäätänsä on sitä mitä lupaa. Voi olla, että esim. EU ja sen kuluttajansuojalait, jonka kanssa Valve on jo aiemmin tapellut, ei tästä juurikaan tykkää. Puhumattakaan sitten tekijänoikeuskysymyksistä sun muista. Jos Valve ei halua tästä täydellistä PR-katastrofia, on modeille kyllä pakko tehdä jotain, joka nostaa kynnystä huijaamiseen ja vähentää ala-arvoisten modien määrää – ja helpot ratkaisut taas sotivat ikävästi (etenkin maksullisen) modaamisen "hyvää puolta" (ie, helppo kokeilla kehittämistä) vastaan.
Muokannut: Karma 25.04.2015 klo 16.39 lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

25.04.2015 klo 16.34 2 tykkää tästä

Ongelma on, että monet modit käyttävät muiden brändeja(esim. Game of Thrones, Warhammer tai Forgotten Realms.) Jos näistä alettaisiin periä rahaa, seuraisi ongelmia lain kanssa.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

26.04.2015 klo 22.19 1 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Ongelma on, että monet modit käyttävät muiden brändeja(esim. Game of Thrones, Warhammer tai Forgotten Realms.) Jos näistä alettaisiin periä rahaa, seuraisi ongelmia lain kanssa.
Ongelma siitä tulis vasta siinä vaiheessa ku joku tyhmä alkais perimään niistä rahaa. Kukapa sitä tekisi.
lainaa
Mustaparta

27.04.2015 klo 11.36

Yohoho m8ees, eiköhän tähän jokin lääke keksitä. :D
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova