Tuorein sisältö

Star Wars -pelin julkaisupäivä vuodettiin vahingossa Steamiin

Tänään klo 11.00 | Luettu: 205 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Tulevan Star Wars: Galactic Racerin julkaisupäivä lipsahti julkisuuteen ennen aikojaan. Virallisesti pelin luvataan ilmestyvän kuluvan vuoden aikana, mutta vuotaneissa tiedoissa nähty päivämäärä on 6. lokakuuta 2026.

Pelin Steam-sivulle päivitettiin eilen, todennäköisesti vahingossa, tiedot ennakkotilattavista versioista ja samalla paljastui myös kyseinen päivämäärä. Jotkut pelaajayhteisössä tuumivat, olisiko varsinainen julkistus ajoitettu toukokuun 4. päivän aikana tapahtuvaksi. Päivämäärä tunnetaan myös Star Wars -päivänä.

Nimimerkki Wario64 jakoi vuotaneet tiedot niiden jo hävittyä Steam-sivulta. Ennakkotilauksen mahdollisuus ei ole siis vielä auki, mutta kuvien mukaan perusversion mukana tulisivat koriste aluksen kylkeen sekä pelaajan nimikyltti. Deluxe-version mukana tulisivat digitaalinen taidekirja, kolme erityistä kiituria ja kolme arcade-tapahtumaa. Koriste ja nimikyltti olisivat Deluxe-versiossa myös erilaiset.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Anne Kukkura
< Tomodachi Life: Livi...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova