Tuorein sisältö

Lähes 10 vuotta työn alla ollut Skull & Bones viivästyy jälleen - lisäksi Ubisoft perui kolme julkistamatonta peliä

11.01.2023 klo 23.00 | Luettu: 1343 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ubisoft on ilmoittanut siirtävänsä vuodesta 2013 saakka työn alla ollutta ja jo kuusi kertaa viivästynyttä Skull & Bones -merirosvopeliä jälleen kerran. Samalla ranskalainen pelijulkaisija kertoi peruneensa kolme aiemmin julkistamatonta peliä.

Uutiset viivästyksestä ja perutuista peleistä liittyvät Ubisoftin viimeisempään talousraporttiin, jossa pelijulkaisija kertoo viimeisemmän vuosineljänneksen olleen odotettua heikompi ja pelien, kuten Mario + Rabbids: Sparks of Hope sekä Just Dance 2023 myyneen ennusteita huonommin.

Pelijulkaisijan toimitusjohtaja Yves Guillemot kertoi Ubisoftin kohtaavan jatkossa isoja haasteita, kun peliala siirtyy yhä enemmän jättibrändeihin ja pitkäikäisiin peleihin, jotka ylittävät alustat sekä rahoitusmallit saavuttaakseen maailmanlaajuisen yleisön.

Guillemotin mukaan Ubisoft on käyttänyt viimeiset neljä vuotta muuttaakseen isoimmat pelisarjansa (Assassin’s Creed, Far Cry, Ghost Recon, Rainbow Six ja The Division) soveltumaan näihin muuttuviin trendeihin mutta nämä versiot pelisarjoista eivät ole vielä ilmestyneet.

Jälleen kertaalleen viivästyneen Skull & Bones -pelin suhteen Guillemot lupaa kuitenkin pelaajien yllättyvän positiivisesti ja pelin saaneen pelitesteissä paljon positiivista palautetta. Tällä hetkellä pelin luvataan ilmestyvän pelifirman seuraavan talousvuoden aikana, joka alkaa vuoden 2023 huhtikuusta ja loppuu vuoden 2024 maaliskuussa.

Saman talousvuoden aikana Ubisoft aikoo myös julkaista Assassin’s Creed Mirage ja Avatar: Frontiers of Pandora -pelit sekä muita vielä toistaiseksi julkistamattomia "premium pelejä" ja useita free-to-play-pelejä pelijulkaisijan isoimpiin pelisarjoihin liittyen.

Tulevista free-to-play-peleistä tiedossa ovat ainakin PC:lle ja konsoleille ilmestyvä The Division: Heartland sekä mobiilipelit The Division: Resurgence ja Assassin's Creed Jade. Guillemot kertoo uskovansa peliteollisuuden pitkän aikavälin mahdollisuuksien olevan yhä hyvät ja Ubisoftin asennoituneen hyvin käyttääkseen hyväkseen käynnissä olevia pelialan muutoksia.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Pian PlayStation 5 -... Tähän loppuu ihmisyy... >

Keskustelut (2 viestiä)

wvocnqcualfhalvn

11.01.2023 klo 23.05

hirveeta puheoksennusta
lainaa
tuukas

12.01.2023 klo 18.53 2 tykkää tästä

tää firma voisi jo kys
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova