Tuorein sisältö

Discordia ja Robloxia vastaan on nostettu oikeuskanne - yhtiöitä syytetään lasten ja nuorten riippuvuuksien ruokkimisesta

06.10.2022 klo 20.00 | Luettu: 1591 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kalifornian osavaltion tuomioistuimessa on nostettu kanne Robloxia ja Discordia vastaan uutisoi The Verge. Kanteen mukaan yhtiöt ovat syyllisiä omalta osaltaan lasten ja nuorten pahoinvointiin, sillä niiden tuottamat palvelut aiheuttava riippuvuutta. Riippuvuuden lisäksi palvelujen kerrotaan tarjoavan laitonta sisältöä.

Social Media Victims Law Centerin nosti kanteen 13-vuotiaan tytön puolesta. Tyttö oli tietojen mukaan aloittanut Robloxin pelaamisen 9-vuotiaana ja tutustuneen siellä 18-vuotiaaseen käyttäjään. Toiseen käyttäjään tutustuminen oli kanteen mukaan aiheuttanut 9-vuotiaalle riippuvuutta elektronisista laitteista, joiden käyttäminen vahingoitti tytön mielenterveyttä. Lisäksi 18-vuotias oli saanut nuoremman tytön juomaan alkoholia.

Mitä ilmeisemmin kanteessa on kyse siitä, kuinka alustat eivät juurikaan varmista käyttäjien henkilöllisyyttä tai ikää. Lisäksi sosiaalisen median alustoilla aikuisten ja lasten kommunikointi on tehty liian helpoksi, joka voi johtaa vaarallisiin tilanteisiin.

Aiemmin Kaliforniassa allekirjoitettiin laki, joka velvoittaa erilaisia sosiaalisen median sivustoja muuttamaan tapaansa toimia alle 18-vuotiaille. Eräs brittiläinen kuolemansyyntutkija väittää, että sosiaalisen median sivustoilla on suora yhteys teini-ikäisten itsemurhiin.

Lisätietoja aiheesta voit lukea The Vergen uutisesta.

V2.fi | Miia Lyyra
< Seuraava Need for Sp... Korkeimman tason saa... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

06.10.2022 klo 23.30

Missä on vanhempien vastuu?
lainaa
makerisretard

07.10.2022 klo 15.47

Eikö tuo discord enemmän sosialisoi nuoria, boomerit taas valittaa asioista mistä ei mitään tiedä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova