Tuorein sisältö

Uusia tietoja DOOMin paluusta paljastui

08.01.2016 klo 11.00 | Luettu: 13292 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Nyt on vuosi 2016 ja se tarkoittaa sitä, että tänä vuonna julkaistaan uusi DOOM-peli. Uusin GameInformer-lehden numero esittelee pelistä ruutukuvia, sekä joukon faktoja, jotka on NeoGAFin kautta julkaistu myös internetiin.

- BFG:tä ja moottorisahaa ei löydy pelin asevalikosta, sillä niitä käytetään vain erityisissä tilanteissa
- Aseita voi muokata, esimerkiksi sinkoon saa etäräjäyttimen
- juoni on samantyylinen kuin Doom 3:ssa: tohtori Olivia Pierce kertoo videolla päästäneensä mahdollisesti demoneita valloilleen osana uskonnollista kulttia
- ruudulla näkyvien vihollisten määrää ei ole rajattu, vaan sitä kuvaillaan "demonivyörynä" ja "verilöylynä"
- monenvärisiä avainkortteja, salaisuuksien etsintää paikoista, joissa on jo käyty
- ympäristöjä ovat mm. Lazarus Facility, Marsin pinta ja Titan's Realm
- pelihahmot kehittyvät, esimerkiksi aseiden vaihto nopeutuu, ammusten määrä kasvaa, "terveyden määrä" kasvaa...
- vaihdettavia perkki"runeja", esimerkiksi vauhdinlisääntyminen meleetappojen jälkeen
- vihollisilla on heikot kohtansa, pinky-demonilla on suojaa edessä, vaan ei takana
- vihollinen, jota kuvaillaan sanalla "summoner"
- moninpelitiloja: Warpath (domination), Clan Arena (last man standing), moninpelissä on ilmeisesti myös aseita, joita ei yksinpelistä löydy
- modaustyökaluja ei ehkä julkaista SnapMap-työkalua lukuunottamatta. SnapMapilla voi tehdä vaikka tower defencen tai nopeuskisoja
- tulossa keväällä (PC, X1, PS4)



V2.fi | Manu Pärssinen
< Yön kevyt peliaihein... Ennustus käy toteen ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (9 viestiä)

NoMoreZombyz

Rekisteröitynyt 17.12.2015

08.01.2016 klo 11.33 3 tykkää tästä

- BFG:tä ja moottorisahaa ei löydy pelin asevalikosta, sillä niitä käytetään vain erityisissä tilanteissa


Oikeesti? Moottorisahan kuuluu DooMin perus asevalikomaan!
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.01.2016 klo 11.43 3 tykkää tästä

NoMoreZombyz kirjoitti:
- BFG:tä ja moottorisahaa ei löydy pelin asevalikosta, sillä niitä käytetään vain erityisissä tilanteissa

Oikeesti? Moottorisahan kuuluu DooMin perus asevalikomaan!


Tuo oli itse asiassa vähän epäselvä lause "BFG and Chainsaw aren't on the weapon wheel since they're used in specific scenarios, Chainsaw is on D-Pad down and BFG is on X. "

Eli tuosta voisi saada sellaisenkin kuvan, että moottorisaha ja BFG olisivat aina noissa napeissa ja siksi eivät asevalikossa... Katsellaan kun saadaan tarkempia tietoja.
lainaa
joopajoo

08.01.2016 klo 12.22 11 tykkää tästä

Erityisissä tilanteissa... siis BFG ja Moottorisaha löytyy DLC valikosta?
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

08.01.2016 klo 12.46

Ai se ei ollutkaan Doom7.
lainaa
SandyPetersen

08.01.2016 klo 13.19

"BFG:tä ja moottorisahaa ei löydy pelin asevalikosta, sillä niitä käytetään vain erityisissä tilanteissa"

Tervetuloa "Press X to use chainsaw/BFG"-quick time eventit, onhan tuossa on ennestään tuplahyppykin, perus konsolikuraa taas tulossa.
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

08.01.2016 klo 14.49

Eivät varmaan osaa vain balansoida peliä, jos moottorisaha olisi jatkuvasti käytössä. Pystyisi varmaan exploittaamaan jotenkin..
lainaa
jpifodsfsdi

08.01.2016 klo 15.08

Doom, balance, perks, weak spots, Doom3story... Wtf?

Just luin Gamespotista että tän pelin on inspiroinut rock-musa ja kuulosti lähinnä ykkösen kaltaiselta arcademätöltä. Tämä kuvaus taas kuulostaa joltain lite-Doom3lta jossa pelin nopeutta on vähän nostettu

Doom 3 oli loistava joten en valita mutta aika ristiriitaista viestiä tässä saa. Onko tää nyt pick 'n play josta alkuperäinen Doom on varmaan paras esimerkki räiskintöjen saralla vai onko tää joku Codhybridi
lainaa
Dreakki

08.01.2016 klo 19.44

Mitä vi**ua nyt taas? Ei voi vapaasti käyttää aseita edes yksinpelissä?
lainaa
Pentium

08.01.2016 klo 20.01 1 tykkää tästä

- ruudulla näkyvien vihollisten määrää ei ole rajattu, vaan sitä kuvaillaan "fps-droppina"
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova