Tuorein sisältö

Voice Of Finland tuo lavalle Ruotsin viisusuosikin

18.04.2012 klo 00.08 | Luettu: 2398 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsin euroviisukarsinnan voittaja ja viisuedustaja Loreen esiintyy tämän viikon perjantaina 20.4 The Voice Of Finland -ohjelman finaalissa Turun Logomossa. Loreen esittää ohjelmassa kappaleensa Euphoria, jolla hän voitti Ruotsin euroviisukarsinnan Melodifestivalenin helmikuussa. Jos kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen listoihin on uskominen, niin Loreen voittaa kappaleellaan Eurovision –laulukilpailun Bakussa järjestettävässä finaalissa toukokuun lopussa.

Loreenin Euphoria –kappaleesta on muodostunut melkoinen hitti myös Suomessa. Kappale kipuaa kovaa vauhtia kohti Suomen radiosoittolistan kirkkainta kärkeä ja biisi nousi suoraan Suomen iTunes -singlelistan ykköseksi Melodifestivalenin voiton jälkeen. Euphoria on ollut siitä lähtien iTunesin singlelistan top-10 ladatuimpien kappaleiden joukossa.

Marokkolaistaustainen Loreen on ollut Ruotsin yksi puhutuimmista naislaulajatulokkaista. Hän tuli tunnetuksi Ruotsin Idols –kilpailusta vuonna 2004, jossa hän sijoittui neljänneksi.

The Voice Of Finland –finaali esitetään Nelosella perjantaina 20.4 klo.20.00.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Irlannin viisukaksos... Entinen Gunnari-rump... >

Keskustelut (2 viestiä)

zaranne

18.04.2012 klo 01.13

No, sentäs pikkasen paremman kuuloinen tämä, kuin Suomen 'plundrar' .
Mutta, kaikki on suhteellista, joku pitää äiteestä, toinen taas tyttärestä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

18.04.2012 klo 22.42 1 tykkää tästä

zaranne kirjoitti:
No, sentäs pikkasen paremman kuuloinen tämä, kuin Suomen 'plundrar' .
Mutta, kaikki on suhteellista, joku pitää äiteestä, toinen taas tyttärestä.

Ruotsi on sentään tajunnut, ettei ruotsin kielellä pärjätä viisuissa ja ruotsia ei ole käytetty viisuissa enää vuosiin. Sitten tulee Suomi ja vetää kappaleensa ruotsiksi. Ei hyvää päivää.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova