Tuorein sisältö

Suomesta jääkiekon eSportsin mahtimaa? Suomen Jääkiekkoliitto ja SportsGamer ryhtyvät yhteistyöhön

19.06.2022 klo 17.00 | Luettu: 498 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Suomalainen elektronisen urheilun saralla kunnostautunut SportsGamer ja Suomen Jääkiekkoliitto ovat ilmoittaneet käynnistäneet laajamittaisen yhteistyön, jonka ensimmäiset tulokset tullaan toivottavasti näkemään jo kesäkuun lopussa, kun Suomen kansallinen e-urheilujoukkue metsästää triplakultaa IIHF eWorld Championship 2022-turnauksessa.

Uuden yhteistyön tarkoituksena on tuoda yhteen Jääkiekkoliiton puolelta osaaminen perinteisestä jääkiekosta ja yhdistää se SportsGamerin osaamiseen etenkin EA Sportsin NHL-pelisarjan parissa, jonka ympärille e-urheilussa rutinoitunut taho on onnistunut luomaan aktiivisen maailmanlaajuisen yhteisön.

Jääkiekkoliiton myynti- ja markkinointijohtaja Lassi Rönkkösen mukaan,
“Mielestämme nyt oli oikea aika lähteä tähän nopeasti kasvavan elektronisen urheilun maailmaan. Kansainvälinen jääkiekkoliitto ottaa tämän vuoden aikana ensimmäiset isot askeleet konsolikiekossa, ja haluamme omalta osaltamme olla eturintamassa kehittämässä tätä tuotetta Suomessa ja myös kansainvälisesti. SportsGamer valikoitui asiantuntijuuden ja markkinajohtajuuden myötä meille parhaaksi mahdolliseksi yhteistyökumppaniksi. Katsomme luottavaisesti tulevaisuuteen tämän yhteistyön kasvattamiseksi ja kehittämiseksi, ja olemme iloisia saadessamme SportsGamerin mukaan Leijonaperheeseen”.


Myös SportsGamerin operatiivinen johtaja Kenneth Lehtinen kommentoi tulevaa yhteistyötä seuraavasti,
“Yhteistyömme Jääkiekkoliiton kanssa tulee luomaan huomattavia parannuksia ruohonjuuritason toimintaan Suomessa, sekä auttaa rakentamaan Suomalaisille pelaajille selkeän polun kohti kansainvälistä ammattilaisuutta. Tietä on vielä kuljettavana, mutta rakennamme nyt vakaata perustusta tulevaisuuden menestykselle”.


Yksi yhteistyön selkeistä tavoitteista on kasvattaa konsolijääkiekon suosiota mutta myös elektronisen urheilun edistäminen, niin Kenneth Lehtisen mainitsemalla ruohonjuuritasolla, kuin myös ammattipelaajien suhteen. Tavoitteena on yhdessä Jääkiekkoliiton kanssa luoda suomalaisille huippupelaajille mahdollinen polku maajoukkuepaitaan ja sitä kautta myös kansainväliselle huipulle.

Konkreettisia tuloksia yhteistyöstä on jo mahdollista nähdä IIHF eWorld Championship 2022-turnauksen maajoukkuekarsinnoissa mutta jatkossa myös heinäkuussa alkavassa SM-sarjatoiminnassa sekä myöhemmin eri pelimuodoissa järjestettävissä yksittäisturnauksissa.

V2.fi | Mikko Seppänen
< Vuotanut pelikuva pa... Dragon's Dogman jatk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova