Tuorein sisältö

Kolottaako räiskintähammasta? Tänä vuonna genren ystäviä hemmotellaan uudella Call of Dutylla, Battlefieldilla ja Halolla

08.03.2021 klo 20.00 | Luettu: 1920 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Räiskintäsarjojen ystäville on luvassa hyvä vuosi, kun kolme FPS-pelien tunnetuinta julkaisusarjaa tuovat markkinoille uudet osansa. GameSpotin uutisen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun samana vuonna julkaistaan uudet osat Battlefieldiin, Call of Dutyyn ja Haloon.

Uuden Call of Duty -pelin tekemisestä vastaa Sledgehammer Games, joka kehitti myös vuonna 2014 julkaisunsa saaneen Call of Duty: Advanced Warfaren sekä vuonna 2017 markkinoille saapuneen Call of Duty: WWII:n. Studio on auttanut myös muissa Call of Duty -sarjan osissa. Activision kertoi kuitenkin tulospuhelussaan, että tulevan CoDin ei odoteta myyvän yhtä hyvin kun viime vuonna julkaistun Call of Duty: Black Ops Cold Warin.

EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson lupasi marraskuussa 2020 seuraavan Battlefieldin saapuvan kauppoihin vuoden 2021 loppupuolella. Tuolloin Wilson kertoi myös, että räiskintä on parhaimmillaan jo testauksessa, ja kaikki näyttäisi sujuvan hyvin koronapandemiasta huolimatta.

Halo Infiniten oli alun perin tarkoitus ilmestyä yhtä aikaa Xbox Series X -konsolin kanssa, mutta julkaisua jouduttiin siirtämään tälle vuodelle. Elokuussa 2020 uutisoitiin, kuinka Halo-veteraani Joseph Stateni liittyi mukaan Halo Infiniten kehitystiimiin. Tulevan Halon erikoisuutena on kaikille ilmainen moninpeli. Julkaisualustoina toimivat Xbox One, Xbox Series -sarja ja PC. Lisäksi se on saapumassa Xbox Game Passiin.

Mitä FPS-räiskintää sinä odotat eniten?








V2.fi | Miia Lyyra
< Nyt se on viimeistää... Jo vuonna 2013 päivä... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

nökkeli

09.03.2021 klo 21.18

Gamespotin toimittaja ei tunne sarjojen historiaa;
uusi Call of Duty tullut joka vuosi 2005 lähtien, molempien Halo ja Battlefield sarjan uusia pelejä on julkaistu vuosina 2009, 2010, 2013 ja 2015.
Kuka nyt kokee minkäkin olevan "mainline", Halossa kaikki kuuluu samaan lore/timeline, Battlefieldissä 6 ja Call of Dutyssa ainakin 7 eri timeline variaatiota.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova