Tuorein sisältö

Diablo III:n uudessa päivityksessä hillittömästi uutta

14.01.2016 klo 19.00 | Luettu: 4412 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Diablo III:n uusinta päivitystä 2.4 saatiin odottaa pitkään, mutta tulihan se vihdoin. Sangen suurikokoinen päivitys tuo mukanaan paljon uutta niin pelin sisältöön kuin pelimekaniikkaankin, mikä saattaa yllättää myös kokeneemmat pelaajat.

Peliin on luotu kokonaan uusi alue Greyhollow Island, jonka pimeille soille pääsee suorittamaan tehtäviä ja nirhaamaan uusia hirviöitä Act V:n kartan kautta. Toinen suuri uudistus on tiettyjen tavarakokoelmien ympärille luodut tyrmät. Kun pelaaja on kerännyt kaikki kuusi tiettyyn kokoelmaan kuuluvaa tavaraa, siihen liittyvä tyrmä avautuu jossain kohtaa karttaa. Tyrmiä on yhteensä 24 kappaletta.

Yksi kiinnostavimmista uudistuksista on Rebirth-ominaisuuden tuominen Season-moodiin. Sen avulla on mahdollista tuoda oma sankarihahmo kausien ulkopuolelta mukaan kausipeliin hahmon säilyttäen nimensä, historiansa ja tavaransa. Näin samalla hahmolla on mahdollista pelata useaan kertaan.

Muutoksia on tehty myös tavaroihin ja niiden luokkiin, ja uusia, ”legendaarisia” tavaroita on tuotu mukaan peliin. Pelaaja voi nyt myös kantaa enemmän tavaraa avaamalla tai ostamalla lisää tilaa kantolaukkuunsa. Lisäksi päivityksen myötä ennen statisteina olleet lemmikkieläimet voivat nyt kerätä kultaa.

Kaikki uuden päivityksen tiedot löytyvät täältä.

Alla päivitystä esittelevä video:



V2.fi | Erkki Mervaala
< Squre Enix valjastaa... Maailman tylsin peli... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova