Tuorein sisältö

Euroopan RockBand-rummut valmiiksi ruvella?

26.05.2008 klo 23.22 | Luettu: 12396 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


RockBandin virallisella keskustelualueella on herännyt vahvistamaton huhu, jonka mukaan Eurooppaan saapuneet rummut olisivat Amerikan puolella käytettyinä palautettuja tai huollettuja ja uudelleen pakattuja.

Useampi viestittäjä kertoo paketista vetäistyissä rummuissa olleen kapulanjälkiä ja toimintaongelmia, ja että sarjanumeroiden päälle oli vain vetäisty uudet tarrat. KonsoliFINistä löytyy myös Suomeen asti eksyneestä rumpusetistä samanlainen epäily.

Ainakaan ongelma, mikäli sellainen on, ei tunnu koskettavan kaikkia, sillä todistettavasti aivan upouusiakin rumpuja on brittikoteihin päätynyt. Käytetyn oloisia soittimia on löytynyt lähinnä Play.comista ja Amazonista tilatuista paketeista.




V2.fi | Manu Pärssinen
< Automaatti-Mario on ... Wii uudistuu ennen s... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (16 viestiä)

stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

26.05.2008 klo 23.37

Rock Bandin ryöpytys vain jatkuu, mikä on tavallaan harmi sillä kyseessä on kuitenkin varsin vallankumouksellinen ja loistava peli.

Itsepä julkaisija ja kehittäjä ovat tätä kerjänneet Euroopan viivästymisillä ja hintasotkuilla. Ja niin, Suomessahan peliä ei ole edes julkaistu.

Olin jo ajatellut, että kesätyörahoja saattaisi Rock Bandiin heltyä (toisin kuin toisessa tämänpäiväisessä uutisessa julistin;) ), mutta ennen kuin tämä huhu on selvitetty, niin näin ei tule tapahtumaan.
lainaa
Sarkoni

Rekisteröitynyt 12.10.2007

26.05.2008 klo 23.37

Juu, HV. GH4:sta tänne ja sassiin.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

26.05.2008 klo 23.41

Eurooppalaisia sitten pissitetään silmään vielä vähän lisää. Ai jai, menee kyllä kaikki rispektit tämän johdosta.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.05.2008 klo 00.10

Jos tämä on totta niin pitää kyllä alkaa epäilemään, että julkaisijalla on jotain henkilökohtaista kaunaa eurooppalaisia kohtaan.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.05.2008 klo 07.29

Ehkä kaupan setä ei ole malttanut pitää näppejään kurissa.. Jos tämä ihan oikeasti totta on niin jotenkin rapisee entisestään ostohalut. Kitarasankari IV:n iskudynamiikalla varustetut rummutkin kuulostaa tietysti niin paljon paremmalta, että saas nähdä...
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

27.05.2008 klo 08.18

Mutta mutta... Oiskohan microsoftilla osaa tai arpaa? Meinaan että niitä xboxejakin avattiin ja osa niistä oli uudelleen huollettuja ''ei-falconeja'' vaikka piti olla.
lainaa
peltirumpu

27.05.2008 klo 08.27

Eurooppalaisilla on RAHAA ja eurooppalaiset ovat TYHMIÄ ja HYVÄUSKOISIA (paisti ranskalaiset ja saksalaiset, sveitsiläiset ja muut armaanit ja rakkaani olikin germaanit)
Suomalaisilta metsäjunteilta rahat pois käytetyillä leikkirummuilla t: rockbandin tuottaja.
lainaa
Markus

27.05.2008 klo 09.18

Tarkistin tuossa niin itsellä ainakin on lätkäisty laatikoihin vanhojen tekstien päälle uudet tarrat. Rummut noin muuten näyttivät iskemättömiltä mutta kitara helisee ja fretit pitävät jumalatonta meteliä.
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

27.05.2008 klo 09.30

Markus kirjoitti:
Tarkistin tuossa niin itsellä ainakin on lätkäisty laatikoihin vanhojen tekstien päälle uudet tarrat. Rummut noin muuten näyttivät iskemättömiltä mutta kitara helisee ja fretit pitävät jumalatonta meteliä.

Toi frettirähinä on ilmeisesti ihan feature. Mahtaakohan siellä olla jo ihan oikeat mikrokytkimet GH kumiliuskojen sijaan.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.05.2008 klo 10.41

Tarrojen vaihto saattaa kyllä johtua ihan joistain eroista eurooppalaisten ja jenkkikoodien välillä, hyödynnetty vain laatikoita tms.

lainaa
Ilomieli

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.05.2008 klo 12.35

Demonoid kirjoitti:
Mutta mutta... Oiskohan microsoftilla osaa tai arpaa? Meinaan että niitä xboxejakin avattiin ja osa niistä oli uudelleen huollettuja ''ei-falconeja'' vaikka piti olla.
Oooo, suuri salaliitto paljastuu!


:|
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.05.2008 klo 16.15

Luulin että EA ei enää pahemmin olisi hommaa voinut Eurooppalaisten osalta ryssiä Rock Bandin kanssa, mutta näköjään olin väärässä.
lainaa
i30

27.05.2008 klo 16.38

Itku vinku voi voi ? :D
Kun tilaatte "uuden" jakorasian, katkasian, kiukaan jne., melkeinpä aina saatte vain huolletun kappaleen uudessa paketissa ja te/talonyhtiö maksaa siitä täyden hinnan.

Pistää oikein harmittamaan, että teitä ihmisiä on kusetettu 100-0 :D
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.05.2008 klo 18.13

i30 kirjoitti:
Itku vinku voi voi ? :D
Kun tilaatte "uuden" jakorasian, katkasian, kiukaan jne., melkeinpä aina saatte vain huolletun kappaleen uudessa paketissa ja te/talonyhtiö maksaa siitä täyden hinnan.

Pistää oikein harmittamaan, että teitä ihmisiä on kusetettu 100-0 :D

Ööh? Uudenveroinen ja selvästi käytetyn näköinen tuote on vähän eri asia.
lainaa
i30

27.05.2008 klo 19.01

tagman kirjoitti:
Ööh? Uudenveroinen ja selvästi käytetyn näköinen tuote on vähän eri asia.

No aina sattuu virheitä, mikään ei ole täydellinen ;))
lainaa
Markus

27.05.2008 klo 20.30

Huomasin että multa puuttuu rummuista yksi ruuvi jo valmiiksi :D ilmoitin siitä amazonille heti jotta eivät sitten pääse kitisemään että olen avannut ohjaimen. Aika näyttää koska joutuu ekan kerran takuusen nuo paskat vaihtamaan, perjantaina pelasin ekan kerran ja jo nyt alkaa vihreä rumpu kadottamaan iskuja.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova