Tuorein sisältö

Uusi Saints Row -peli sai ristiriitaisen vastaanoton - muuttuuko suuttuneiden fanien mieli uuden syvemmin uuteen peliin tutustuvan trailerin myötä?

27.08.2021 klo 20.30 | Luettu: 2243 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Gamescom-viikon isoimpiin julkistuksiin kuului uusi Saints Row -peli mutta uudella tyylillä toteutettu ja kokonaan uusien hahmojen sekä uuden kaupungin ympärillä pyörivät tuleva peli ei saanut kaikilta pelisarjan vanhoilta faneilta erityisen positiivista vastaanottoa.

Tällä hetkellä uuden Saints Row -pelin julkistustraileri on saanut enemmän negatiivisia reaktioita YouTubessa kuin positiivia ja myös kommentit tuntuvat olevan täynnä pääasiassa valitusta uusista päähenkilöistä.

Pelinkehittäjä Volition on vastasi aluksi kritiikkiin sosiaalisessa mediassa meemikuvilla mutta myöhemmin täsmensi vielä, ettei aio perääntyä uuden pelin tyylin suhteen.



V2.fi oli päässyt tutustumaan peliin jo ennen sen julkistusta ja sen perusteella pelistudiolla olikin syy uuden tyylin valintaan.

Nyt Volition on myös julkaissut uuden pidemmän YouTube-videon, jolla pelinkehitystiimin jäsenet pääsevät avaamaan näitä syitä vielä lisää ja missä nähdään laajemmin tulevan pelin Santo Ileson kaupunkia sekä runsaasti muuta pelikuvaa.

Nähtäväksi kuitenkin jää onnistuuko uusi traileri muuttamaan vanhojen fanien mielipiteitä vai onko uudet päähenkilöt yhä liian hipstereitä, kuten monet kommentit väittivät.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Dekit rullalle nuori... World of Warships -k... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

vnosghodaiv

27.08.2021 klo 21.34 4 tykkää tästä

hieno homma hermanni vika kommentti et being you. menee metsaan kun en tollasia hermafriitteja omaan rikollisjengiin koskaan ottais. mis on se puhelin mil voi soittaa niille jattivenalaisgorilloille sun muille. mut silti tekevat millasen pelin haluavat ihan sama aiemmat oon ostanu ja maksanu ja niit voi pelata ihan turha itkea et cancel cancel kun en tykkaa
lainaa
Fatmanbob

27.08.2021 klo 23.11 1 tykkää tästä

vnosghodaiv kirjoitti:
hieno homma hermanni vika kommentti et being you. menee metsaan kun en tollasia hermafriitteja omaan rikollisjengiin koskaan ottais. mis on se puhelin mil voi soittaa niille jattivenalaisgorilloille sun muille. mut silti tekevat millasen pelin haluavat ihan sama aiemmat oon ostanu ja maksanu ja niit voi pelata ihan turha itkea et cancel cancel kun en tykkaa

Is that the sound of fragile masculinity breaking?
Over a game?!
Ugh. Sweet mama on a corn cob, I knew gamers were made of glass but you sure are out of the ball park ????
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova