Tuorein sisältö

Dragon Quest Builders 2 saa ilmaisen demon juuri ennen PC-version ilmestymistä

08.12.2019 klo 14.00 | Luettu: 734 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Kiinnostavatko söpöt limat, rakentelu ja roolipelaus mutta Squaren Enixin tekemän Dragon Quest Builders -pelit ovat jääneet väliin koska kotoa ei löydy konsolia, jolle ne olisi julkaistu? Ei hätää, sillä nyt koittaa onnen päivät, kun pelisarjan uusin peli Dragon Quest Builders 2 saapuu ilahduttamaan PC-pelaajia omalla persoonallisella versiolla palikkarakentelusta joulukuun 10. päivä.

Pelistä on nyt myös julkaistu jumbokokoinen demo, jonka perusteella voi vielä itse varmistaa sopiiko peli itselle. Pelattavaa demossa on pelin kolmen ensimmäisen alueen verran ja peliin ihastuneet voivat siirtää demon tallennustiedoston myös lopulliseen peliin.

Dragon Quest Builders 2 -pelin PC-versio sisältää ilmaiseksi kaikki kolme pelin konsoliversiolle julkaistu DLC-pakettia ja jos pelin hankkii Steamista ennen tammikuun 6. päivää, niin mukaan saa myös läjän ylimääräisiä koristeita.

Dragon Quest Builders 2:n jumbo demon voi ladata ilmaiseksi pelin Steam-sivulta ja peli julkaistaan PC:lle joulukuun 10. päivä. Lisäksi peli on saatavilla myös Playstation 4- ja Nintendo Switch -konsoleille.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Lisää huonoja uutisi... Prätkät pörisemään! ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova