Tuorein sisältö

Rare Exports puree ja lyö kilpailijoita lippuluukuilla

13.12.2010 klo 15.51 | Luettu: 5632 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Rare Exports jatkoi ylivoimaisesti katsotuimpana elokuvana Suomessa toisena viikonloppunaan. Juhlavasti alkanut lipunmyynti on hitusen hidastunut: vuoden toinen kotimainen hitti Napapiirin sankarit myi 10 päivässä useamman tiketin. Rare Exportsin on nähnyt jo yli 110 000 suomalaista.

Katsotuin uutuus oli Ben Affleckin ohjaama ja tähdittämä draamajännäri The Town. Pankkiryöstöleffa on yksi vuoden yksimielisimmin kehutuista elokuvista. Jos kliseitä kierrättävä pätkä ei kaikkia puolelleen voita, vahva toteutus on jättänyt varsinaisen kritiikin vähäiseksi. Näyttelijöille on ennustettu tunnustusta palkintogaaloista.

Robert Rodriguezin ohjaama toimintatörttöily Machete on silkkaa roskaa. Useimmat roskan ystävät ovat nauttineet näkemästään, mutta roskakaan ei ole kritiikiltä turvassa. Toisinaan on väitetty, että Machete on liian pitkä ja kömpelö ollakseen todellinen namupala vihaisten meksikolaisten murhamiesten ystäville.

Lyttyyn haukuttu tieteisleffa Skyline saapui muutamiin teattereihin ja kiinnosti 675 suomalaista. Joitakuita tämä "rehellinen" totaalinen epäonnistuminen on naurattanut enemmän kuin Machete.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Rare Exports (33 456) [112 725] - arvostelu
2. Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa I (11 408) [262 863] - arvostelu
3. Sammyn suuri seikkailu (5 071) [15 932] - arvostelu
4. Napapiirin sankarit (4 915) [314 367] - arvostelu
5. The Town (3 266) [3 266] - arvostelu
6. Itse ilkimys (1 931) [125 681] - arvostelu
7. Laskettu aika (1 653) [49 915] - arvostelu
8. Jackass 3D (1 649) [17 933] - arvostelu
9. Machete (1 528) [1 528]
10. Red (1 137) [22 066] - arvostelu

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Metallilegendan peru... Kykykilpailutuomari ... >

Keskustelut (6 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.12.2010 klo 16.21

Millon Machete arvostelu tulossa?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.12.2010 klo 16.30

Sitten kyllä, kun saan tilaisuuden nähdä sen. Elikkä ensi vuonna.
lainaa
Doc

13.12.2010 klo 21.37

Mistäköhä näkyis mite toi Rare Exports on pärjänny ulkomailla?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.12.2010 klo 21.56

En tiedä näkyykö tarkkoja tietoja mistään.

Boxofficemojon mukaan Rare Exports tienasi Yhdysvalloissa viikon aikana (3.12.-9.12.) 13 936 dollaria.

Sitä esitetään vain yhdessä teatterissa, joten, ööh, se kiinnosti noin 200 newyorkilaista per päivä ensimmäisen viikkonsa aikana?
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.12.2010 klo 01.01

http://www.imdb.com/title/tt1401143/business tuolta voi jonku verra seurata joskin ei aina ajankohtasta tietoa tarjol.
lainaa
JanZa

Rekisteröitynyt 30.10.2008

14.12.2010 klo 01.01

Machette oli hieno elokuva! Vain naiset eivät tykkää siitä, ku liian miehinen leffa!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova