Tuorein sisältö

Niin siinä sitten kävi: Google Stadia on mennyttä, rahat saa takaisin

29.09.2022 klo 21.31 | Luettu: 2075 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kun Google toi markkinoille Stadia-pelistriimauspalvelunsa, epäilijöitä riitti miltei jonoksi asti. Muutkin, kuten OnLive, olivat yrittäneet tuoda markkinoille pelikonetta, joka ei ollut oikeastaan pelikone vaan pelkkä pääte etäyhteyden päässä pyörivään peliin. Voisiko Googlen kaltainen jättiläinen saada systeemin viimein toimimaan?

Vastaus löytyy tänään Googlen blogista ja se on EI. Jopa yllättävän pitkään pystyssä sinnitellyt palvelu suljetaan tammikuun loppupuolella 2023, ja sitä ennen Stadiasta pelejä hankkineet saavat rahansa takaisin. Myös Google Storen (ja ilmeisesti vain Google Storen) kautta tehdyt laitteistohankinnat hyvitetään. Siitä, miten hyvitys hoidetaan ja pitääkö laitteet myös palauttaa jonnekin, ei blogissa mainita mitään.

Erikoispiirteenähän oli, että kuukausimaksun lisäksi Stadia-pelaajien piti ostaa palveluun ainakin ne uutuuspelit, joita halusivat pelata. Tästä tuli paljon kritiikkiä, sillä pilvessä pelattavat kopiot olivat usein saman hintaisia tai kalliimpia kuin Prismasta kotiin kannettavat fyysiset kappaleet.

Saamapuolelle jäävät ainakin ne, jotka ostivat alennuksesta parilla kympillä Stadia-paketin, jossa sai Chromecast Ultran sekä silminnäkijähavaintojen mukaan oikeinkin kelvollisen peliohjaimen. Maailma ei vain muuten ollut vielä valmis sille, että pelit lähetetään kotiin jostakin kaukaa. Päätämme siis tähän käyttökokemukseen tubettaja Ashensilta.


V2.fi | Mikko Heinonen
< Saudi-Arabia aikoo s... Videoarvostelu: Impe... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Magol

30.09.2022 klo 17.07 11 tykkää tästä

Nonniih! Flopiksi tuomittu Google Stadia kaatui siihen pois kokonaan. Vaikka Google yrittely ja viso olivat....noh hieman erilaista sanottua, mut jos et voita pelaajien puolelle, niin kaatuu koko höskän. Ikävä tosiasia.
lainaa
gfjxfg

30.09.2022 klo 19.48 6 tykkää tästä

Hah, ei siitä oo kauuaa kun googlella joku seppo totes, että "stadia ei ole kuolemassa mihinkään!" tai vastaavaa.

Floppi tuo oli jo syntyessään ja säilyi "hengissä" ainoastaan googlen masseilla.

Josnyt jotain hyötyä pitää keksiä niin lähettäisivät vaikka venäjälle ja vakoilisivat kaikkea sielä(kin)
lainaa
Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

03.10.2022 klo 13.17 2 tykkää tästä

Googlella oli selkeitä pyrkimyksiä päästä eroon striimauspelaamisen sudenkuopista kuten viiveestä ja Vulkanin käytöllä pyrittiin tekemään kehittäjille helpoksi tuoda pelejään Stadialle. Kuitenkin Stadian markkinoinnissa, hinnoittelussa ja kohderyhmässä mentiin metsään ihan reilusti. Stadialla olisi ollut myös hyvät mahdollisuudet menestymiseen: keväällä 2020 koronasulkujen myötä ihmiset olivat kotonaan ja pelaamisen suosio kasvoi. Maailmanlaajuinen sirupula vaikutti pelikonsolien ja PC-komponenttien saatavuuteen; voisin kuvitella, että joku tilanteeseen turhautunut ja pelaamisesta kiinnostunut olisi voinut edes kokeilla tällöin Stadiaa ja ehkä siirtyä palvelun käyttäjäksi. Mutta ei, Stadian tie on tulla haudatuksi Googlen surullisenkuuluisalle hautausmaalle (https://killedbygoogle.com/).

Googlella on toki paljon resursseja, mutta sen tapa luoda tuotteita tai palveluja ja tappaa ne muutamaa vuotta myöhemmin on aika kummallinen. Se ei synnytä kuluttajissa luottamusta Googleen silloin, kun kyse on muista kuin tunnetuista pitkäaikaisista tuotteista tai palveluista (esim. Docs, YouTube, Analytics ja Hangouts).

Ai niin, Stadian ohjainta ei voi yhdistää langattomasti Bluetoothilla, mutta siinä on Bluetooth-piiri. Google voisi kerrankin tehdä jotain hyvää ja julkaista laiteohjelmistopäivityksen Stadian ohjaimelle, jotta Bluetooth-tuki voitaisiin ottaa käyttöön. https://community.stadia.com/t5/The-Stadia-Controller/Stad
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova