Tuorein sisältö

Valve saavutti merkkipaalun – Steamissa jo 1500 peliä Linuxille

21.09.2015 klo 18.00 | Luettu: 6831 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Steam for Linux avattiin vuonna 2013. Vaikka saman vuoden LinuxConissa itse Gabe Newell ennusti Linuxin ja avoimen lähdekoodin olevan pelaamisen tulevaisuus, on pelejä tarjolla Linuxille silti selvästi vähemmän kuin PC:lle tai Macille.

Steamin Linux-pelien määrä kuitenkin kasvaa hyvää tahtia. Ars Technican mukaan viime helmikuussa pelejä oli jo melkein tuhat. Nyt Linux-sivu Phoronix kertoo, että viime viikonloppuna määrä ylitti jo 1 500 peliä.

Phoronixin artikkelissa kuitenkin huomautetaan, että tällä hetkellä Macille natiiveja Steam-pelejä on 2 323 ja Windows-pelejä 6 464 eli yli nelinkertaisesti Linux-peleihin verrattuna.

Suuri osa Linux-peleistä on ollut pienempien indie-pelien käännöksiä, mutta myös moni suurempi peli löytyy jo Steamo for Linuxin valikoimasta. Linuxilla pyöriviä pelejä ovat muun muassa DiRT Showdown, Company of Heroes 2, Counter-Strike: Global Offensive, Ark: Survival Evolved ja Team Fortress 2. Viime kesänä ilmestyi myös ensimmäinen Linuxille yksinoikeudella julkaistu peli Don't Be Patchman.

Lähde: Phoronix

V2.fi | Erkki Mervaala
< Bioshockit pistetään... Joko olet mukana Suo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

21.09.2015 klo 18.36 5 tykkää tästä

"Viime kesänä ilmestyi myös ensimmäinen Linuxille yksinoikeudella julkaistu peli Don't Be Patchman."

Aivan kuin konsoliyksinoikeudet eivät olisi tarpeeksi typerä keksintö.
lainaa
sda4

21.09.2015 klo 19.02

cs_bot kirjoitti:
"Viime kesänä ilmestyi myös ensimmäinen Linuxille yksinoikeudella julkaistu peli Don't Be Patchman."

Aivan kuin konsoliyksinoikeudet eivät olisi tarpeeksi typerä keksintö.

Kyseinen peli julkaistiin aluksi vain Linuxille ja parin viikon kuluttua Windowsille. Kehittäjä ei nähnyt kannattavaksi ylläpitää erikseen Linux ja Windows-versioita ja lisätä työmäärää pelille, joka oli silloin vasta raakile. Tämän pelin kehitystyö tehdään Linuxilla, joten on vain järkevää, että pieni tiimi miettii mihin ajan ja rahan käyttää. Testaus/kehitys on vain nopeampaa/helpompaa kun sitä tekee samalla laitteella millä kehitttää. Lisäksi tempusta sai ilmaista julkisuutta.

Konsoliyksinoikeudet ja muut vastaavat yksinoikeudet on p*stä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.09.2015 klo 20.15 1 tykkää tästä

Tämä on hienoa, mutta aika hurja epäsuhta siihen, että artikkelinkin mukaan GNU/Linuxin osuus Steamin käyttäjistä on noin prosentti. Tähän on tietysti kaksi syytä:

1. Nykyiset kehitysympäristöt pulauttavat kohtuullisella vaivalla useamman systeemin binäärit.
2. Firmat laskevat sen varaan, että SteamOS onnistuu. Toivottavasti näin käy.
lainaa
Pinkkis

23.09.2015 klo 02.05 1 tykkää tästä

Käyttäjäprosentti lasketaan Steamissä kyselyjen (survey) tulosten perusteella. Lukuisat Linux-pelaajat ovat alusta alkaen raportoineet siitä kuinka eivät ole saaneet kyselyä esim. koskaan.

Windows puolella taas survey hyppää silmille tyyliin "joka kerta" kirjautumisen yhteydessä.

Just saying. Ehkäpä SteamOS lopullinen ensiversio muuttaa kaiken sitten.
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

02.12.2017 klo 15.08 2 tykkää tästä

Pinkkis kirjoitti:
Käyttäjäprosentti lasketaan Steamissä kyselyjen (survey) tulosten perusteella. Lukuisat Linux-pelaajat ovat alusta alkaen raportoineet siitä kuinka eivät ole saaneet kyselyä esim. koskaan.

Windows puolella taas survey hyppää silmille tyyliin "joka kerta" kirjautumisen yhteydessä.

Just saying. Ehkäpä SteamOS lopullinen ensiversio muuttaa kaiken sitten.


Joopa joo... Yli 10 vuotta ollut Steam Windowsin kanssa ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuli tuo kysely tosin en siihen jaksanut vastata.
Linux käyttäjien osuuden pienuus ei todellakaan ole yllätys koska Windows puolella pelejä on niin hememtisti enemmän etenkin parhaita pelejä ja Windows puolella saa parhaan hyödyn irti peleistä. Viimeisenä muttei vähäisimpänä Linux on ylipäätään työpöytäkäytössä vain n. 1.5 prosentilla.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova