Tuorein sisältö

E3: Nämä kaikki Ubisoft julkisti viime yönä - The Division -elokuva, Gods & Monsters ja monet muut

11.06.2019 klo 11.00 | Luettu: 736 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Eilen illalla Suomen aikaa järjestetyssä Ubisoftin tilaisuudessa esiteltiin noin kolmen tunnin aikana tulevia pelejä uusilla trailereilla ja tiedoilla. Lisäksi julkistettiin kuukausimaksullinen Uplay+ -palvelu. Tähän uutiseen on koottu lähes kaikki Ubisoftin julkistukset viime yöltä. Tästä linkistä näet taltioinnin Ubisoftin lähetyksestä.

Gods & Monsters:

Assassin’s Creed Odysseyn tekijöiden uusi antiikin Kreikkaan sijoittuva peli Gods & Monsters julkaistaan 25. helmikuuta 2020 PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Nintendo Switchille ja PC:lle.



Roller Champions:

Roller Championissa ei vauhtia puutu. Kyseessä on rullaluistelua ja palloilua yhdistelevä joukkuepeli, jossa kilpaillaan kourumaisella radalla. Pelin demoversio on auki PC:lle aina 14. kesäkuuta saakka. Roller Champions julkaistaan vuoden 2020 alussa.



Brawlhalla:

Adventure Timen Finn ja Jake saapuivat osaksi Brawlhallaa. Lisäksi mukaan tuli uusi pelimuoto sekä kenttä. Uudet julkistukset ovat saatavilla välittömästi.



Tom Clancy's The Division 2

Melkein 7 minuuttia kestäneen esityksen aikana esiteltiin tuleva lisäsisältö Episode 3, joka saapuu 2020 alkupuolella. Lisäksi tilaisuuden loppupuolella kerrottiin, että yhtiö työstää The Division -elokuvaa Netflixiin. Elokuvan ohjaajaksi paljastui David Leitch (Deadpool 2). Kaiken lisäksi The Division 2 on ilmaispelattavana aina 16. kesäkuuta saakka.



Tom Clancy's Elite Squad

Tom Clancy's Elite Squad on Ubisoftin uusi mobiililaitteille tuleva räiskintä, jossa mittelöivät tutut hahmot. Mukana ovat muun muassa Sam Fisher (Splinter Cell), Megan (The Division) ja Nomand (Ghost Recon Breakpoint). Elite Squadissa on mahdollista pelata joko tarinallista kampanjaa tai viisi vastaan viisi -otteluita. Peli saapuu ilmaiseksi iOSille ja Androidille. Ennakkorekisteröitymisen voi hoidella täällä.




Just Dance 2020

Just Dance -sarja täyttää tänä vuonna 10 vuotta! Tilaisuudessa esiteltiin tanssijoiden saattelemana uusi Just Dance 2020, joka julkaistaan marraskuussa Nintendo Switchille, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Wii:lle ja Google Stadialle. Biisilistassa on ainakin tämän vuoden hittibiisi Little Big - Skibidi.





Lisäksi uutisoimme aikaisemmin:

E3: Ubisoft julkisti lisäominaisuuksia - For Honoriin Spectator, Assassin's Creediin tehtäväluonti
E3: Ubisoft paljasti Watch Dogs: Legionin runsaan pelikuvan saattelemana
E3: Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint saapuu betatestiin syyskuussa
E3: Ubisoft lanseeraa kuukausimaksullisen Uplay+ -pelipalvelun PC:lle ja Google Stadialle
E3: Rainbow Six Quarantine on Ubisoftin uusi kolmen pelaajan taktinen co-op-peli




V2.fi | Miia Lyyra
< E3: Kostajat Kokoon!... E3: Square Enixin sc... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova