Tuorein sisältö

Kulttiklassikon jatko-osan julkaisu siirtyy jälleen - Psychonauts 2 julkaistaan vasta ensi vuonna

11.07.2019 klo 22.00 | Luettu: 1740 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Hyvää kannattaa odottaa. Näin sopii ainakin toivoa, sillä pelinkehittäjä Double Fine on ilmoittanut, että sen odotettu kulttiklassikon jatko-osa Psychonauts 2 siirtyy julkaisunsa puolesta ensi vuoteen.

Kyseessä ei suinkaan ole pelin ensimmäinen siirto, vaan pelin alun perin suunniteltiin ilmestyvän jo vuonna 2018. Kuitenkin pelin tuotannon käynnistyttyä ja tuotantoaikataulun selkeydyttyä Double Fine ilmoitti vuoden 2017 joulukuussa sen kehittämisen kestävän vuoteen 2019 saakka.

Tällä kertaa viivästymisen syyksi ilmoitettiin se, että pelinkehittäjät haluavat varmistaa pelin vastaavan pelaajien odotuksia. Fanit ovat kuitenkin odottaneet jatko-osaa jo vuodesta 2005, joten sen siirtyminen seuraavan vuoden puolelle tuskin enää haittaa.

Huolimatta siitä, että Microsoft äsken ilmoitti hankkineensa pelinkehittäjä Double Finen, niin Psychonauts 2 tullaan näkemään myös Playstation 4-konsolilla, Xbox Onen ja PC/Mac-tietokoneiden lisäksi.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Nintendo aikoo päivi... Call of Dutyn moninp... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova