Tuorein sisältö

Namcon patentti vanheni – tylsät latausikkunat voivat jäädä historiaan

04.12.2015 klo 21.00 | Luettu: 11124 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Oletko koskaan miettinyt, minkä vuoksi latausikkunat ovat sangen staattisia eivätkä juuri tarjoa mitään puuhasteltavaa pitkien latausaikojen ajaksi? Syy löytyy patentista, jota pelijätti Namco piti hallussaan vuodesta 1995 viime viikon perjantaihin 27. marraskuuta asti.

Kyseessä on kovin löyhin ehdoin Yhdysvalloissa myönnetty patentti, jonka mukaan vain Namcolla on oikeus estää "tarpeetonta ajanhukkaa lataamalla ensin pienemmän lisäpelin ohjelma pelikoneeseen ennen kuin pääpelin ohjelmakoodi on latautunut, ja sitten lisäpelin ollessa käynnissä pääpelin ohjelmakoodin lataaminen alkaa."

Namco hyödynsi tätä muun muassa PlayStationin pitkien latausaikojen vuoksi Ridge Racer- ja Tekken-pelisarjojen peleissä. Esimerkiksi Tekkenin alussa saattoi pelata arcade-klassikkoa Galaga.

Jotkut pelit ovat kiertäneet tätä patentin "lisäpelin" käsitettä luomalla latausruutuihin vain miniversioita pääpelistä. Kokonaisia, erillisiä lisäpelejä ei näiden 20 vuoden aikana ole patenttisyistä peleihin sisällyttää.

Patentin vanhenemisen kunniaksi moni indiekehittäjä on lyöttäytynyt yhteen Loading Screen Game Jam -tapahtumassa, jonka aikana on tarkoitus on luoda interaktiivisia latausruutuja ja heittää hyvästit patentille, joka "rajoitti pelisuunnittelua niin monen vuoden ajan". Jameille voi osallistua 7. joulukuuta asti.

Minipelejä tuskin nähdään kuitenkaan latausruuduissa vielä ihan lähiaikoina, sillä pelikehittäjillä ei ollut edes lupaa työstää moisia ideoita ennen viime lauantaita. Ensi vuonna minipelejä saatetaan nähdä jo enemmänkin. Esimerkiksi Naughty Dog saattaisi vaikka laittaa tulevan Uncharted 4:n latausruutuun vaikkapa alkuperäisen Crash Bandicootin.

Lähteet: Gamasutra, Ars Technica, Loading Screen Jam

V2.fi | Erkki Mervaala
< Autosimuloijien päiv... Doomin alpha-testaus... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

sdjfidsfjip

04.12.2015 klo 21.04 6 tykkää tästä

Ei vittu mikä esimerkki lol

On niillä kyl saatanan typeriä patentteja. Toisaalta mä otan mielelläni täysin mustan ruudun jos sillä säästää edes sekunnin sadasosien odotteluajan. Nuo pikkupelit ja videot ja muut ovat ihan ajanhukkaa
lainaa
VituPELLE

04.12.2015 klo 21.20 4 tykkää tästä

sdjfidsfjip kirjoitti:
Ei vittu mikä esimerkki lol

On niillä kyl saatanan typeriä patentteja. Toisaalta mä otan mielelläni täysin mustan ruudun jos sillä säästää edes sekunnin sadasosien odotteluajan. Nuo pikkupelit ja videot ja muut ovat ihan ajanhukkaa



No huh huh kun tulee taas kunnon tuubaa.

Ridge Racerissa oli sentään jotain ideaa siinä alku pelissä, sai kaikki autot käyttöön jos onnistu jokasen niittaamaan.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

04.12.2015 klo 23.27

*alkupelissä
lainaa
dsf

05.12.2015 klo 02.51

Eihän patentti estä ketään työstämästä omassa pajassaan mitä ikinä haluaa, vaan se ainoastaan rajoittaa patentoidun keksinnön kaupallista valmistamista, hyödyntämistä ja luvatonta jakelua.
lainaa
perse

05.12.2015 klo 06.36 2 tykkää tästä

Slobber kirjoitti:
*alkupelissä

kiitos
lainaa
Bob

05.12.2015 klo 07.10 5 tykkää tästä

Tietokoneella ei kyllä edes kerkeä kissaa sanoa kun SSD koneessa.
Eikä ainakaan PS4:llä ole oman kokemuksen mukaan ollut kovin pitkiä latauksia, Bloodbornessa oli ennen päivitystä.
Missä välissä näitä pitäisi nykyään keretä pelailemaan?
lainaa
Destev

05.12.2015 klo 10.58

dsf kirjoitti:
Eihän patentti estä ketään työstämästä omassa pajassaan mitä ikinä haluaa, vaan se ainoastaan rajoittaa patentoidun keksinnön kaupallista valmistamista, hyödyntämistä ja luvatonta jakelua.


Patentti ei myöskään estä tai rajoita luvatonta jakelua. Ainoastaan luvallista jakelua. ;)
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

05.12.2015 klo 12.14

sairas maailma
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova