Tuorein sisältö

Microsoftin mukaan Call of Duty -pelit eivät olisi kannattavia Xboxin yksinoikeuspeleinä

13.08.2022 klo 14.00 | Luettu: 828 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Microsoftin mukaan huippusuosittu Call of Duty -pelisarja ei yksinkertaisesti olisi kannattava, jos se olisi ainoastaan Xbox-konsolien yksinoikeuspeli.

Lausunto on osa vastinetta, jonka Microsoft jätti aiemmin Brasilian kilpailu- ja kuluttajavirasto Conselho Administrativo de Defesa Econômicalle osana viraston pyrkimystä kartoittaa pelialan toimijoiden näkemyksiä Microsoftin ostoaikaisiin pelijulkaisija Activision Blizzardia koskien.

Call of Duty -pelisarjaa koskevien lausuntojen oli tarkoituksena vastata etenkin Sonyn väitteisiin, joiden mukaan viime vuosikymmenen myydyimpiin pelisarjoihin kuuluvat räiskinnät ovat "oleellisia pelejä", joilla ei ole lainkaan kilpailijoita ja joiden jo potentiaalinen yksinoikeus voi vaikuttaa kuluttajien ostokäytökseen.

Omassa vastineessaan Microsoft oli jo aiemmin syyttänyt Sonyn sabotoineen Xbox Game Pass -palvelun kehitystä maksamalla pelinkehittäjille etteivät nämä antaisi lisätä pelejään palvelun valikoimiin.

Microsoft on jo aiemmin muille valvontaviranomaisille ilmoittanut ettei sillä ole aikomuksia Call of Duty -pelien muuttamisesta Xbox-yksinoikeuspeleiksi ja viimeisin lausunto vain vahvistaa tätä, sillä teknologiayrityksen mukaan "Todellisuudessa strategia, jossa Activisionin pelejä ei julkaistaisi kilpaileville konsoleille ei olisi yksinkertaisesti kannattavaa Microsoftille".

Huomioimisen arvoista on kuitenkin, että Microsoft myöntää että tulevaisuudessa tämä voisi olla kannattavaa mutta tilanne vaikuttaa epätodennäköiseltä, koska siihen liittyy "kuluja" joiden tarkkaa sisältö on tosin sensuroitu pois julkaistuista dokumenteista.

Microsoft arvioi ettei pystyisi Xbox-alustojen myynnillä kattamaan määrittelemättömien kulujen ja konsoliyksinoikeuden myötä menetettyjen myyntien seurauksena syntyneitä menetyksiä. Microsoftin mukaan myös PlayStation-pelaajat ovat muodostuneet harvinaisen brändiuskollisiksi aiempien konsolisotien aikana ja tämän seurauksena PlayStationilla tulee olemaan jatkossakin vahva markkina-asema.

CADE-viraston julkisesti julkaisemat lausunnot ovat antaneetkin mielenkiintoisen näkymän Microsoftin pyrkimyksiin vakuuttaa valvontaviranomaiset siitä, ettei suunniteltu pelijulkaisija Activision Blizzardin hankinta vaikuta negatiivisesti kilpailutilanteeseen Sonyn vastalauseista huolimatta.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Hogwarts Legacy viiv... V2.fi:n laiteuutiset... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

toude

13.08.2022 klo 15.01 5 tykkää tästä

kannattaa microsoftin rahastaa pleikkupoikia oikein urakalla.kyllä ne maksaa että pääsee sotimaan.omat loottiboksit pleikkapojille hinta tuplasti.
lainaa
asdas

14.08.2022 klo 10.49 76 tykkää tästä

microsoft ripuloi xbottien päälle mutta siitäkin huolimatta xbotit jatkavat isäntänsä hehkuttamista
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova