Tuorein sisältö

Joka sadas suomalainen todisti Johnny Englishin nousua tuhkasta

17.10.2011 klo 20.30 | Luettu: 2080 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kestosuosikki Rowan Atkinsonin tähdittämä komedia Johnny English - Uudestisyntynyt oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Leffa kiinnosti yli 50 000 katsojaa, eli lähes 20 000 katsojaa enemmän kuin top-10-listan muut vaihtoehdot yhteensä. Kriitikoilla ei ole tekeleestä paljoa sanottavaa: moneen kertaan nähdyt agenttijännärivitsit on toteutettu kertakaikkisen keskinkertaisesti.

Toiseksi katsotuin uutuus oli Pedro Almodóvarin ohjaus Iho jossa elän. Antonio Banderasin tulkitsemasta synkästä kirurgista ja hänen vangistaan kertova trilleri ei jätä ketään kylmäksi: tarinaa on kuvailtu vähintäänkin omalaatuiseksi, usein jopa tajunnan nyrjäyttäväksi. Tunnelmistaan tuttu ohjaaja itse on kuvaillut työtään kauhuelokuvaksi vailla säikyttelyä.

Turvallisempia tunnelmia tarjoilee romanttinen draama Sinä päivänä, joka seuraa vuosien ajan, mitä kaksi ihmistä tekevät tapaamisensa vuosipäivinä. Kriitikot ovat pitäneet elokuvaa jotenkuten siedettävänä ajanhukkana. Sinä päivänä kulkee sujuvasti perusideasta huolimatta, mutta jää pinnalliseksi siitä johtuen.

Teattereihin saapui myös Twilight-poju Taylor Lautnerin tähdittämä luokattoman huono toimintaelokuva Siepattu. Eihän tämä nyt aivan täyttä potaskaa ole, ovat todenneet planeettamme kriitikoista kilteimmät.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Johnny English - Uudestisyntynyt (57 678) [57 678] - arvostelu
2. Smurffit (6 627) [110 195] - arvostelu
3. Syvälle salattu (5 100) [21 002]
4. Iho jossa elän (4 729) [4 729] - arvostelu
5. Le Havre (4 715) [77 866] - arvostelu
6. Drive (4 614) [16 216] - arvostelu
7. Nalle Puhin elokuva (3 788) [40 927] - arvostelu
8. Vain seksiä (3 628) [29 061]
9. Sinä päivänä (2 607) [2 607]
10. Siepattu (2 600) [2 600]

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pinokkiolle esiosa... iPhone 4S rikkoi ede... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova