Tuorein sisältö

Anssi Kela julkaisee kotistudion kasarimuistoja

15.01.2013 klo 10.38 | Luettu: 3054 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anssi Kela valmistautuu uuden albumin julkaisuun. Maaliskuun 22. päivä ilmestyvä levy katkaisee suositun laulaja-lauluntekijän neljän vuoden julkaisutauon. Levy-yhtiötä Sony Musicilta Live Nationille vaihtaneen Anssi Kelan viidettä studioalbumia edeltää Levoton tyttö -niminen single, joka saa ensiesityksensä torstaina 17.1. 2013 Uuden Musiikin Kilpailun -suorassa lähetyksessä YLE TV 2:lla.

Tuleva albumi on samalla paluuta Anssi Kelan musiikillisille juurille. Levy on syntynyt Anssi Kelan kotistudiossa, jossa mies on ollut yksin vastuussa koko projektista. Myös musiikillisesti levy palaa Anssi Kelan juurille.

- Levyn soundimaailma kumpuaa nuoruudestani – niiltä ajoilta, jolloin toden teolla innostuin musiikista. Ensimmäinen ostamani levy oli Michael Jacksonia, seuraavaksi Duran Duran kolahti täysillä. 80-luvun pop-musiikki on ollut minulle rakasta noista päivistä lähtien, mutta omassa musiikissani olen pitänyt sen piilossa. Kun aloin tehdä tätä uutta levyä, niin kahleet katkesivat: 80-luku ei enää suostunut pysymään pinnan alla. Niinpä päästin sen päivänvaloon ja päätin äänittää juuri sellaisen albumin, jonka olen aina halunnutkin tehdä, toteaa Anssi Kela.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tiketti uudisti palv... Kuuntele Islannin ja... >

Keskustelut (2 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

15.01.2013 klo 11.23

Waaaait... Aukiosta on jo neljä vuotta?
lainaa
Harra

15.01.2013 klo 21.50

Aukio ilmestyi 2009, tosin syksyllä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova