Tuorein sisältö

E3: Mitä kaikkea EA kertoi peleistään E3-tilaisuudessaan

09.06.2019 klo 11.00 | Luettu: 2016 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



EA aloitti julkaisijoiden E3-tapahtumat eilisellä tilaisuudellaan, joka ei ollut aivan perinteinen lehdistötilaisuus vaan pikemminkin muutaman pelin syvempi esittely. Aikataulutettujen peliesittelyjen lisäksi niiden välissä kuultiin nopeasti kuulumisia EA:n muista peleistä sekä hyväntekeväisyys-projekteista.

Ensimmäisenä EA esitteli tämän vuoden marraskuussa ilmestyvää Star Wars Jedi: Fallen Order -peliä, josta näytettiin ensimmäistä kertaa pelikuvaa julkisesti. Lisää pelistä voi lukea aiemmasta uutisesta.

Seuraavaksi kuultiin toisesta Respawn Entertainmentin tekemästä pelistä Apex Legendsistä. Pelistä esiteltiin 2. heinäkuuta alkavan toisen kauden sisältöä kuten uusi ase, pelimuoto sekä kymmenes pelattava hahmo Wattson. Jälleen tarkempaa tietoa löytyy toisesta aiemmin julkaistusta uutisesta.

Tähtien Sodan ja Apex Legendsin jälkeen E3-tilaisuus siirtyi käsittelemään Battlefield V -peliä. Pelistä esiteltiin kaksi kuukauden sisällä ilmestyvää karttaa, joista toinen sijoittui Kreikkaan ja toinen Pohjois-Afrikkaan. Alustavasti pelinkehittäjä DICE myös kertoi, että työn alla on pelaajien pyytämiä lähitaistelukarttoja. Nähdyn perusteella osa näistä tulee sijoittumaan idyllisiin pikkukyliin ja yksi on uusi versio legendaarisesta Metro-kartasta. Isoin Battlefield V uutinen oli kuitenkin se, että pelin seuraava isompi päivitys tulee sijoittumaan Tyynenmeren taisteluihin.

FIFA 20 tuo pelisarjaan takaisin katufutiksen, joka kulkee uusimmassa pelissä nimellä Volta Football.
Katupalloa pääsee pelaamaan ympäri maailmaa sijoittuvilla kentillä ja pelissä on myös mahdollisuus pelata naispelaajilla yhdessä miesten kanssa. Muita uuteen Fifaan luvattuja uudistuksia ovat kokonaan uusittu pallofysiikka sekä vapaa- ja rangaistuspotkujen uusi tähtäysmekaniikka. Vapari ja rankkarimekaniikan luvataan oleman lähestyttävämpi uusille pelaajille, mutta kuitenkin samalla antavan konkareille entistä enemmän hallintaa.

Urheilupelien välissä EA kertoi hieman harrastamastaan hyväntekeväisyydestä. Näihin kuuluu esimerkiksi miljoonan dollarin lahjoitus kolmelle verkkokiusaamista vastaan taistelevalle hyväntekeväisyysjärjestölle.

Oikean jalkapallon jälkeen siirryttiin tietenkin pelin amerikkalaiseen variaatioon uusimman Madden 20 -pelin kanssa. Eniten esitelty uusi ominaisuus pelissä oli pelaajien omat erikoiskyvyt- ja ominaisuudet, jotka kulkevat nimellä X-Factor. Näiden tarkoituksena on saada pelin jokainen huippupelaaja tuntumaan uniikilta omalta itseltään. Tätä korostamaan pelistä löytyy jopa uniikin syöttöanimaatiot lajin suosituimmilta ja tunnetuimmilta pelinrakentajilta.

Viimeisimpänä pelinä esiteltiin jo kiitettävään viiden vuoden ikään päässyttä Sims 4 -peliä, joka jaksaa porskuttaa säännöllisesti julkaistavien lisäsisältöjen avulla. Tänä vuonna Sims-pelisarja itsestään myös täyttää 20-vuotta, joten myös Sims 4 lupaa juhlistaa tätä merkkitapausta. Seuraavaksi pelistä julkaistaan Island Living -niminen lisäosa, joka nimensä mukaisesti sijoittuu trooppiselle saarelle. Trailerin perusteella lisäosassa pelaajat voivat odottaa näkevänsä delfiinejä, vesiskoottereita ja tulivuoria. Island Living julkaistaan PC:llä kesäkuun 21. päivä ja konsoleilla 16. heinäkuuta. Muita pienempiä lisäosia tulevat olemaan Pride-kuukauden kunniaksi LGBTQ-teemaisia esineitä sisältä paketti sekä muotitalo Moschinon kanssa yhdessä tehty huippumuoti-teemainen sisältö. Lopuksi pelinkehittäjät kertoivat vielä, että seuraava iso lisäosa tulee olemaan taikateemainen.

Koko E3-tilaisuuden ja siinä esitellyt pelit sekä näiden trailerit voi katsoa alla.

V2.fi | Mikko Seppänen
< E3: Tätä kaikkea on ... E3: EA ilmoitti julk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova