Tuorein sisältö

Code Veinin synkentämä syyskuu vaihtui pitkään odotukseen

11.07.2018 klo 23.00 | Luettu: 2118 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Bandai Namcon syyskattaukseen kuulunut Code Vein on lykätty hamaan tulevaisuuteen. Julkaisija kertoi toimintaroolipelin mäiskivän vasta ensi vuoden puolella.

Teoksen oli määrä ilmestyä syyskuun 28. päivä, mutta tekijät päättivät napata itselleen lisää kehitysaikaa. Tai kuten Bandai Namcon kakkosjehu Hervé Hoerdt asian muotoili lehdistötiedotteessa:

"Fanimme ovat antaneet tukuttain positiivista palautetta pelikokemuksistaan läpi Code Veinin kehitystaipaleen. Jotta voisimme ylittää heidän entuudestaan korkeat odotukset, olemme päättäneet viivästyttää Code Veinin julkaisua hioaksemme seikkailua. Päätös on ollut tietysti vaikea, mutta toivomme fanien olevan samaa mieltä kanssamme kunhan näkevät lopputuloksen."

Gamescom-testisessiota kuumeisesti odottavat joutuvat niin ikään pettymään, sillä Kölnin lämmössä ei teosta nähdä.

"Emme kehitystyön jatkumisesta johtuen vie Code Veiniä Gamescomiin, mutta aiomme paljastaa tulevia kokeilumahdollisuuksia hyvin pian."

Code Vein julkaistaan ensi vuonna PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle. Luvassa on roolipelaamista ja toimintaseikkailua yhdistävä kokemus dystooppisessa maailmassa, jossa herkutellaan vampyyrien ja post-apokalyptisen tunnelman kaltaisilla jujuilla.

V2.fi | Markus Mesiä
< Yooka-Laylee näyttää... Tulinen aloitus tors... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova