Tuorein sisältö

System Shockin Kickstarter ylitti 1,1 miljoonaa dollaria – peli julkaistaan myös Linuxille, Macille ja PlayStation 4:lle

22.07.2016 klo 17.00 | Luettu: 3708 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

System Shockin uuden version Kickstarter-kampanja on ylittänyt ensimmäisen kiritavoitteensa 1,100,000 dollaria, minkä seurauksena peli tullaan julkaisemaan myös Macille ja Linuxille. Pelin pre-alpha-demo julkaistiin jo Linuxille viime viikolla siinä uskossa, että kampanjatavoite saavutettaisiin. Mac-versio demosta on myös työn alla, ja kampanjasivujen mukaan se julkaistaan ensi viikolla, "mikäli kaikki sujuu hyvin".

Aiemmin viikolla kehittäjä Nightdive Studios kertoi julkaisevansa pelin myös PlayStation 4:lle. Pelikehittäjän mukaan PS4-tuki oli aluksi epävarmaa, sillä kehittäjällä ei ollut ennestään kontakteja Sonyn suuntaan. Keskustelut Sonyn kanssa ovat kuitenkin nyt päättyneet ja peli tullaan näkemään myös PS4:llä.

Vuoden 1994 peliklassikon uutta versiota on Kickstarterissa rahoittanut jo noin 18,000 tukijaa. Vuoden 1994 klassikkopelin uuden version joukkorahoituskampanjaa voi tukea vielä kuuden päivän ajan.

Lähde: Kickstarter

V2.fi | Erkki Mervaala
< Kuolema sopii teikäl... Taivaat tummuvat Cal... >

Keskustelut (1 viestiä)

LinuxGamer

25.07.2016 klo 13.13 1 tykkää tästä

Hienoa! Nyt kun Linux-tuki on varmistunut, voi alkaa tukemaan Nightdive Studiosia. Julkaisivathan he jo demonkin Linuxille.

Täällä se menee nykyään aina niin notta "no Tux, no bucks."
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova