Tuorein sisältö

Uusi Diablo sai fanit raivoihinsa - ensimaistiaiset keräsivät hetkessä täystyrmäyksen

03.11.2018 klo 14.00 | Luettu: 6474 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Viikonloppuna vietettävässä Blizzcon-tapahtumassa paljastettiin uusi Diablo-teos. Immortal-lisänimellä kulkeva toimintapaketti ei kuitenkaan ole saanut sellaista vastaanottoa kuin Blizzardilla taatusti odotettiin.

Diablo: Immortal paljastui ensitraileiden aikana mobiiliteokseksi, ja sekös on saanut fanit raivoihinsa. Esimerkiksi Gameplay-trailerilla on uutisen julkaisuhetkellä 4000 peukkua, kun taas alapeukkuja on kertynyt jo yli 88 000. Elokuvamaisemman Cinematic Trailerin lukemat 6600 ja 192 000 eivät nekään ole erityisen hehkeät. Eurogamerin tiedojen mukaan Blizzconin paneelukeskustelussa tivattiin tekijöiltä lähes ainoastaan alustavalintaa, ei niinkään pelin sisältöä.

Diablo 2:n ja Diablo 3:n väliin sijoittuvasta teoksesta tiedetään sen verran, että luvassa on kuusi hahmoluokkaa. Lisäksi kolmososan Reaper of Souls -laajennuksesta tuttu Westmarchin kaupunki toimii pelin keskusalueena.

Julkaisupäivää ja bisnesmallia ei vielä paljastettu.


Päivitetty 3.11.2018 klo 14:20 lukemat.

V2.fi | Markus Mesiä
< Warcraft 3 taotaan u... Nappaa Destiny 2 ilm... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

gddhhrhht

03.11.2018 klo 14.09 2 tykkää tästä

Tämä näyttää aivan samalta kuin D3 joten mitä valittamista?
lainaa
Blizaaard

03.11.2018 klo 14.10

Olen ylpeä miten Blizzard(Activision) on vaihtanut suuntaa, kun mobiilimarkkinat ovat pelien tulevaisuus. Konsoli ja PC pelaaminen on historiaa.
lainaa
asdsadsads

03.11.2018 klo 14.13 6 tykkää tästä

gddhhrhht kirjoitti:
Tämä näyttää aivan samalta kuin D3 joten mitä valittamista?

Ai mitä valittamista, miten olisi että Toi peli on valmis kiinaroska diablo klooni "Endless Of God" nimisestä pelistä...
Endless Of God, jonka sattumoisin on NetEasyn omistuksessa....
https://youtu.be/2-SLvqXyrI4
lainaa
gddhhrhht

03.11.2018 klo 14.19

asdsadsads kirjoitti:
gddhhrhht kirjoitti:
Tämä näyttää aivan samalta kuin D3 joten mitä valittamista?

Ai mitä valittamista, miten olisi että Toi peli on valmis kiinaroska diablo klooni "Endless Of God" nimisestä pelistä...
Endless Of God, jonka sattumoisin on NetEasyn omistuksessa....
https://youtu.be/2-SLvqXyrI4


No sitten ymmärrän tuskan kun kysessä on chinacounterfeitti.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

03.11.2018 klo 16.09 1 tykkää tästä

Viimeinkin hyvä mobiili-Diablo! (ei)
Muokannut: LateHuominen 03.11.2018 klo 16.09 lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

04.11.2018 klo 12.07 1 tykkää tästä

Whale2win on vienyt kaiken uskottavuuden mobiilipelaamiselta.

PS. Jos ajatus hyvästä ilmaisesta mobiilipelistä kiehtoo, kokeilkaa Vampire's Fall: Originsia.
lainaa
Penis

06.11.2018 klo 15.44

Sir_Rymylys kirjoitti:
Whale2win on vienyt kaiken uskottavuuden mobiilipelaamiselta.

PS. Jos ajatus hyvästä ilmaisesta mobiilipelistä kiehtoo, kokeilkaa Vampire's Fall: Originsia.


Semmonen mainosbotti sieltä
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova