Tuorein sisältö

Uudet ruotsalaiset roolipelit porskuttavat vahvasti

17.08.2018 klo 09.00 | Luettu: 2435 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Ruotsalainen Free League Publishing on oivallinen esimerkki uuden eurooppalaisen rooli- ja lautapelaamisen noususta. Pieni firma on kasvanut autotallista ja harrastuksesta oikeaksi yritykseksi, joka laajentaa hyvää vauhtia eri suuntiin.

Esimerkiksi Tales from the Loop -roolipeli sai alkunsa Simon Stålenhagin maalauksista, joiden ympärille rakennettiin sekä kokonainen omalaatuinen tieteisuniversumi että sitten roolipeli. Nyt Stålenhagin maalauksista koostettu retrofuturistinen taidekirja ja pöytäroolipeli ovat toimineet inspiraationa kokonaiselle tv-sarjalle. Amazon Studiosin ja Fox 21 TV Studiosin yhdessä työstämä kahdeksanosainen science fiction -draama julkaistaan aikanaan kertalaakista yli 200 eri maassa.

Tales from the Loopin tarinassa Ruotsin hallitus rakennuttaa vuonna 1969 maailman suurimman hiukkaskiihdyttimen, joka avaa universumin saloja astetta syvemmin ja muuttaa ruotsalaisuudenkin syvintä ydintä. Stålenhagin taidetta on sittemmin nähty muissakin taidekirjoissa sekä kansainvälisestikin noteeratuissa elokuvissa.

Free League Publishing työstää Stålenhagin kanssa myös uutta Forbidden Lands -roolipeliä, jonka tekijätiimissä on mukana myös fantasiataiteilija Nils Gulliksson, fantasiakirjailija Erik Granström sekä myös sama työryhmä, joka on luonut Mutants: Year Zeron ja useita muitakin roolipelejä. Forbiddenin voi vielä ennakkotilata Kickstarter-palvelun kautta.

Pelikustantajalta ilmestyi aiemmin tänä vuonna lupaavalta vaikuttava Mutant: Mechatron - Rise of the Robots -laajennus suosittuun Mutant: Year Zero -roolipeliin sekä science fiction -seikkailu Coriolis - The Third Horizon.

Ruotsissa siis kuplii ilahduttavan näyttävästi. Free League tekee myös Paradox Interactiven Crusader Kings -pelisarjaan pohjautuvaa Crusader Kings: The Board Game -lautapeliä, joka vaikutti V2.fi:n ensikoklailussa todella oivalliselta ja kierolta tavalta tapattaa epämiellyttävä puoliso ruttoon. Tai lähettää tämä pois jaloista ristiretkelle.

Lisätietoja: http://frialigan.se/en/startpage/
Lisätietoja: https://www.kickstarter.com/projects/1192053011/forbidden-lands-retro-open-world-survival-fantasy
Lue myös: Paradox tekee hittistrategiapeleistään lautapelejä: Cities Skylines ja Crusader Kings muuttuvat seurapeleiksi

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Warhammer-örkkien is... 1930-luvullakin oli ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova