Tuorein sisältö

Star Wars Eclipse esittelee huhujen mukaan kokonaan uuden rodun Star Wars -universumiin

23.10.2022 klo 14.00 | Luettu: 3575 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime vuoden The Game Awards -tapahtumassa julkistetussa pelinkehittäjä Quantic Dreamin työstämästä uudesta Star Wars Eclipse -pelistä on nyt vuotanut julkisuuteen ensimmäisiä yksityiskohtia peliin liittyen.

VGC-sivusto kertoo maksullisen Sacred Symbols -podcastin saaneen käsiinsä yhä kehitteillä olevan pelin suunnitteludokumentteja, jotka pureutuvat tarkemmin pelin päähenkilöön ja hieman myös pelin yleiseen suuntaan.

Pelaajat pääsevät pelissä ohjastamaan noin 30-vuotiasta Sarah-nimistä hahmoa, joka edustaa Star Wars -universumissa aiemmin näkemätöntä humanoidityyppistä rotua. Kyseinen rotu on sotilaallisesti ja poliittisesti aggressiivinen, halliten The Zaraan -nimestä imperiumia.

Pelin keskeinen konflikti syntyy siitä, että fanaattisesti rotunsa militarismiin uskova päähenkilö Sarah menee naimisiin hellemmällä otteella varustetun Xendon kanssa ja kulttuurillisesti avioliitto tarkoittaa uuden rodun kohdalla sitä, että uusi aviopari toimii yhtenä yksikkönä.

Ainakin osa pelistä tulee pyörimään juurikin uuden avioparin ja näiden suhteiden välillä, kun oletettavasti hahmojen kilpailevat näkemykset törmäävät. Peli tulee sijoittumaan Star Wars -universumin niin sanottuun High Republic -aikakauteen eli noin 200 vuotta ennen Star Wars Episode 1 -elokuvan tapahtumia. Tämä tarkoittaa, että vaihteeksi pelissä ei tulla näkemään lainkaan Imperiumia vaikka varmasti jedejä ja sithejä kylläkin.

Podcastin mukaan pelin käsikirjoituksesta vastaavat useista muista Quantic Dream -peleistä tuttu kaksikko David Cage ja Adam Williams, joten pelin tyyli tulee todennäköisesti muistuttamaan vahvasti pelinkehittäjän aiempia pelejä.

Star Wars Eclipsellä ei toistaiseksi ole minkäänlaista julkaisuaikataulua eikä edes alustoja, joten on vielä mahdollista, että peli tulee vielä muuttumaan tarinaltaan.



Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< V2.fi:n laiteuutiset... Uusi Final Fantasy X... >

Keskustelut (1 viestiä)

Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

23.10.2022 klo 17.15 1 tykkää tästä

"kokonaan uuden" "aiemmin näkemätöntä humanoidityyppistä rotua."
Nyt on haastavaa sillä Twi'lek rotua löytyy lähes joka väriä ja mikään sarven tai silmän lisääminen ei enää riitä kun niitä rotuja on jo ainakin 147.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova