Tuorein sisältö

Brad Pitt yritti turhaan murhata Twilightin Yhdysvalloissa

03.12.2012 klo 20.05 | Luettu: 3020 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Twilight-saagan päätösosan suosio jatkaa syöksylaskua Yhdysvalloissa, mutta viikonlopun katsotuimman elokuvan asemaa leffa ei vieläkään menettänyt. Uutuuksille odotettiin vaatimattomia avaustuloksia, mutta tämänkin huomioiden ne floppasivat.

Brad Pitt on palkkamurhaaja mustaa huumoria sisältävässä jännärissä Killing Them Softly. Juuri ketään ei kiinnostanut. Harvatkin katsojat vihasivat elokuvaa ovensuukyselyjen (Cinemascore) mukaan. Useimmat kriitikot puolustavat tyylikästä, julmaa, hauskaa ja nokkelaa filmiä, vaikkei tämä nokkeluus eli kapitalismin ivaaminen olekaan järin hienovaraista.

Kauhufilmi The Collection ei tehnyt mainoksissa suurta numeroa siitä, että se on jatkoa vähän tunnetulle tapaukselle The Collector. Kikkailu ei lipunmyyntiä auttanut. Osa b-luokan kauhufilmeille myönteisistä kriitikoista on saanut ilkeästä ja julman humoristisesta uutuudesta iloa irti, mutta useimmat kriitikot eivät.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / (Viikonlopun tulos) / [Kokonaistulos]

1. Twilight - Aamunkoi, osa 2 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 2)
(17,4 milj. $) [254,6 milj. $] - arvostelu
2. Skyfall (17,0 milj. $) [246,0 milj. $] - arvostelu
3. Lincoln (13,5 milj. $) [83,7 milj. $]
4. Viisi legendaa (Rise of the Guardians) (13,5 milj. $) [48,9 milj. $] - arvostelu
5. Life of Pi (12,0 milj. $) [48,4 milj. $]
6. Räyhä-Ralph (Wreck-It Ralph) (7,0 milj. $) [158,3 milj. $]
7. Killing Them Softly (7,0 milj. $) [7,0 milj. $] - arvostelu
8. Red Dawn (6,6 milj. $) [31,3 milj. $]
9. Flight (4,5 milj. $) [81,5 milj. $]
10. The Collection (3,4 milj. $) [3,4 milj. $]

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rock The Beach paisu... Team Batman kohtaa s... >

Keskustelut (2 viestiä)

hohhoijaa

03.12.2012 klo 22.31 4 tykkää tästä

no jopa oli väkisin väännetty otsikko... tässä hieman lisää vastaavaa laatua:

2. Taivas ei pudonnutkaan aamunkoin niskaan!!
3. Vampyyrintappaja-presidentti ei tappanutkaan Twilightia
4. Viiden legendan miesylivoima ei riittänyt aamunkoi kakkosta vastaan
5. Aamunkoi päätti Piin elämän
6. Aamunkoi ei säikähtänytkään Raplhin räyhäämistä
7. Twilight ei ollutkaan pehmeästi tapettava
8. Punainen aamunkoi ei pärjännyt kakkosaamunkoille
9. Lento päättyi katastrofiin Twilight varjossa.
10. Twilightin päänahka jäi puuttumaan kokoelmasta


lainaa
Ronsu

04.12.2012 klo 13.58 1 tykkää tästä

Mitä ihmettä tässä oikein halutaan sanoa? Onko tämä uutinen vai jonkin teinin kömpelö ja typerä ainekirjoitus? Tyyli on kyllä hukassa totaalisesti otsikkoa myöten.

Sitten kysymys: Onko tämä V2 uutispalvelu vai jokin amatööriblogi?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova