Tuorein sisältö

Tubettaja väkersi GameCube Minin

07.05.2018 klo 23.00 | Luettu: 2961 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Vaikka kaupoissa on jo NES Mini ja SNES Mini, retrofanien mielessä siintävät jo seuraavat mahdolliset uusiokonsolit. Nintendo 64:n tai GameCuben klassikkoversioista ei ole vielä virallista tietoa, mutta ainakin näppärät nikkaroijat ovat onnistuneet osoittamaan, että nämä ovat mahdollisia.

YouTubeen sisältöä luova Nintendrew esittelee tuoreimmalla videollaan DIY-version GameCube Classic Edition Mini -konsolista.

PC-raudalla ja emulaattorilla pyörivä konsoli on rakennettu alkuperäistä laitetta kunnioittavaksi. Merkittävin ulkoinen muutos on ohjainpaikkojen vaihdos USB-muotoisiksi.

Aivan täydellinen ei laite kuitenkaan ole, sillä osa peleistä nykii enemmän tai vähemmän. Vastaavasti esimerkiksi Super Smash Bros. Melee toimii lähes moitteitta.

Vaikka laite sinänsä onkin mahdollinen, Nintendrew ei pidä GameCube Miniä ainakaan vielä ajankohtaisena tuotteena. Pelien emulointiin vaaditaan nimittäin lähes Switchin veroinen tehomylly, minkä lisäksi laitteisto on ainakin tällä erää turhan arvokas.

Kyseessä ei ole Nintendrew'n ensimmäinen minikonsoli. Mies väsäsi vuoden 2017 kesällä pienoisversion Nintendo 64:stä.



V2.fi | Markus Mesiä
< For Honorin sankarit... Nintendo kertoi lisä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova