Tuorein sisältö

Piraatit tappoivat Crytekin PC-yksinoikeudet

30.04.2008 klo 12.56 | Luettu: 21133 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Crytekin pääjohtaja Cevat Yerli kertoo yhtiön johtavan maailman piratismilistaa. "Kärsimme tällä hetkellä Crysis-pelin valtaisasta piraattilevityksestä", Yerli valittelee ja toteaa piratismin tuhoavan PC:n pelialustana. Konsoleilla hittipelit myyvät neljästä viiteen kertaa niin paljon kuin PC:n suosituimmat tuotokset.

"Tämä on ollut meille iso opetus ja uskon, ettei meiltä jatkossa tule enää yksinoikeuspelejä PC:lle", Yerli täräyttää. Mies lupaa, että yhtiö tukee jatkossakin PC:tä, mutta pelejä aletaan kehittää myös muille alustoille. Samassa PC Play -lehdelle antamassaan haastattelussa Yerli kumoaa kaikki huhut Crysiksen konsoliversioista. Peli vaatisi huomattavia muutoksia, jotta se saataisiin toimimaan Xbox 360:llä ja PlayStation 3:lla, eikä tällaiseen prosessiin olla Crytekillä valmiita lähtemään.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Matti Lintula
< Gizmondo-mafioso Eri... EA:lta moninpelattav... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (25 viestiä)

Coledash

Rekisteröitynyt 20.08.2007

30.04.2008 klo 13.28

Tekisivät mieluummin oikeasti hyviä pelejä sen sijaan että tuhlaavat aikaa paskanpuhumiseen
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

30.04.2008 klo 13.28

Heikkoihin myyntilukuihin voi olla syy myös itse tuotteessa. Kokeilin demoa ja totesin 20 minuutin jälkeen, etten enempää jaksa.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

30.04.2008 klo 13.30

"Piratismi tappoi Amigan..."
lainaa
Mursu

30.04.2008 klo 13.47

ctrl-k kirjoitti:
Heikkoihin myyntilukuihin voi olla syy myös itse tuotteessa. Kokeilin demoa ja totesin 20 minuutin jälkeen, etten enempää jaksa.

"Konsoleilla hittipelit myyvät neljästä viiteen kertaa niin paljon kuin PC:n suosituimmat tuotokset." Tämä taitaa olla muusta kiinni kuin Crytekin huonoista peleistä.
lainaa
Zenrich

Rekisteröitynyt 23.07.2007

30.04.2008 klo 13.59

Ei kyllä ollut varmasti Crysis vika ettei myynyt, enemmänkin sitä waretettiin koska pelättiin ettei se toimi kunnolla omilla koneilla.
lainaa
Naamakala

Rekisteröitynyt 23.10.2007

30.04.2008 klo 14.06

Itselläni on sellainen kuva että tämän pelin kohderyhmänä olivat juuri he jotka kuolasivat kuukausitolkulla milloin torrentti putkahtaa ulos jossain public saitilla... mene ja tiedä.

Oma mielipiteeni on se että peli möi huonosti johtuen piratismista, Call Of Duty 4 jonkin tiedotteen mukaan, en muista mikä, möi PC:llä viidesosan siitä mitä se myi konsoleilla. Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.

Steamin kaltaiset palvelut tosin pitävät huolen että pc-pelaaminen tuskin kuihtuu ihan hetkessä.
lainaa
Naamakala

Rekisteröitynyt 23.10.2007

30.04.2008 klo 14.12

Mainittakoon vielä että Crytekin tulisi niellä ylpeytensä ja liittyä multiplatform kehittäjien tummaan joukkoon ja tehdä konsoliporttaukset peleilleen.

En tiedä kuinka vaativaa tällainen on mutta hyvin se on onnistunut Call Of Duty 4:sen kohdalla. Itse olen kyseisen pelin PC-version onnellinen omistaja.
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

30.04.2008 klo 14.22

Crysis sai kulttimaineen koneen tehon testaajana, ja kun ei haluttu nähdä muuta kuin uskomatonta graafista tykitystä ja vähän päteä oman koneen kovuudella, niin peli waretettiin, kokeiltiin ja siinäpä se. Tämä olisi oma näkemykseni.
lainaa
pumm1

Rekisteröitynyt 22.01.2008

30.04.2008 klo 14.31

TheStar kirjoitti:
Crysis sai kulttimaineen koneen tehon testaajana, ja kun ei haluttu nähdä muuta kuin uskomatonta graafista tykitystä ja vähän päteä oman koneen kovuudella, niin peli waretettiin, kokeiltiin ja siinäpä se. Tämä olisi oma näkemykseni.

Tuo yksi syy. Olisivat voineet vielä myös paremman suojauksen tehdä.
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

30.04.2008 klo 14.37

Jepjep, täällähän on kaikki jo sanottu. Peli toimi testausalustana ja oli myös kohtuu tylsä pieru.
lainaa
Zenrich

Rekisteröitynyt 23.07.2007

30.04.2008 klo 14.42

Eli Crysis2 voi unohtaa?
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

30.04.2008 klo 15.04

Sopii ainakin konsolipelaajana mulle. Mitä enempi valikoimaa, sen parempi.

Alkaa kyllä tuntua siltä, että suurten pc-yksinoikeuksien aika on pitkälti ohi, ja tämä on osittain pc-pelaajien (warettajien) omaa syytä.
lainaa
Naamakala

Rekisteröitynyt 23.10.2007

30.04.2008 klo 15.24

mdtrx kirjoitti:
Jepjep, täällähän on kaikki jo sanottu. Peli toimi testausalustana ja oli myös kohtuu tylsä pieru.

aika pitkälti näin
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

30.04.2008 klo 15.36

Vähän kuin vanhemmat jotka syyttävät lapsen tekemistä typeryyksistä kaikkia muita kuin itseään, on Yerli vähän samoilla linjoilla. Kaikessa muussa on vika, mutta ei omassa tuotteessa. Mutta samapa tuo jos haluavat lopettaa PC yksinoikeuksien tekemisen tai vaikka lopettaisivat kokonaan PC:lle pelien julkaisun. Ei PC pelaajat siinä paljoa menetä.
lainaa
barocon

Rekisteröitynyt 19.02.2008

30.04.2008 klo 15.55

SoaSE dev Frogboy, oli pari kuukautta sitten kirjoitellut mielenkiintoisen artikkelin piratismista ja siitä onko kovat konevaatumukset yksinomaan myyntivaltti: http://forums.sinsofasolarempire.com/post.aspx?postid=303
lainaa
Ana_

Rekisteröitynyt 09.12.2007

30.04.2008 klo 16.35

Varmasti kovat konevaatimukset ja muu vähentää pelin myyntiä, mutta eiköhän piratismi ole se suurin haitta. Konsolipuolella pelit myy paremmin ja mitä muuta eroa näissä tapauksissa on kun, että pc:llä paljon helpompi saada ilmaiseksi?
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

30.04.2008 klo 17.13

Ana_ kirjoitti:
Varmasti kovat konevaatimukset ja muu vähentää pelin myyntiä, mutta eiköhän piratismi ole se suurin haitta. Konsolipuolella pelit myy paremmin ja mitä muuta eroa näissä tapauksissa on kun, että pc:llä paljon helpompi saada ilmaiseksi?

Niin, ei ainakaan CoD4:än hyvin heikkoja pc-myyntejä voi puolustella "paska peli, ei kukaan ois muutenkaan ostanu"-argumentein.

On mielestäni naiivia luulla (ihan yleisesti puhuen), ettei piratismi vaikuttaisi negatiivisesti myyntilukuihin. Kyse on lähinnä siitä paljonko se vaikuttaa ja tiettyjen pelien kohdalla uskon sen vaikuttavan erittäin paljon.

Fakta nyt vain on se, että pc-pelit eivät myy. "Jonkun tarttis varmaa tehrä jotakin."
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

30.04.2008 klo 17.46

stammy kirjoitti:

Jaa miksi ei voi? Itse ainakin jätin hyllyyn kun ei sama peli uusissa kuorissa kiinnostanut. Toisaalta, en pelaa juurikaan verkossa joten ei kai mikään ihme, että kierrätyksen maku jäi suuhun. Verkkopeli kai se varsinainen CoD:n suola on.

Toiseksi, on myös typerää olettaa, että pelit jotka kiinnostavat konsolipelaajia kiinnostavat myös automaagisesti PuuCee pelaajia. PC:llä kun on kunnon FPS pelejä pelattu hieman kauemmin kuin konsoleilla, joten ei kai mikään ihme jos PC pelaajat ovat paljon kriittisempiä peliensä suhteen. Ei mikä tahansa kierrätysroska jaksa enää kiinnostaa.

Totta kyllä, että PC:llä piratismin helppous alentaa rimaa varastaa peli, mutta ei se mahdotonta konsoleillakaan ole. Sitä paitsi piratismi on ollut niin kauan kuin itse muistan. C64 aikoihin pelit tuli kopioitua kaverilta. Ei piratismilla voida yksistään selittää huonoa myyntiä vaikka nykyiset nettiyhteydet sallivatkin hieman toisenlaisen levityksen kuin joskus 80 - 90 luvulla.

Itse en edelleenkään usko, että piratismi on pääsyy joidenkin pelien huonoon menekkiin PC:llä vaikka samainen peli menestyisikin konsoleilla. Mutta koska mitään puolueettomia tai kunnollisia tutkimuksia ei ole, ei voida kuin heitellä omia uskomuksia ilmaan.

stammy kirjoitti:
Fakta nyt vain on se, että pc-pelit eivät myy. "Jonkun tarttis varmaa tehrä jotakin."

Tuo ei nyt kyllä mistään kohdin ole fakta. Jotkut pelit eivät myy, mutta toiset taas myyvät todella hyvin.
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

30.04.2008 klo 18.01

Duster kirjoitti:
on myös typerää olettaa, että pelit jotka kiinnostavat konsolipelaajia kiinnostavat myös automaagisesti PuuCee pelaajia.

Voi olla, että tilanne on juuri näin. Tällöin PC:n "viimeiseksi linnakkeeksi" jäisivät roolipelit ja reaaliaikanaksuttelut (kyllä, kärjistystä Watson). Näitä genrejä pelaamattomien silmissä pc-pelaaminen olisi yhtä kuin kuollut. Tietysti jotakin mullistavaa voi tapahtua suuntaan tai toiseen.

Myönnän kyllä ihan avoimesti, etten ole paras henkilö puhumaan tästä aiheesta, oltuani konsolipelaaja oikeastaan koko ikäni. Tuntuu vain, että ne ihmiset jotka aiheesta voisivat jotain oikeasti ymmärtää, välttelevät siitä puhumista kuin ruttoa.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

30.04.2008 klo 18.10

stammy kirjoitti:

Voi olla, että tilanne on juuri näin. Tällöin PC:n "viimeiseksi linnakkeeksi" jäisivät roolipelit ja reaaliaikanaksuttelut (kyllä, kärjistystä Watson). Näitä genrejä pelaamattomien silmissä pc-pelaaminen olisi yhtä kuin kuollut. Tietysti jotakin mullistavaa voi tapahtua suuntaan tai toiseen.

Ei, en tarkoittanut sitä, että kokonaiset genret eivät kiinnostaisi PC pelaajia ja näin ollen vain jotkin RTS ja RPG pelit jäisivät jäljelle joita PC pelaajat haluaisivat pelata. Ei, vaan nimen omaan jokin tietty peli, genrestä riippumatta, ei välttämättä kiinnosta PC pelaajia samalla tavalla kuin ne kiinnostaisivat konsolipelaajia. Halo on mielestäni hyvä esimerkki. Boxin menestynein peli, PC:llä ei lähellekkään. Ei se silti tarkoita etteikö FPS pelit kiinnostaisi PC pelaajia.

Yksi ongelma PC peleissä on myös todella rasittavat kopiosuojaukset. Kuka haluaa ostaa pelin joka sisältää pahimmillaan koko koneen rampauttavan kopiosuojauksen?

stammy kirjoitti:
Myönnän kyllä ihan avoimesti, etten ole paras henkilö puhumaan tästä aiheesta, oltuani konsolipelaaja oikeastaan koko ikäni. Tuntuu vain, että ne ihmiset jotka aiheesta voisivat jotain oikeasti ymmärtää, välttelevät siitä puhumista kuin ruttoa.

Jos asia yhtään kiinnostaa kannattaa todella lukea tuo barocon:n linkkaama teksti. Siitä saa erittäin hyvää näkökantaa asiaan.

http://forums.sinsofasolarempire.com/post.aspx?postid=303
-
lainaa
heqq

30.04.2008 klo 20.14

Crysishan ei nyt niin ihmeellinen peli ollut muutenkuin grafiikan saralta, vaikka totta on myös se että piratismi tappaa PC-pelaamisen, joka harmittaa. :\ GTA IV ei näillä näkymin edes ole tulossa PC:lle..
lainaa
mikke

01.05.2008 klo 11.33

Kuten olen ennenkin sanonut pelejä tilataan kauppoihin määrä x ja jos kaikki pelit on mennyt kaupaksi niitä ei lisää enään tule. Eli on joko tilattava itse se muualta tai helpommin haettava netistä warewersiona. Näin on käynyt jo cod4 ja lotr online kohdalla viime vuonna.
lainaa
niugnfdip

02.07.2008 klo 17.54

Naamakala kirjoitti:
mdtrx kirjoitti:
Jepjep, täällähän on kaikki jo sanottu. Peli toimi testausalustana ja oli myös kohtuu tylsä pieru.

aika pitkälti näin
hahahaa ei taida crysis pyöriä poikien kakka koneilla hohoho
lainaa
hihihihi

02.07.2008 klo 18.04

Coledash kirjoitti:
Tekisivät mieluummin oikeasti hyviä pelejä sen sijaan että tuhlaavat aikaa paskanpuhumiseen
Huomattavasti parempi peli kuin esim cod4:n putkijuoksu
lainaa
bad-company

14.07.2008 klo 12.04

hihihihi kirjoitti:
Coledash kirjoitti:
Tekisivät mieluummin oikeasti hyviä pelejä sen sijaan että tuhlaavat aikaa paskanpuhumiseen
Huomattavasti parempi peli kuin esim cod4:n putkijuoksu

samaa mielta että krysis on paljon parempi
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova