Tuorein sisältö

Microsoft lupaa tuoda Call of Duty: Warzonen ja Modern Warfare 2:n Nintendo Switchille jos Activision Blizzard kaupat toteutuvat

08.03.2023 klo 23.00 | Luettu: 911 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Microsoftin suunnitellut jättikaupat pelijulkaisija Activision Blizzardista ovat vielä mutta teknologiajätti on pyrkinyt pehmittämään useiden maiden valvontaviranomaisia lupauksilla tuoda suositun Call of Duty -pelisarjan pelejä kilpaileville alustoille.

Yksi näistä sitovista 10-vuotissopimuksista on jo mielenkiintoisesti solmittu Nintendon kanssa ja Microsoft onkin nyt sanonut uskovansa pystyvän tuomaan ominaisuuksiltaan ja sisällöltään yhtenäiset versiot myös Nintendon huomattavasti kilpailijoitaan heikkotehoisammalle Switch-konsolille.

Yksi vaihtoehto tämän toteuttamiseksi olisi voinut olla esimerkiksi pelistriiimaus, jolla Switch-konsolille on julkaistu jo pelejä joita se ei välttämättä muuten pystyisi pyörittämään, kuten Dying Light 2 ja Hitman 3. Kuitenkin nyt Iso-Britannian valvontaviranomaisille antamassaan vastauksessa Microsoft kertoo uskovansa pystyvän tuomaan pelit natiivisti pyörivinä peleinä Switchille.

Perusteluina firma käyttää sitä, että Call of Duty: Warzone pyörii PC:llä jopa 8 vuotta vanhoilla näytönohjaimilla, joten Microsoftin mukaan ei ole mitään syytä miksei peliä olisi mahdollista myös optimoida toimimaan Nintendo Switchille. Activisionin pelinkehittäjille on Microsoftin mukaan pitkä historia pelien optimoimisesta saatavilla olevan laitteiston kykyjen mukaan ja pelimoottori on jo nyt tehty pyörimään useilla erilaisilla laitteistoilla, kuten vuonna 2015 julkaistulla Xbox One -konsolilla.

VGC-sivusto huomasi, että tässä Microsoftille oli itseasiassa päässyt tapahtumaan virhe, sillä Xbox One julkaistiin jo 2013, eli laitteisto on jopa neljä vuotta vanhempi kuin Nintendo Switch mikä itseasiassa olisi auttanut Microsoftin argumenttia entisestään.

Microsoft käyttää myös esimerkkeinä muita Nintendo Switchille julkaistua onnistuneita käännöksiä teknisesti vaativammista peleistä, kuten Apex Legends, Doom Eternal, Fortnite ja Crysis 3.

Nähtäväksi jääkin onnistuuko argumentit vakuuttamaan Iso-Britannian valvontaviranomaiset, jotka suhtautuvat yhä nihkeästi kauppojen hyväksymiselle, toisin kuin EU, joka useiden lähteiden mukaan on lämpiämässä Activision Blizzard kaupoille Microsoftin tekemien myönnytysten jälkeen.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Starfield viivästyy ... Wow: Dragonflight sa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova