Tuorein sisältö

Huijausväitteet vahvistettiin vuosikymmenten jälkeen - ikoninen 007-hahmo paljastettiin epäreiluksi juksuttajaksi

24.08.2018 klo 20.00 | Luettu: 4864 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Vuonna 1997 julkaistu ja välittömäksi räiskintäklassikoksi muodostunut GoldenEye 007 on keskeinen osa pelihistoriaa sekä vänkäyskulttuuria. Pelaajien välillä eripuraa on aiheuttanut moninpelihahmo Oddjob, jonka käyttöä on väitetty huijaamiseksi.

Ja aiheesta.

Nyt heti 21 vuotta julkaisun jälkeen tekijätiimi on vahvistanut, että hahmon käyttäminen on epäreilua. Asia on ollut kehittäjä Mark Edmondsille selvää alusta asti, mutta tasapainotukseen ei kuitenkaan haluttu puuttua.

"Oddjobin käyttäminen on ehdottomasti huijaamista! Mutta sehän vain lisää hauskuutta kun vieressä olevaa pelaajaa voi nöyryyttää, kiusata ja pilkata hahmovalinnastaan. Me olisimme voineet estää tämän asian, mutta miksi emme olisi antaneet pelaajille mahdollisuutta omien sääntöjen luomiseen?"

Syy Oddjobin käyttämisen epäreiluuteen on hahmon koko, sillä hahmoon on tämän pienuuden takia vaikeampi osua kuin muihin sotureihin.

Edmondsin koko haastattelu on luettavissa Mel Magazinen sivuilla.

V2.fi | Markus Mesiä
< Videoarvostelu: Guac... Videoennakossa Divin... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

haha

25.08.2018 klo 00.17 4 tykkää tästä

Siis mitä ihmettä, muistan, että väiteltiin tästä kaverien kanssa jo 21vuotta sitten, ja Oddjob oli kielletty hahmo juurikin tuon takia :D

Miten joku on saanut asiakseen uutisoida tästä nyt?
lainaa
Stalinger

25.08.2018 klo 07.58 1 tykkää tästä

Repesin. Aika itsestäänselvyyshän tämä oli jo vuonna 1997 :D
lainaa
Kukkakaali

28.08.2018 klo 14.35

Jos ampui Baron Samedia silinterihattuun niin se laskettiin pääosumaksi. Toisin sanoen Baron Samedin "päähän" oli kaksi kertaa helpompi osua.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova