Tuorein sisältö

Liipasinsormet valmiiksi - Battlefield 2042:n avoin beta alkaa ensi viikolla

28.09.2021 klo 20.05 | Luettu: 1848 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä DICEn odotetun Battlefield 2042 -räiskinnän julkaisun kerrottiin aiemmin tässä kuussa siirtyvän hieman mutta pelin huhutun betatestin kohtalosta ei vielä silloin kuultu.

Nyt kuitenkin massiivisten taistelujen ystäville on hyviä uutisia sillä EA julkisti tänään Battlefield 2042 betatestin alkavan lokakuun 6. päivä ja kestävän lokakuun 9. päivään saakka. Aiempien huhujen mukaisesti pelin ennakkotilaajat ja EA Play -palvelun jäsenet pääsevät käsiksi betaan ennen muita eli betatestin kaksi ensimmäistä päivää 6.-7. lokakuuta on varattu heille ja beta avautuu ihan kaikille sitten 8. päivä lokakuuta.

Betatestiin osallistuvien ei myöskään tarvitse käyttää ensimmäisiä tuntejaan pelin lataamiseen, sillä betan voi ladata ennakkoon lokakuun 5. päivä alkaen. Pelattavana betassa tulee olemaan pelinsarjan aiemmista osista tuttu conquest-pelitila ja karttana on rakettilaukaisun ympärillä pyörivä Orbital.

Battlefield 2042 beta on pelattavissa Xbox One-, Xbox Series X|S-, PlayStation 4-, PlayStation 5- ja PC-alustoilla. PC-pelaajien minimi ja suositellut konevaatimukset löytyvät EA:n verkkosivuilta.




V2.fi | Mikko Seppänen
< Tältä näyttää seitse... Lokakuun Games With ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova