Tuorein sisältö

Epic Games Store taas pulassa - liiallinen ostelu voi johtaa tilin blokkaamiseen

22.05.2019 klo 16.46 | Luettu: 3578 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Epic Games Storen alkutaival on ollut vähintäänkin kivikkoinen, sillä sen hankkimat yksinoikeuspelit ja ongelmat ensimmäisen alennusmyynnin kanssa ovat herättäneet närää sekä pelaajissa että pelinkehittäjissä.

Livestriimaaja Patrick Boivin oli juuri kesken alennusmyyntien löytänyt Epic Games Storesta uudenlaisen ongelman. Kauppapaikka oli estänyt häntä tekemästä uusia ostoksia tililläään, sillä hän oli mennyt hankkimaan liian monta pelia liian lyhyessä ajassa.




Patrickin mukaan kyse oli kuitenkin vain viidestä pelistä, joiden arvo vaihteli 5-50 dollarin välillä eli mistään kovin epäilyttävästä toiminnasta ei voi sanoa olevan kyse. Ongelmaa ei varmaan auta se, että tällä hetkellä Epic Games Storessa ei ole lainkaan käytössä niinkään oleellista verkkokauppa-ominaisuutta kuin ostoskori, vaan kaikki ostokset pitää tehdä yksi kerrallaan.




Syynä tilin blokkaamiseen on Epicin mukaan kauppapaikan erittäin tiukat petosten estämiseen pyrkivät asetukset. Tämä on periaatteessa tietenkin hyvä asia asiakkaidenkin kannalta mutta käytännössä vaikuttaisi siltä, että tällä hetkellä ne kaipaavat vielä lisää hienosäätöä.

Lähde: Kotaku

V2.fi | Mikko Seppänen
< Valo Motionin liikun... Crom! Uusi video esi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

22.05.2019 klo 18.50

Steam menee kanssa lukkoon joksikin aikaa jos aktivoi liikaa avaimia, se on ongelma jos ostaa paljon bundleja.
lainaa
oikoluku

22.05.2019 klo 19.12

"sillä sen hankkiman yksinoikeuspelit"
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova