Tuorein sisältö

Blizzard pistää taas tänä vuonna Blizzconin jäihin - tapahtuman paluuta suunnitellaan vuoden 2022 alkupuolelle

26.05.2021 klo 22.30 | Luettu: 1159 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä Blizzard on ilmoittanut peruvansa jo toista vuotta peräkkäin perinteisen Blizzcon-tapahtumansa. Syyksi tähän Blizzconin tuottaja Saralyn Smith kertoo tapahtuman sivuilla julkaistussa päivityksessä Kalifornian tilanteen mukaan muuttuvat koronarajoitukset sekä kansainvälisen yhä jatkuvan epävarman koronatilanteen.

Smithin mukaan tapahtuman isosta luonteesta ja kuukausia vaativasta suunnittelusta johtuen pelinkehittäjä ei tällä hetkellä pidä sopivana tapahtuman järjestämistä vielä tänä vuonna. Pelinkehittäjä jo kuitenkin suunnittelee seuraavaa fyysisesti järjestettävää Blizzcon-tapahtumaa ensi vuoden alkupuolelle, johon Smithin mukaan olisi tarkoituksena yhdistää etäosallistumista aiemmin tänä vuonna järjestetyn BlizzConlinen tapaan.

Toistaiseksi jää siis nähtäväksi, miten Blizzard aikoo tänä vuonna tiedottaa peliensä kuten Overwatch 2 ja Diablo 4 edistymisestä.


Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Kesäkuun Games with ... Tässä ovat kesäkuun ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova