Tuorein sisältö

Fallout 4:n lisäreissä Robobrain, työpaja ja meren rantaa

17.02.2016 klo 11.00 | Luettu: 6319 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Bethesda on paljastanut kolme Fallout 4:ään tulevaa lisäosaa.


Automatron (hinta 9,99 euroa) julkaistaan maaliskuussa. Siinä metsästetään pahoja robotteja, napataan niistä osia ja rakennetaan omia.


Wasteland Workshop (hinta 4,99 euroa) julkaistaan huhtikuussa. Workshopissa vangitaan monenmoisia olentoja, joita voi sitten kesyttää tai usuttaa taistelemaan toistensa kanssa.


Far Harbor (hinta 24,99 euroa) julkaistaan toukokuussa. Valentinen etsivätoimiston tapaus johdattaa pelaajan rannikolle, jossa elämä on rankkaa ja synthit, Children of the Atom sekä paikalliset taistelevat keskenään. Lisärin kerrotaan olevan alueen koon osalta suurin, jonka Bethesda on koskaan tehnyt.

Koska DLC-suunnitelmat ovat aiotusta kasvaneet, nousee myös Season Passin hinta. Maaliskuun ensimmäisenä se kustantaa 50 euroa, kun vanha hinta oli 30 euroa - vielä on siis aikaa käydä nappaamassa omansa.

Jokaisesta lisäosasta järjestetään myös suljettuja betatestejä, joihin voi ilmoittautua Bethesdan sivuilla.

Bethesda kertoo lisäksi tiedotteessaan, että Creation Kit sekä uusi Survival Mode ovat nyt testausvaiheessa ja niistä kerrotaan lisätietoa myöhemmin.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Yön kevyt peliaihein... Gamestopin pomo lips... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Mirr5000

17.02.2016 klo 18.06 4 tykkää tästä

"Maaliskuun ensimmäisenä se kustantaa 50 euroa, kun vanha hinta oli 30 euroa - vielä on siis aikaa käydä nappaamassa omansa."

Vau, mikä tilaisuus! Kiitos, Todd!
lainaa
joifdsiojfsd

17.02.2016 klo 19.15 3 tykkää tästä

100 euroa pelistä. perushalpaa nykyään
lainaa
Joni

17.02.2016 klo 23.07 2 tykkää tästä

Kukaan ei pakota ostamaan. DLC:t on edelleenkin niille ihmisille jotka haluavat lisää contenttia.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova