Tuorein sisältö

Wiin Soul Calibur esittelyssä

15.06.2007 klo 22.33 | Luettu: 4490 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Wiin Soul Calibur Legendsistä on tämän päivän aikana tihkunut internetiin lisätietoa ja kuvia. IGN kertoo japanilaisen Famitsu-pelilehden sisällöstä:

- Legends on, niinkuin arvata saattaa, sivutarina varsinaiseen saagaan. Pelaaja kohtaa monia vihollisia samaan aikaan ja painopiste on siirtynyt tähän suuntaan kaksintaisteluista
- Pelin päähenkilö on ilmeisesti uusi tulokas, 16-vuotias poika nimeltä Iska, jonka apuna matkalla toimii Siegfried, Taki ja Mitsurugi. Vielä ei ole varmuutta, pelataanko Iskalla itsellään ollenkaan vai hoitavatko veteraanit taistelut. Näiden kolmen tutun lisäksi myös Ivy on pelattava hahmo
- Wiimoten huitominen vaaka- tai pystysuuntaan tekee vaaka- ja pystyliikkeet. Nunchukilla liikutaan ja sitä ravistamalla mm. väistetään. Napeista suojataan ja hypätään
- Kontrollimenetelmä on hieman erilainen hahmolta toiselle ja matkan varrella opitaan uusia liikkeitä, sekä vastaan tulee uusia pelattavia hahmoja. Myös vanhat hahmot saavat pelin edetessä uusia aseita ja taitoja
- Taisteluiden lisäksi vältellään ansoja ja muita esteitä
- (ainakin) yhdessä pomotaistelussa pelaaja valitsee kaksi hahmoa, joiden välillä voi vapaasti vaihdella
- pelitasot kestävät viidestä kahteenkymmeneen minuuttiin, mutta niitä on 'huomattava määrä'
- Soul Calibur Legendsissä on myös kaksinpeli- ja co-op -pelitilat. Todennäköisesti tässä hyödynnetään splitscreeniä
- peli on noin 40% valmis ja ilmestyy Japanissa ensi talvena


V2.fi | Manu Pärssinen
< DS:n verkossa jo Suo... Perjantain uutispläj... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.06.2007 klo 00.14

en tiä sitten kans... mahtaako oikein toimia.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.06.2007 klo 09.12

Toimihan se Dreamcastin kalastusohjaimenkin kanssa B-)
lainaa
JazuliuZ

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.06.2007 klo 19.12

Kuulostaa mielenkiintoselta. Taki on aina erittäin jees, mutta odotellaan nyt tämänkin kanssa ihan rauhassa. Mitä torennäköisimmin niin tämä tulee ostettua samantien kun vaan ilmestyy Suomen puolella.
lainaa
Rocky

Rekisteröitynyt 21.01.2008

24.06.2008 klo 14.29

Haha, kuolkaa tohon räpellykseen, kun me muut päästään pelaamaan Darth Vaderilla ja Yodalla.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova