Tuorein sisältö

God of War -ohjaaja kertoo Sonyn omien pelistudioiden painostaneen pelijättiä julkaisemaan PlayStation-pelejä PC:lle

15.01.2022 klo 11.00 | Luettu: 1389 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Sonyn alun perin vuonna 2018 PlayStation 4 -konsolille julkaistu kehuttu God of War -peli sai tällä viikolla vihdoinkin PC-julkaisun mutta Sonyn Santa Monican Studioiden luovan johtajan ja pelin ohjanneen Cory Barlogin mukaan Sonyn omien pelistudioiden tekemien PlayStation-pelien saaminen tietokoneille johtui pelistudioiden omasta innokkuudesta sekä julkaisijan jatkuvasta painostamisesta.

Game Informer -lehdelle antamassa haastattelussa Balrog kertoo studioiden kertoneen kyseessä olevan hyvän idean ja ohjaaja epäili asian lopulta saavuttaneen kriittisen pisteen, jossa Sony yksinkertaisesti kyllästyi kuulemaan asiasta ja päätti tehdä asialle jotain.

Sony on aiemmin tuonut PC:lle vuoden 2020 elokuussa Horizon Zero Dawn- ja vuoden 2021 toukokuussa Days Gone -pelit mutta nyt ilmestynyt God of War on vieläkin merkittävämpi julkaisu, sillä kyseessä on kaikkien aikojen myydyin PS4-peli. Pelin PC-versio onkin alustavasti todella positiivisen vastaanoton ja V2.fi:n Miikka arvioi käännöksen täyden 5 tähden arvoiseksi.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Suosion vuoksi serve... Eikö 500 tuntia pela... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova