Tuorein sisältö

Elysium vaisulla tuloksella kärkeen Yhdysvalloissa

12.08.2013 klo 18.45 | Luettu: 1653 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Elysium oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Köyhtyneestä maapallosta ja rikkaiden avaruusasemasta kertova toimintapätkä avasi heikommalla tuloksella kuin ohjaaja Neill Blomkampin esikoinen District 9, vaikka Elysium maksoi yli kolme kertaa enemmän. District 9 oli pienen budjetin yllätyshitti, joten numeroissa on pelivaraa, eikä Elysium siirry vielä tässä vaiheessa floppikesän uhrien joukkoon.

Tuhma komedia Millerit menestyi mukavasti pieneen budjettiinsa nähden. Leffa kertoo Jason Sudeikisin tulkitsemasta huumekauppiaasta, joka palkkaa Jennifer Anistonin muotoisen stripparin ja kaksi hankalaa kakaraa näyttelemään perhettään.

Elävistä lentokoneista kertova DisneyToon Studios -animaatio Lentsikat sijoittuu samaan maailmaan kuin Pixarin Autot-sarja. Leffa avasi vastaavalla tuloksella kuin muutamat kesän kalliit perhe-elokuvat, mikä ei ole lainkaan hullumpaa, sillä Lentsikoiden piti alunperin olla DVD-elokuva.

Percy Jackson -sarjan kakkososa Hirviöidenmeri menestyi heikommin kuin ensimmäinen osa, jolla silläkin oli vaikeuksia nousta voitolliseksi. Leffa maksoi puolet vähemmän kuin kesän isoimmat elokuvat, mutta jos kansainvälinen yleisö ei jatko-osaa syleile, kolmatta osaa tuskin tehdään.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Elysium (30,5) [30,5] |1| - arvostelu
2. Millerit (We're the Millers) (26,6) [38,0] |1|
3. Lentsikat (Planes) (22,5) [22,5] |1|
4. Percy Jackson: Hirviöidenmeri (Percy Jackson: Sea of Monsters) (14,6) [23,5] |1|
5. 2 Guns (11,1) [48,5] |2|
6. Smurffit 2 (The Smurfs 2) (9,5) [46,6] |2|
7. The Wolverine (8,0) [112,0] |3| - arvostelu
8. The Conjuring (6,7) [120,7] |4|
9. Itse ilkimys 2 (Despicable Me 2) (5,7) [338,3] |6| - arvostelu
10. Oikeesti aikuiset 2 (Grown Ups 2) (3,7) [123,8] |5|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jurassic Rock saavut... Lost In Music julkis... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova