Tuorein sisältö

Queer Games Bundlessa tarjolla satoja pelejä ja muita teoksia

02.06.2023 klo 14.00 | Luettu: 1126 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavien indiepelinkehittäjien työtä tukeva ja juhlistava Queer Games Bundle on palannut. Kampanja järjestetään nyt kolmatta vuotta putkeen. Se on voimassa Pride-kuukauden ajan ja hiukan sen ylikin, sillä se alkoi eilen ja kestää 7. heinäkuuta saakka. Mukana on sisältöä 293 eri kehittäjältä ja taiteilijalta.

Paketin sisältö on kirjavaa ja monipuolista, tietysti queer-teemoihin painottuen. Mukana on mittava kasa erilaisia indie- ja mikroindiepelejä, mutta valikoimaan kuuluu myös kirjoja, sarjakuvia, musiikkia sekä kokeellisempaa sisältöä.

Myynnin tavoite on asetettu tänä vuonna 23 000 dollariin, joka on tämän uutisen kirjoitushetkellä jo lähes saavutettu. Viime vuonna Queer Games Bundle keräsi yhteensä yli 215 000 dollarin summan, joka jaettiin silloin 400 omilla töillään osallistuneen kesken.

Paketin voi ostaa itch.io:n kautta täysimittaisena 60 dollarin suositeltuun hintaan tai vapaavalintaisella, kuitenkin vähintään 10 dollarin summalla.


V2.fi | Anne Kukkura
< Facebook-yhtiö Meta ... Tulevien VR-pelien h... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

02.06.2023 klo 16.11 4 tykkää tästä

Kolme hyväntekeväisyysbundlea itchiosta ostaneena taidan skipata tämän, en ole edellisistä tainnut yhtään peliä vielä pelata.
lainaa
svpqkfiaofjajjdjs

02.06.2023 klo 19.03

naa onkin homoill suunnattu sama jos urheilustq kiinnostumaton katselis urheilubundlee
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova