Tuorein sisältö

Final Fantasy XV:n ohjaaja vastaili kysymyksiin muun muassa kuvataajuudesta ja konsolien välisistä eroista

03.04.2016 klo 14.00 | Luettu: 2321 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Final Fantasy XV:n ohjaaja Hajime Tabata on kertonut paljon yksityiskohtia tulevasta pelistä Dengeki Onlinen haastattelussa.

Viime viikolla julkaistu Platinum Demo on saanut jonkin verran negatiivista palautetta sen visuaalisesta ulkoasusta. Tabatan mukaan lopullista peliä varten suorituskykyä tullaan parantamaan mahdollisimman paljon, eikä demon alunperinkään ollut tarkoitus esitellä pelin kuvataajuutta vaan antaa pelaajille mahdollisuus tutustua pelin maailmaan. Platinum Demossa kehittäjät esittelivät uuden "dynaamisen resoluution", jonka suurin tarkkuus on 1080p. Sen toimivuuden testaaminen oli Tabatan mukaan tärkeämpää kuin pelin kuvataajuus.

Tabata kertoo myös, että demoversion tekniset yksityiskohdat antavat hyvän kuvan siitä, miten pääpeli tulee pyörimään kullakin konsolilla. Pelit pyritään optimoimaan mahdollisimman hyvin konsolikohtaisesti. Tabatan mukaan lopullista päätöstä ei ole tehty siitä, onko pelillä täysin samat tekniset ominaisuudet molemmilla konsoleilla. Segmentnext.comin testeissä PS4:n resoluutio vaihtelee 1600x900 ja 1920x1080 välillä, kun taas Xbox Onen resoluutio näyttäisi vaihtelevan 1344x756 ja 1690x950 välillä.

Pelin PC-versiota on turha odottaa lähellä syksyn konsolijulkaisua. Vasta pelin julkaisun jälkeen kehittäjät tutkivat mahdollisuutta julkaista peli PC:lle mahdollisesti parannetuilla teknisillä ominaisuuksilla, Tabata sanoo.

Hän varmistaa, että tulee olemaan vain yksi lentävä ajoneuvo, Regalia, minkä lisäksi on mahdollista matkustaa autoilla ja veneillä. Tabata uskoo myös, että peliin tullaan luomaan sekä ilmaista että maksullista lisäsisältöä.

Viidettätoista viimeistä fantasiaa
on mahdollista pelata kesäkuun E3-messuilla. Peli julkaistaan PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 30. syyskuuta.


V2.fi | Erkki Mervaala
< Oculus Riftin ja HTC... Everybody's Gone To ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova