Tuorein sisältö

Jäävätkö Steam-pelaajat ilman? Xbox Game Pass sai parannellut tietokoneversiot Nier: Automata ja The Evil Within -peleistä

21.03.2021 klo 14.00 | Luettu: 896 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Xbox Game Pass -palvelun tietokoneversiossa sekä samalla myös Microsoftin omassa kauppapaikassa äskettäin julkaistut versiot Nier: Automata ja The Evil Within -peleistä ovat paljastuneet olevan huomattavasti paranneltuja versioita verrattuna tällä hetkellä Steamissä myytäviin versioihin.

Etenkin vuonna 2017 julkaistu Nier: Automata sai kritiikkiä huonosta PC-versiosta, joka muun muassa käynnistyy automaattisesti aina 4:3-kuvasuhteessa huolimatta siitä mikä tarkkuus on valittuna. Modaajat ovat onnistuneet viimeisen neljän vuoden aikana korjaamaan useamman pelissä esiintyneistä ongelmista mutta nyt julkaistu uusi versio sisältää lisää parannuksia kuten FidelityFX-vaihtoehdot, HDR-tuen sekä reunattoman videoasetuksen, joka korjaa Steam-versiossa esiintyneet resoluutio-ongelmat.

Uudesta versiosta vastannut puolalainen pelinkehittäjä QLOC kertoo Facebook-sivuillaan parannusten taustalla olevan erikoispyyntö pelin kehittäneeltä PlatinumGamesilta.

Vähemmän yllättäen se, että pelin paranneltu versio ei ole ilmestynyt vielä ainakaan Steam-kauppapaikkaan on aiheuttanut tutun reaktion pelaajissa ja johtanut viime päivien aikana pelin Steam-version pommittamiseen negatiivisilla arvioilla.

Aivan kuten Nier: Automata myös Bethesdan julkaisema ja Tango Gameworksin kehittämä The Evil Within on saanut hieman parannuksia sen ilmestyessä Xbox Game Pass -valikoimaan PC:llä. Pelin pikapelaamiseen keskittyvä Jigzaw_Killer oli huomannut äskettäin julkaistun Microsoft-version pelistä sisältävän useita parannuksia aiempaan, kuten FOV-säätimen, vaihtoehdon käyttää ensimmäisen persoonan kameraa sekä enemmän muita kamera-asetuksia.



Peli ei kuitenkaan ole saanut aivan samanlaista reaktiota Steam-käyttäjissä, sillä sen alkuperäinen PC-julkaisu ei käytännössä kärsinyt vakavista teknisistä ongelmista julkaisussa. Kuitenkin muutamia yksittäisiä negatiivisia arvioita on myös alkanut pelin Steam-sivuille ilmestymään, kun tieto parannellusta versiosta on levinnyt.

Nähtäväksi jää tullaanko pelien uudet parannellut versiot näkemään myös Steamissä vai onko kyseessä esimerkiksi Microsoftin keino yrittää houkutella PC-pelaajia Xbox Game Pass -palvelun pariin julkaisemalla pelien "parhaat" versiot vain omassa kauppapaikassaan.

Lähteet: Polygon, Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Liikaa nakuilua Valv... Disco Elysium: The F... >

Keskustelut (1 viestiä)

vnsdioesoi

21.03.2021 klo 18.42 3 tykkää tästä

surkeeta kun arvosteluista on tullu vaan tapa pelaajille vinkua ja kiristaa. ja sitten valittavat kun joku pelifirma on maksanut lehtifirmalle arvosteluista vaik ihan samoin oma steamin arvosana on kiinni jostain omista pikkuantipatioista. kertoo aika paljon potentiaalisille ostajilel kun arvosanat on joko 0 tai 10
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova